09.10.2009

Maisteri Toivo Suulas vastaa

  • Maisteri Toivo Suulas

Hän on saapunut tulivaunujen kanssa kaupunkiin. Hän on paikantanut surumielisen kansan, jota kalvaa tieto tietävyytensä riittävyydestä. Hän on kaiken informaation absolutismi ja Folke Westin kalakaveri ja hauki. Hän on kryptoniittia ongelmille ja sulaa sananvapautta. Hän on Maisteri Toivo Suulas.

Toivo,

mitä mieltä oot Turun elokuvatilanteesta? Kohta meillä on enää yks elokuvateatteri, josta tulee vaan massatuotantopaskaa eikä kukaan tee asialle mitään. Ratkaise Toivo tää ongelma.

nimim. Tuohtunut

Muistan sen hetken, sen marraskuisen taikaillan, kun pikkuskloddina eli sklodarina eli jannuna pääsin ensi kertaa eläviin kuviin, oi se oli tytärtä ja onnen popcornia. Oli neonvalot, julistetaulut ja pehmeät nojatuolit, joihin pääsi istumaan taskulamppusedän ohjauksesta, kiitos sanoin ja ojensin tuggummin. Oli hämyinen valo, rähisevä ääni ja apteekkarin pastilleja koko rasia. Oli Mary Pickford ja herra Fairbanks, Nielsen sekä Valentino, ja sitten se Chaplin, jonka hassu askellus ja arat, mutta ilmerikkaat kasvot piirsivät muistiini jälkiä, joiden veroisia kukaan muu ei sen jälkeen ole piirtänyt.

Pääsylippu maksoi markan ja Filmiaitan tähtinumero kaksi, eikä ratikallakaan kulkeminen ollut samanlaista ryöstöä kuin nykyään. Siinä me olimme, minä ja grandpa, tupakit suussa ja mummonmehupullot kädessä, viinimarjaa sano. Kuulaan syyspäivän ilta muistutti luitamme salissa, jonka pattereista toinen oli mennyt epäkuntoon. Sisällä höyrysi, mutta ymmärsin silloin, että pieni höyry ei ole pahasta, ei varsinkaan jos siinä on salmiakin tuntu. Valkokangas rätisi ja vähän paukkui, mutta onneksi edessä pianoa soittanut mösjöö, niin kuin ukki häntä kutsui, peitti jäntevällä soitollaan allensa sen häiriöäänen, joka muualla syntyi. Silti marraskuun viima painui lapaluiden väliin ja hieman pehmusteidenkin alle. Onneksi jalassani oli villasukat, jotka muori oli edellisjouluksi kutonut. Sinä jouluna satoi lunta monta kiloa eikä maan narskunta loppunut kuin vasta pääsiäisenä. Silti pidin marraskuun elokuvista enemmän kuin jouluista.

Seuraavana aamuna heräsin vuoden ensimmäiseen lumisateeseen, enkä malttanut olla, edellisen illan häikäisevä Kultakuume mielessäni, kysymättä ukilta sitä, voiko tästä enää elämä ja elokuva parantua. Ukki vastasi harmi kulmissaan, että ei, kas surullista on tulevaisuus, kuin karrelle poltettu filmin pätkä.

Kysy Toivolta! Jätä kommentti!