Kolumni
15.09.2011

Tämän hetken tuolla puolen

YLLÄTIN itseni taannoin kiroamasta puhelintani, joka ei suostunut toistamaan matkalla musiikkia YouTubesta. Tunsin niskassani ylemmyydentuntoisten iPhonistien polttavat katseet. Edullinen peruskännykkä tuntuikin kyllä aika nololta rakkineelta, kun se ei edes päässyt junasta nettiin.

Alistuin kuuntelemaan kosseistani jo valmiiksi lataamiani säveliä. Niillä aina yhtä tulevaisuudenuskoinen Kraftwerk ylisti konerakkautta kylmän sodan aikaisin syntetisaattorein.

ODOTTAMINEN on tunnetusti muuttumassa meille koko ajan vaikeammaksi. Digitaalinen viive on nykyisin niin lyhyt, että pessimistisimmät puhuvat jo hetken tyranniasta. Viiveestä on tullut myös nostalgiaa. Arcade Firen Win Butler käsittelee hienossa We Used to Wait -kappaleessa tätä muutosta kirjepostin kautta. Laulu kertoo siitä miten me odotimme, täytimme ajan, joka ei nopeutunut klikkauksella.

OMAN lapsuuteni ajantajun määrittelijöinä muistan kirjeiden lisäksi kasettiasemat.

Commodore 64 -tietokoneen ohjelmat piti tekniikan tietyssä kehitysvaiheessa ladata ulkoiselta tallennusvälineeltä, C-kasetilta, mikäli halusi viettää laatuaikaa esimerkiksi LucasArts-peliyhtiön koukuttavien seikkailujen parissa.

Siinä sitten odoteltiin ja kuunneltiin kuusnepan hurinaa. Olihan se tylsää, mutta aikaa tuntui silloin jotenkin riittävän. Jossain vaiheessa kotiimme hankittiin sisäisen levykeaseman omaava MSX-tietokone. Tekninen innovaatio takasi pelien salamannopean lataamisen.

Omatkin diskettini sedimentoituvat nykyisellään SER-romun syvissä kerroksissa. C-kaseteilla taitaa olla vielä rahtunen tunnearvoa, mutta niidenkin bitit ovat siirtyneet radioaaltojen keinuteltaviksi.

Sosiaalisen median kitaa syötetään jo lentokoneen turistiluokastakin. Sovellukset päivittävät itsensä lähes viikoittain, tuttavien intohimot ja huolenaiheet taasen pysyvät melko lailla vakioina.

VIESTINTÄTEKNOLOGIAN sinällään hieno kehitys aiheuttaa aika ajoin pikajunaluokan vauhtisokeutta. On helppoa unohtaa, kuinka huikea tekninen saavutus jo marketin huokein matkapuhelin tai läppäri on, rouheasta statusmallista puhumattakaan.

Edistyksen todelliset varjopuolet eivät löydy kapulan kehnosta käyttöliittymästä, vaan esimerkiksi Pieter Hugon pysäyttävästä valokuvasarjasta Permanent Error. Sarja kertoo elektroniikkajätevuorien surullisista katakombeista, mutta ennen kaikkea ihmisistä, joilla ei ole varaa valita ohituskaistaa.

Kuvasarja löytyy tällä hetkellä Kiasmasta - sekä tietenkin googlettamalla, jollei jaksa lähteä tai odottaa.

LAURI HANNUS

Kirjoittaja on valokuvaaja ja parantumaton retroilija.