Kolumni
04.12.2014

Väärä ihminen oikeassa paikassa

"Ainoa, mitä tein oikein, oli kaikkien tenttikirjojen lukeminen kokonaan ja se, että löysin edelleen tärkeitä ystäviä."

Olin harkinnut suutarin, puukkosepän, ekonomin ja juristin ammattia, kunnes lukiolaisena, tuntematta kirjailijoita, kirjallisuutta tai sen opiskelijoita, päätin haluta kirjailijaksi. Nykyään ymmärrän, että minun piti rakentaa itselleni maailmankuva. Ekonomin tutkintoa harkitsen kirjailijana yhä, mutta tuolloin – käytyäni yläasteikäisestä iltaisin ja viikonloppuisin töissä – se tuntui mahdottomalta. Olin alkanut kavahtaa vaikutusta, joka tavaralla näytti olevan ostajan elämän onnellisuuteen, laatuun, jopa merkitykseen.

Saman naiiviuden ja/tai idealismin riivaamana päädyin Turkuun kotimaisen kirjallisuuden opiskelijaksi syksyllä 1993. Muistaakseni liki kaikki neljätoista vuosikurssilaista haaveilivat omasta kirjoittamisesta ja tietääkseni päädyin ainoana kirjallisuusammattiin.

Tuhlasin opiskeluaikani. En käynyt opiskelijajuhlissa, istunut kapakassa, enkä lukenut sitä, minkä tietämyksen puute kalvaa jatkuvasti: taloustiedettä, poliittista historiaa, historiaa, sosiologiaa, filosofiaa, kielistä puhumattakaan. Pyrin valmistumaan mahdollisimman nopeasti, millä ymmärrän suojelleeni omaa kirjoittamistani. En vieläkään halua tietää pro graduni tai yliopistotodistukseni arvosanoja. Ainoa, mitä tein oikein, oli kaikkien tenttikirjojen lukeminen kokonaan ja se, että löysin edelleen tärkeitä ystäviä.

Traagista ironiaa kaiketi, että kypsymättömälle ja typerälle, tulevalle kirjailijalle, kulttuuritoimittajalle ja kriitikolle, kirjallisuuden opintoni ovat olleet kuin räätälöidyt, korvaamattomat. Joskus olen toivonut että yliopistoajan kirjat olisi luetettu jo kotona, mutta käsittänyt, että sellainen lapsuus olisi ollut painajainen.

Opin kirjallisuuden ja sen tutkimuksen historian sekä akateemisen kirjoitustavan, diskurssin. Opin lähdekritiikin ja tieteen ristiriitaisuuden, kun samaa kirjallisuutta tulkitsivat oppiaineessa vuoroin marxilaisesteetikko, marxilaisfeministi ja biografisti. Opin, että jos kirjailija kirjoittaa kuten kirjallisuudentutkija lukee, arvostaen, kritiikkiä esittämättä ja merkityshakuisesti, kirjoista tulee keinotekoisia, tekosyvällisiä, lukukelvottomia ja lyhytikäisiä. Opin huomaamattani ja loppuiäkseni rakastamaan jatkuvaa uuden oppimista.

Jos saisin uudelleen elää opiskeluajan, ymmärtäisin nauttia löytöretkestä tietoon, opiskelijaelämästä, ystävystymisistä ja ajasta, jolloin itseä ja maailmankuvan kiintopisteitä saa etsiä. Toivottavasti nykyopiskelijat ymmärtävät elää minua paremmin yhden elämän hienoimmista ja henkisesti vapaimmista vaiheista.

Joni Pyysalo
Kirjoittaja on kirjailija ja toimittaja

Kuva: Curt Richter / WSOY