Kolumni
11.05.2009

Toimittajalta: Omalla alalla

Oman alan työt saivat syksyllä kohdallani aivan uuden ulottuvuuden, kun aloitin siviilipalvelukseni Tylkkärissä. Olin kesällä valmistunut journalistiikasta filosofian maisteriksi, työskennellyt niin paikallis- kuin maakuntalehdissä, toiminut olympialiitteen toimitussihteerinä, taittanut lehteä ja pitänyt blogia. Luulin nähneeni jo jokseenkin kaiken tällä alalla.
Itse asiassa en ollut nähnyt vielä mitään – en ennen kuin näin Tylkkärissä aivan uuden puolen lehtialasta: lehtien jakamisen.
En nyt aio valehdella teille – parhaimpinakin päivinä olen inhonnut lehtien jakamista niin että ikeniä vihloo. Kuten ammatinvalinnastani voi ehkä päätellä, kroppaani ei ole suunniteltu fyysistä työtä varten. Lisäksi inhoan kaupunkiliikenteessä ajamista. Lehtien jakamisessa yhdistyvät somasti nämä kaksi syvästi vihaamaani aspektia. Kun tähän lisätään vielä tuuliset sadepäivät, keskitalven pakkaset ja liukkaat pihat, niin unohtumaton elämys alkaa olla valmis.
Eikä tässä vielä kaikki. Tylkkärin lehtiständit koostuvat koriosasta, johon laitetaan lehdet, ja kehikosta, johon laitetaan mallilehti roikkumaan hienolla metallisella nipsulla. Etukäteen pelkäsin, miten moinen irtaimisto säilyisi ständeissä esimerkiksi nuorison kansoittamassa Forumissa.
Toisin kuin pahat kielet väittävät, nuoriso on ollut kuitenkin, ainakin tässä asiassa, läpensä kunnollista porukkaa. Mutta humanistit sen sijaan… Jusleniasta hopeanhohtava lehtinipsu katosi viikossa. En tiedä mihin tarkoitukseen humanistipelle on nipsun tarvinnut, mutta jos törmään tähän näpistelijään kadulla, harkitsen oman käden oikeuden käyttämistä vasta ensimmäisenä vaihtoehtona.
Toki ongelmia on ollut muuallakin. Taideakatemiasta Tylkkärin ständi katosi ja sai ilmeisesti paremman elämän modernina taiteena. Taideakatemia sai kuitenkin uuden ständin tilalle, koska taitelijoita ja heidän luomistuskaansa pitää ymmärtää.
Näiden tapausten lisäksi ständejä ovat sabotoineet laiskat flaijereiden jakajat sekä ne tyypit, jotka ovat heittäneet kerran lukemansa lehden rytättynä takaisin ständiin. Kaunis kierrätysajatus, mutta arvatkaapa vain viitsiikö kukaan ottaa rytättyä lehteä tai edes siirtää sitä sivuun ottaakseen toisen lehden sieltä alta.
Tämän lehden jälkeen jakelijanurani on ohitse, mutta joku ne lehdet teille silti tuo. Ja jos hän ei tekisi duuniaan, te ette lukisi nyt tätä lehteä. Te ette itse asiassa lukisi mitään paperille painettua.

Teksti: Lari Vesander

Turun ylioppilaslehti 9/2009 (8.5.)