Kolumni
12.02.2009

Utupaikalla: Pytheaksen tutkimusmatkoista

Tarkkasilmäiset todistavat näillä tienoin kopulaatiota. Runoilija ja yhteiskuntatieteskelijä vapauttavat nuijapäänsä vuoroviikoin.Kävi ilmeiseksi, että jopa arkipäiväisimmät luonnonilmiöt muuttuivat maailman ääressä irvikuvikseen. Kesällä aurinko kiersi taivaankantta kuin joutomies viiniamforaa; talvisin Thule upposi kuukausiksi sakeaan pimeyteen. Korkeuksissa riehui merkillisiä valopatsaita, ja suunnistuskivi häälyi ees taas löytämättä paikaltaan syrjäytettyä Pohjantähteä. Jäätyneitä meriä purjehtivat laivaa suuremmat kalat ja häikäisevät vuoret, joiden rinteillä hirvittävät karhut raatelivat ihmiskasvoisia, kalanpyrstöisiä koiria.

Vuoteen 2013 mennessä jäästä ja karhuista päästäisiin eroon, metaanikaasut vapautuisivat ilmakehään, tuloksia tulisi. Pääministerit julistaisivat, ettei tämän tai tuon valtion suvereniteettia oltu otettu todesta. Sotilasmenoja jouduttaisiin lisäämään ja muita vähentämään. Kansoja kannustettaisiin puhaltamaan yhteen hiileen, omaansa.

Ilmastohistorian oppikirjoista tiristettäisiin lohdullinen vastaus länsimaisen filosofian ikuisuuskysymykseen: ihminen on sittenkin irrallaan luonnosta. Kaikkialla, esimerkiksi Aristoteleen haudassa, huokaistaisiin keskiluokkaisesta helpotuksesta, kun Länsiväylä viimein aukeaisi tankkereiden kulkea. Vastasyntyneen meren pohjan pihka valutettaisiin kaukomaiden pureskeltavaksi.

Lopulta vaikutti siis toden totta siltä, etteivät pohjoisen ihmeet kiinnostaneet ketään. Hullaantunut luonto oli sivuseikka verrattuna tinaan. Mitä ovat suuret kalat Persian rikkauksien rinnalla? Merikoirat, toisin kuin pronssi, eivät kukista armeijoita.

Eivätkä sokeat ihmiset uhranneet ajatustakaan hyperborealaisille, noille onnellisille ihmisille niin kaukana, ettei heistä ollut mahdollista tietää mitään. Jopa Apollon itki heidän huomassaan onnen kyyneleitä, mutta kun ne kulkeutuivat merivirtojen mukana ihmisten keskuuteen, he pitivät niitä kauniina ja kävivät niillä kauppaa. Oli kuin nuo hölmöt olisivat kieltäytyneet joka suunnalla avautuvista mahdollisuuksista, kuin he olisivat tarkoituksellisesti valinneet surkeuden yhä uudelleen, vuodesta ja vuosisadasta toiseen.

Teksti: Sami Torssonen

Turun ylioppilaslehti 3/09 (13.3)