18.11.2009

Maisteri Toivo Suulas vastaa

  • Maisteri Toivo Suulas

Hän on saapunut tulivaunujen kanssa kaupunkiin. Hän on paikantanut surumielisen kansan, jota kalvaa tieto tietävyytensä riittävyydestä. Hän on kaiken informaation absolutismi ja Folke Westin kalakaveri ja hauki. Hän on kryptoniittia ongelmille ja sulaa sananvapautta. Hän on Maisteri Toivo Suulas.

Parahin maisteri Suulas!Waltarin teosta "Nuori Johannes" kritisoitiin siitä, että päähenkilö on niin kummallinen. Se oli mies, joka alastoman naisen nähdessään himoitsee hänen kädessään olevaa kirjaa. Onko tuo nyt niin käsittämätöntä?

Nimim. Vix sciunt

Mikäs siinä, jos kirja on mitä mainioin, eli kansan suussa sulavassa hyvä. Tällaisia himoitsijoitahan kutsutaan bibliofiileiksi, eikä sitä saa sekoittaa numismaatikkoihin, joita nykyään on joka tuvassa ja pirtin perällä kolikoita kiillottamassa, yliopistonmäelläkin niitä on nähty ja kerran tuli sellainen vastaan liikennevaloissa, oikein niin murisi kovasti, että oli pakko vaihtaa katua. MURR, yritti ajaa päälle.

Mutta bibliofiilit ne vain tykkäävät katsella (katse, gaze, ett ögonkast) sivusta ja ihailla, eivät ne tee pahaa, eivät käsin kosketa, kenties pölyhuiskalla lempeästi lemmellä huiskaus; ja he keräävät katseita. Sellainen se Johannes Angeloskin miehekseen oli, keräsi muinaisbysanttilaista eroottista kirjallisuutta, eikä nänneistä tahi Pihoista, kirsikkaisista puutarhoista, kaarevien luiden helminauhoista välittänyt. Muistan hänet hyvin, aina oli kirja kädessä kylpylän nurkassa, ei tohtinut koskea, bibliofiilasi vain. Fiilisteli, ei höylännyt. Makusteli, ei viilannut.

Itse asiassa jos totta puhutaan, ja miksei puhuttaisi nimittäin asiaohjelmahan tämä on, notta vielä Johanneksen aikaan ei juuri alastomuuteen paljoa varoitustarroja kiinnitelty, eikä katseella kiimaa hekumoitu.

Kaikenlainen, ja etten sanoisi moinen, kiinnostus naapurin seksuaalisuuteen eli värkkeihin on vasta 1900-luvulla alkaneen haikaravastaisen liikkeen tulosta. Tämän, erityisesti valokuvausharrastuksen myötä tulleen uuden suuntauksen nopeasti levinnyt suosio teki aikaisemmin lapsen hankkimiseen jalostetut haikarat työttömäksi ja nosti jalustalle ihmisen oman tekemisen. Yhtäkkiä alastomuus oli pop, hip ja jatsi, ja kaikki tahtovat kokeilla ja tuijottaa toisiaan ja toistensa kanssa, eikä kukaan enää halua lisääntyä, hekumoida vain.

Sellaista se on se individualitsismi, perinteet raivataan soramonttuun kuin kansa aikoinaan. Kohta joutuu joulupukkikin laittamaan nimensä kortiston painavaan kirjaan. Kääk, kuka puolustaisi haikaroita?