Kolumni
15.03.2012

Vapaan kulttuurin kolumni

Samaistuin nuoruudessani eksoottiseen heimoon, joka taisteli suljettua kaupunkikulttuuria vastaan valtaamalla taloja. En ollut koskaan itse organisoimassa valtauksia, katutapahtumia tai muita vapaan kulttuurin tempauksia, mutta yritin auttaa tarjoamalla tapahtumiin esimerkiksi musiikkia tai puoltamalla toimintaa lehtikirjoituksilla.

Taideslummeista, squateista ja tukikeikoilta löytyy kuitenkin aina muutama umpikänninen jukkapoika, joka talloo soittimia tai muutoin torpedoi vaivalla rakennettua yhteisöllisyyttä. Vastakulttuurin kääntöpuolesta onkin jäänyt niin ikävä fiilis, etten enää hetkeen kokenut heimoa omakseni.

Epävarmuuden tunne on ajan mittaan kasvanut myös ideologiselle tasolle. Mitä lopulta on tarve saada vapaan kulttuurin tila? Onko kulttuuri vankina? Talonvaltauksillako se vapautetaan?

Timo Hännikäinen kirjoittaa ruohonjuuriväen hitaasta vallankumouksesta: "Sen tavoitteet ovat entistä epämääräisempiä: ei kapitalismia vaan jotain kivaa, itseohjautuvat avoimet tilat, vaihtoehtoiset luovat alueet ja niin edelleen."

Meidän olisi ehdottomasti ideoitava uudenlaisia matalan kynnyksen toimintamuotoja, ja ennen kaikkea oltava uskomatta mitä kaupunki sanoo. Näissä tavoitteissa olen edelleen talonvaltaajien puolella.

Ymmärrän kuitenkin myös tontin omistajaa, joka ei näe sormiväreissä tai munasiltaan soitetussa punkissa pitkän linjan kehitysmahdollisuuksia. Kylmä totuus on, että tulostavoitteellinen aikamme kaipaa näyttöä myös vapaan tilan hyödystä ja merkityksestä.

Talonvaltaajat tarvitsevat konkreettisia ja mielenkiintoisia tavoitteita, jos he mielivät perustella sen byrokratian koneistolle. Työpajatoiminta ja "tiloja taiteilijoille" eivät ole mielekkäitä kuin muutaman hengen ydinporukalle.

Kaikille vallankumous ei ala jonglööraamisesta. Monille on myös vaikea tukea avointa tilaa, jossa ei voisi kuvitella koskaan käyvänsä.

Samaan aikaan kannattaisi muistaa, ettei asuttaminen ole ainoa tapa nauttia tyhjilleen jääneestä kaupunkitilasta. Urbaaneille löytöretkeilijöille suurin vapaus syntyy harhailun kokemuksesta. He vierailevat rakennuksissa, katselevat ympärilleen, ottavat valokuvia ja poistuvat.

Matalan kynnyksen tiloja tarvitaan. Yhtä lailla tarvitsemme kuitenkin myös tyhjää tilaa, autioiden tehtaiden sisällä aukeavaa suurenmoista erämaata.

jANTSO JOKELIN