Kolumni
08.09.2010

Vaarallinen Länsiranta

Napsautan puhelimen päälle. Kohtase piippaa. Huolestuneessa tekstiviestissä kysytään, olenko kunnossa. Että eihän ole tapahtunut mitään ikävää, eihän?

Haukottelen hotellin parvekkeella, ja taivas tiputtaa suuhuni sadepisaroita. Ropina kiihtyy, ja palestiinalaishallinnon alueella Länsirannalla Betlehemissä vesisade on ensimmäinen moneen kuukauteen.

Paikalliset ovat yhtä ihmeissään pisaroista kuin minä tekstiviestistä. Miksi en olisi kunnossa? Ei, niskaani ei ole tippunut pommeja eikä mitään muutakaan, naputan vastausviestiin.

Terveitä varoituksen sanoja kuuli monenmoisia ennen kuukauden mittaiselle reissulle lähtöä. Suurin osa varoittelijoista tosin luuli minun menevän Länsirannan sijaan Gazaan.

Hauskin varoitus oli se, että älä kasvata partaa, ettei sinua vahingossakaan luulla arabiksi matkustaessasi siellä toisella puolella. Siellä Israelissa.

Mutta kyllä Betlehem oli vaaran tyyssija, ja viime lokakuu todisti sen. Ensimmäisellä viikolla olin tukehtua Suomesta tuomiini salmiakkeihin. Varoittelijat olivat oikeassa: Lähi-idässä kannattaa olla varuillaan.

Mutta on kohtalon ivaa, että olin tukehtua nimenomaan kansamme ylpeydenaiheeseen salmiakkiin. Tukehtua nyt salmiakkiin Pyhällä maalla, konfliktin riuduttamassa Lähi-idässä, jonka tilanne on tulenarka.

Arkaa päivänvalolle on myös se, miten Ben Gurionin lentokenttävirkailijat pelottelevat Länsirannalle aikovia.

Esimerkiksi Jeesuksen syntymäkirkkoa Betlehemiin katsomaan matkannut puolalaismummo tärisi hotellin hississä ja kauhisteli, miten uskallamme kaverini kanssa liikkua päiväsaikaan ulkona. Pelottelun takia turistit hurauttavat bussilla turistikohteiden, matkamuistomyymälän ja hotellin väliä, mitä seuraa mahdollisimman pikainen poistuminen Jerusalemiin.

Ei se puolalaismummo ollut kokonaan väärässä. Palestiinalaisalue todella oli aiheuttanut vaaratilanteita.

Toinen paha vaaran aiheuttaja oli toisella viikolla ravintolassa kurkkuuni tarttunut oliivi. Suuren fetasalaatin seassa möllöttävä, kivellinen, suolainen ja öljyinen oliivi. Olin taas tukehtua.

Neljännen viikon alussa surkeiden sattumusten sarjan kruunasi jumittuminen hotellin hissiin. Noin tunti melkein 11. kerroksen kohdalla pimeässä hississä teki viimeistään selväksi, että olin vaarassa koko ajan. Itse aiheutetussa.

Silti olen nyt edellisvuotta viisaampi: tulevalle lokakuun Betlehemin-matkalle en pakkaa salmiakkia mukaan, enkä käytä hotellin hissiä. Maukkaiden oliivien suhteen otan riskin.

TUOMAS MUSTIKAINEN

Kirjoittaja on turkulainen toimittaja