Kolumni
14.04.2011

Varokaa, taidetta!

"En minä voi sinne tulla", vanha koulukaveri urahti kun yritin saada häntä mukaani taidenäyttelyn avajaisiin. "Siellä on kuitenkin vain taiteilijoita ja niiden kanssa pitäisi osata puhua." Hölmistyin. Ystävältä oli taiteen perusasiat sekaisin. Eihän avajaisissa nyt puhuta taiteesta. Sinne mennään juomaan halpaa valkkaria ja tapaamaan tuttuja.

Koska taiteen kohtaaminen tuntuu olevan niin vaikeaa, että moni maallikko (ja poliitikko) kokoaa rintamalinjojaan, ettei vain joutuisi kohtaamaan mitään itselleen vierasta, päätin kirjoittaa lyhyen oppimäärän. Näillä ehdoilla pystyt luontevasti keskustelemaan ainakin kirjallisuudesta ja käymään avajaisissa.

Jos menet kirjalliseen tilaisuuteen ja tapaat kirjailijan, on kohteliasta kysyä hänen edellisestä/seuraavasta kirjastaan. Tämän jälkeen ei yleensä tarvitsekaan sanoa mitään: kirjailija jaksaa puhua loputtomasti itsestään. Jos haluat tehdä hyvän vaikutuksen, voit sanoa lukeneesi hänen kirjansa ja pitäneesi siitä. Kirjailija ei odota referaattia kirjasta, ei edes kovin perusteltua mielipidettä. Kirjailija haluaa vaan kuulla olevansa hyvä. Jos valehteleminen tekee tiukkaa, aina voi kysyä kirjailijalta miten hän tuli löytäneeksi juuri tämän teeman.

Sesongissa ilmestyy tuhansia kirjoja. Eivät kirja-alan ihmisetkään lue niitä kaikkia. Me teeskentelemme lukevamme. Aiheesta on kirjoitettu myös kirja: Pierre Bayardin Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut. En ole lukenut, mutta selasin sitä kerran kirjakaupassa.

Tarvittaessa voit ottaa käyttöön jonkun alla olevista lauseista. Älä kuitenkaan useampaa liian nopeasti peräjälkeen.

Peruslauseita:

"Paavo Haavikon myöhäistuotanto on yliarvostettua. Tykkään enemmän Puut, kaikki heidän vihreytensä -kokoelmasta." "Kauheaa miten paljon se Jukka Petäjä (Hesarin kriitikko) antoi taas tilaa Paul Austerin/ Siri Huvustedtin (Austerin vaimo) viimeisimmälle kirjalle." "Kiva kun madeleine-leivoksia saa taas Stockalta. Voi paremmin eläytyä Marcel Proustin tuotantoon."

Jos haluat pelata kovilla, voit sanoa ylimielisesti päätä heilauttaen jommankumman seuraavista: "Suomalainen proosa voi huonosti." "Se tyyppi on kevytmodernisti." Ensimmäistä ei yleensä tarvitse perustella. Toinen tarkoittaa yleensä runoilijaa, joka on juuri saanut apurahan tai jonka kirjaa on myyty yli 200 kappaletta. Vaihtoehtoisesti 2000-luvun alun runoutta edustavaa kirjailijaa, jonka ihanteena on välttää vaikeita sanoja.

Kuvataiteilijat ovat helpompia, koska he ovat yleensä kyvyttömiä muodostamaan järkeviä lauseita tekemisistään ja eivät useimmiten edes yritä. Siksi heidän kanssaan voi puhua vaikka jalkapallosta. Jos kuitenkin tuntee tarvetta sanoa jotain, seuraavat ovat turvallisia valintoja: "Tosi hieno ripustus." "Sä olet työstänyt tota uutta materiaalia jännästi." Pari termiä on hyvä pitää mielessä: kuvataiteilijat eivät ikinä vain tee jotain. He "tutkivat" ja "työstävät teemojaan".

Jos tulee ongelmia tai jää kiinni niin voi aina katsoa lasiinsa ja sanoa: Hups, lasi taitaa olla tyhjä, taidanpa hakea lisää.

LEENA PARKKINEN

kirjoittaja on kirjailija, joka osallistui hiljattain Rappiotaiteen

festivaaleille