26.10.2011

Metsästys on uusi sienestys

  • Mika Mäenpää tarkistaa tuulen suunnan tupakansavusta ja varmistaa jahtipäälliköltä, että passiketju on paikoillaan. Kohta hiivitään hirvien perään.

Runsas sienisyksy sai luonnosta vieraantuneet kaupunkilaisnuoret palaamaan metsään ja noukkimaan ämpäreittäin ilmaista lähiruokaa. Tylkkäri veikkaa, että seuraava askel kohti luomuruokaa on hirvestys.

Tilastot kertovat metsästyksen suosion kasvusta. Pääosa uusista metsästäjistä on nuoria ja metsästäjäkunta kaupunkilaistuu. Metsästäjien kokonaismäärä on jatkuvassa kasvussa. Viime vuonna syntyi uusi ennätys: 310 927 lunastettua metsästyskorttia. Suuri osa kasvusta selittyy naisten eräinnostuksella.

Luomubuumin vaikutusta metsästyksen suosioon on vaikea todentaa, mutta viestintäpäällikkö Klaus Ekman Suomen riistakeskuksesta uskoo sen olevan tärkeä tekijä ihmisten suopeassa suhtautumisessa metsästystä ja riistaa kohtaan.

On siis aika kokeilla, mistä metsästyksessä käytännössä on kyse.

Olen saanut luvan osallistua Säkylän erämiesten hirvijahtiin ilman asetta. Oppaakseni on lupautunut lapsuusaikojen naapurini Mika Mäenpää. Hän on metsästänyt isänsä Markun kanssa siitä asti, kun ase on käsissä pysynyt.

Kekkosen

jäljissä maastoon

Päivä alkaa lupaavasti, kun pyöräillessäni Mikan ja Markun luokse yllätän viisi peuraa ruokailupuuhissa metsän laidasta. Tämä riittäisi hyvinkin päivän luontoelämykseksi, mutta lisää on luvassa.

Siirrymme Mikan avolavalla Kekkosplassiksi nimetylle laavulle. Edesmennyt presidentti osallistui siellä aikoinaan kunniavieraana hirvijahtiin.

Kolmisenkymmentä punaisiin pukeutunutta äijää istuu nuotion ympärillä. Tuuheiden viiksien alla kärisee nortti. Keskustelu käy kiivaana Säkylän syksyn kestoaiheista – juurikkaannostosta ja teillä liikkuvista juurikasrekoista.

Jahtipäällikkö Matti Jaakkola kerää luottomiehensä ympärilleen nopeaa suunnittelua varten, kokoaa edellisillan havainnot ja määrää riviin asettuneille miehille passipaikat. Jahti alkakoon!

Koira

on irti

Muu seurue aloittaa jahdin Kattilakorvessa, me lähdemme Mikan, Lassen ja jämtlanninpystykorva Miron kanssa etsimään hirviä muualta iltapäivän ajoa varten.

Miro päästetään irti, ja jäämme metsätielle seuraamaan GPS-pannan lähettämiä liikkeitä kännykän näytöltä.

Koira ei ehdi olla metsässä kuin vartin, kun rapisevasta pensaasta pöllähtää esiin pelästynyt peuranvasa. Vasa juoksee melkein ruutua tuijottavien miesten syliin. Sen onneksi nyt ei olla peurajahdissa.

Ei kauaakaan, kun puhelimen näytöllä vilkkuu punainen valo. Miro on löytänyt hirven! Miehet kootaan tauolta ja ripotellaan metsäautotien varteen passiin odottamaan. Minun ja Mikan tavoitteena on hiipiä tuulen alta haukulle ampumaan.

Hiippailemme metsään niin hiljaa kuin osamme. Mikan saappaat lonksuvat kumeasti ja kuoritakkini kahisee kuin ohikiitävä pikajuna.

Tiheässä kuusikossa saavutamme koiran ja saaliin. Olen näkevinäni tumman hahmon risujen takana. Yhtäkkiä kuuluu rytinää ja haukku vaimenee. Olemme paljastuneet. Paon aiheuttama rytinä kuitenkin paljastaa, että hirviä on useampi.

Pääsemme vielä kahdesti hiipimään lähelle, mutta tiheä metsä estää ampumisen ja hirvet jatkavat matkaa Miro kintereillään. Oletamme hirvien suuntaavan jo kohti passiketjua ja lompsimme menemään huolimattomammin.

Laukaus

lapojen taakse

Yhtäkkiä edessä olevan pienen aukon läpi vilahtaa emä, vasa ja koira. Mika vetää pyssyn

poskelleen. Toinen vasa loikkaa perässä aukealle, ja laukaus kajahtaa. Emä ja toinen vasa jäävät

tuijottamaan meitä hölmistyneinä. Osuman saanut vasa juoksee muutaman askeleen ja kaatuu pienen kuusen juureen.

Pelästynyt emä lähtee toisen vasan kanssa kohti passiketjua koira kannoillaan. Kauempaa kuuluu laukaus ja myöhemmin toinen. Joku ampui ohi, mutta pian Rönön Tapsa kuittaa VHF:ään kaataneensa toisenkin vasan.

Mika on unohtanut puukkonsa autoon, joten suolistaminen jää ensikertalaisen toimittajan tehtäväksi.

Käärin hihat, vaikka täytyy

myöntää, että sammaleella höyryävä märkä hirvi vähän etoo. Koetan ensin hoitaa homman kutakuinkin siististi, mutta sisäelimiä ja suolia ruumiinontelosta kaivaessani hylkään ajatuksen ja tungen kädet kyynärpäitä myöten hirven sisään.

Kaatoryyppyjä

ja kuittailua

Iltapäivällä lahtivajalla on kahdenlaisia ampujia. Ohilaukauksen ampuja saa kuulla suoraa kuittailua ja joutuu pesemään verisen sementtilattian. Kaatolaukaukset ampuneiden kasvoilla loistaa leveä hymy ja kaatoryyppyä tarjotaan auliisti.

"Ennen kierroksen tarjoajalle ei meinannut riittää pohjia, mutta nyt ei saada edes pulloa tyhjäksi!", vuosikymmeniä hirvimetsällä käynyt Jopi kuvailee kaatoryyppykulttuuria irvistellen ja huuliaan lipoen.

Pitkä päivä metsässä alkaa tuntua raukeutena jäsenissä, kun Pyhäjärven taakse laskeva aurinko lämmittää lahtivajan seinustalla. Jahdin sankari Miro ei näytä olevan moksiskaan, vaikka se on juossut GPS:n mukaan päivän aikana lähes 30 kilometriä ja haukkunut viisi tuntia tauotta. Se ottaa tyytyväisenä vastaan jäyhien miesten hellyydenosoituksia.

"Kai sä sitten ensi syksynä tulet jo peuraporukkaan?", Markku tiedustelee.

Raakaa

huvia

Hirvestys on raakaa puuhaa. Loppujen lopuksihan kyse on toisen eläimen tappamisesta.

Vaikka Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kyselytutkimuksessa puolet metsästäjistä ilmoitti harrastuksen olevan heille keino hankkia luomulihaa, alle 40 prosenttia luki saaliin tärkeämpien motiivien joukkoon.

Hirvestys on metsästäjille harrastus, joten puheelle huvikseen tappamisesta on katetta.

Toisaalta tulemme vallan hyvin toimeen myös ilman teollista lihaa, joten yhdelläkään sitä syövällä tai lemmikilleen syöttävällä ei luulisi olevan varaa taivastella metsästyksen julmuutta.

Mikäli haluaa säilyttää hyvän omantunnon ja silti lihan ruokaympyrässään, vaihtoehdoksi jäänee metsästys.

Yksin jääneen emän kohtalo jäi päivän päätteeksi kaivelemaan mieltä, mutta niin jäi aikoinaan sikalaan tekemäni vierailukin. Jauhelihapakettia en ole ostanut vuosikausiin, metsästysseuralta saaman paketin otan mieluusti vastaan.

Teksti ja kuvat: SAMPO ROUHIAINEN