Mielipiteet
03.02.2011

Vaimonhakkaus on suomalainen perinne

Päättynyt vuosi oli perinteiden vaalijoiden epookki. Väsähtäneiden käytäntöjen tulenkantajat pääsivät puolustamaan järjettömyyksiä kaikilla elämän saroilla.

Perinteeksi määritellään kaikki ne eri yhteisöjen tavat, joille ei ulkopuolisen silmin löydy järjellisiä perusteita. Jos perusteita on joskus ollut, kukaan ei niitä enää muista. Hypoteesin voi vahvistaa käänteisesti: Perinteen leimaa ei anneta millekään toiminnalle, jolle löytyy edes näennäisiä järki- tai hyötyperusteita. Syöminen ja ruoanlaitto eivät perinnearvoa nauti, ennen kuin pöytään nousee jotain sellaista, mitä terve mieli ei voi ymmärtää: härskiä silliä Ruotsissa, lampaan sisälmyksiä Skotlannissa tai nattoa Japanissa.

Perinne on se, johon vedotaan, kun totutulle tavalle ei löydy muuta syytä kuin että näin on tehty ennenkin.

Koulussa opetetaan, että suomalaisia perinteitä ovat kalakukko ja kansantanssit. Tämän valheen kertominen itsessään on perinne. Yhdeksän kymmenestä valhetta kertovasta peruskoulunopettajasta ei ole kumpaakaan kokenut.

Aitoja suomalaisia perinteitä mainittujen sijaan ovat muun muassa vaimonhakkaus, kaverin puukottaminen kännissä, pakkoruotsi, seksuaalinen itsehäpeä sekä lähi-idän satuhahmoista kertovien laulujen vastentahtoinen veisaaminen. Ensimmäisiä ei kukaan puolustele. Ne näyttävät säilyvän yhteiskunnassamme ilman julkisia tukia ja puolusteluja. Kolme jälkimmäistä kuitenkin ovat saaneet heikoilla argumenteilla varustautuneita korkea-arvoisia puolustajia.

Häpeällinen suhtautuminen omaan ja muiden seksuaalisuuteen oli yksi viime vuoden ykkösperinteitä. Suomen Virallinen Kirkko ja sen sotilaallinen siipi KD tulivat televisioihimme kertomaan, kuinka homot rikkovat pyhää perisuomalaista tapaa hävetä ja peittää omaa seksuaalista identiteettiään, oli se kuinka tavallinen tahansa. Lopputulemana 80 000 suomalaista luopui perinteestä kuulua kirkkoon, vaikkei siellä koskaan käy, eikä mihinkään usko. Hautapaikka sentään.

Kevät kulkee kohti eduskuntavaaleja, mutta kiihtyvää poliittista lööperipuhetta ei voi määritellä perinteeksi. Kyseiseen s*nnanjauhantaan liittyy perinteelle niin epäominainen hyötyfunktio. Eli Kataisen uskottelut, ettei ole porvari, Urpilaisen näennäisvasemmistolaisuus ja Sinnemäen väitteet, että Vihreillä olisi jotain merkitystä, ovat p*skapuhetta.

Huomatkaa, että Keskusta ei edes yritä väittää, ettei se petä. Päähuomio on kuitenkin siinä, että kansa menee perinteikkäästi Soinin populismilankaan.

PASI JOKINEN