11.05.2009

Mistä puhumme, kun puhumme musiikista digiaikana?

Musiikki ja sitä ympäröivä bisnes ovat murroksessa. Internetin ja tietokoneiden aiheuttama muutos koskettaa syvemmältä kuin vain tekijänoikeuksia ja niitä rikkova piraatteja. Millaiseksi itse musiikki muovautuu fyysisten CD-levyjen, kasettien ja vinyylien korvautuessa netistä ladattavilla tiedostoilla?

Musiikin muutos näkyy pienissä rituaaleissa. Ennen vanhaan vinyylilevy kaivettiin hellävaroen hyllystä ja asetettiin levylautaselle. Levyä suojanneet isot, kauniit tai rumat kannet kertoivat laajempaa tarinaa artisteista. Kädestä käteen kulkeneet levyt ja niistä tehdyt kasettitaltioinnit sitoivat yhteen samojen artistien ihailijoita.
Nykyään ei tarvitse edes kurottaa tietokoneelta levyhyllylleen, vaan haluamansa kappaleen voi soittaa vaikkapa Spotify-palvelun kautta. Verkkoyhteyden avulla kuuntelija pääsee ainakin periaatteessa käsiksi laajempaan musiikkikirjastoon kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa.
Netin tarjoamien palveluiden välityksellä kuuntelija on vapaampi valitsemaan tarjotun mainstreamin tai oman kulttuurinsa rajojen ulkopuolelta, mutta myös vapaampi muokkaamaan tarjotusta musiikista omaansa. Lievimmillään uudelleentulkinta rajoittuu omiin soittolistoihin, radikaaleimmillaan muiden tuottamasta musiikista luodaan omia teoksia.
Lainaaminen ei läheskään aina kunnioita vanhempien sukupolvien työpanosta tai käsitystä teoksista. Isovanhempien rakastamista levyistä saattaa tulla osa mashup-muussia, joka sekoittaa huoletta Beatlesin laulumelodiat nykyräppiin ja netistä ladattuihin Afrikka-rytmeihin.

Vinyylilevyt ja niiden taltioima historia kaipaavat aina erityistä huolenpitoa, sillä ne kuluvat hieman joka soittokerralla. Niiden ääniuriin tallennettu äänihistoria on aina vaarassa hukkua, kun itse levyt katoavat, unohtuvat tai kuluvat kuuntelukelvottomiksi.
Fyysisten kappaleiden muuttamiseen digitaaliseen muotoon liittyy unelma katoamattomuudesta. Musiikin muuttuminen ykkösiksi ja nolliksi irrottaa sen fyysisistä tallenteista, paikan ja kulumisen kahleista. Esimerkiksi mp3-tiedostoa voidaan toistaa ja kopioida loputtomiin alkuperäisen esittäjän kadottua jo kauan sitten.
Mutta musiikki ei ole syntynyt tyhjästä. Eivätkä nuorten mashup-artistien kierrättämät kappaleet olisi syntyneet ilman levytysteknologiaa tai artisteille maksettua palkkaa. Samalla kun digitalisoituminen pelastaa musiikkia ajan hampaalta, se voi tehdä musiikista ylikansallisesti hyödynnettyä äänimassaa, jonka kulttuurisista juurista ei ole jäljellä enää mitään.

Kelataanpa hieman takaisin. Niin kauan kuin teknologia on sen sallinut, musiikkia on yritetty taltioida. Ensimmäinen tunnistettavissa oleva ihmisäänen tallenne on vuodelta 1860 peräisin oleva ranskalainen kansansävelmä Au Clair de la Lune.
Alun perin äänitteiden merkitys oli varsin toisenlainen. Levyt olivat pitkään vain live-vetojen epätäydellisiä taltiointeja: esityksen nauhoittamisen jälkeen toistettava tuote oli valmis. Ensimmäisenä afroamerikkalaisena fonografi-tähtenä tunnettu George W. Johnson joutuikin laulamaan aina uudelleen tutut kaksi sävelmäänsä jokaisen niistä tehdyn taltioinnin kohdalla.
Vasta myöhemmin levy saavutti nykyisen itsenäisen taiteellisen asemansa.
Suurin muutos tapahtui modernin studioteknologian myötä. 1960-luvun studioissa kasattiin tuottajien ja miksaajien kanssa uutta taiteellista kokonaisuutta, LP-levyä. Niitä ei tehty vain soittamalla biisit studiossa, vaan pitkän ajan kuluessa sommittelemalla ja manipuloimalla erillisiä ottoja.
"Studioiden kehityksen myötä musiikin esittäminen ja siitä tehty tallenne ovat erkaantuneet toisistaan", tallenteen olemusta pohtinut filosofian maisteri Janne Vanhanen sanoo.
"Moniraitaäänitys hajotti esityksen ajallis-paikalliset koordinaatit, jolloin jokin tallenne voi olla syntynyt vaikka vuosien työn tuloksena useissa eri studioissa. Sen taustalla ei siis ole mitään yksittäistä tapahtumaa tai esitystä."
Muutos live-esityksistä levykokonaisuuksien rakentamiseen näkyi esimerkillisesti 1960-luvun legendaarisissa rock-albumeissa, joita pidetään vieläkin länsimaisen kaanonin ylittämättömimpinä taiteellisina kokonaisuuksina. Musiikkibisneksen avustuksella levyistä tuli artistien ensisijaisia taidonnäytteitä, joiden markkinoimiseksi bändit kiersivät maailmaa soittaen. Vielä nykyäänkin vanhat tekijät kuten Pink Floydin Roger Waters esittävät keikoillaan klassisen kautensa albumeita kokonaisuudessaan.

Albumien vakiintuminen popmusiikin päämääräksi oli kaksiteräinen miekka. Toisaalta se mahdollisti kansitaiteen, lyriikoiden ja biisien muodostumisen yhteen osiaan suuremmaksi summaksi. Toisaalta levyjen leviäminen yhä laajemmalle yleisölle tarkoitti sitä, että niitä kuultaisiin aivan toisin kuin alun perin oli tarkoitus.
"Kun ostat levyn, se on siinä kokonaisuudessaan. Voit tehdä silla ihan mitä haluat, riippumatta siitä onko se livetaltiointi vai elektronista musiikkia", Vanhanen sanoo.
Olikin väistämätöntä, että sukupolvien ja kulttuurien välillä tapahtuisi katkeamisia. Vanhoista levyistä tuli lopulta uuden sukupolven instrumentteja.
Kuumaksi kiistakapulaksi nousi 1980-luvulla nuoren hiphop-kulttuurin suorat lainat toisten artistien levyiltä eli samplet. Hiphop tarkoitti jo ennen ensimmäisiä levyjä sitä, että dj soitti muiden biisejä kahdella levysoittimella samalla kun joku räppäsi niiden päälle. Dj oli jotain varsin muuta kuin passiivinen kuuntelija.
"Dj on eräänlainen 'esikuuntelija' – 'selector', niin kuin reggae-termi kuuluu – joka toimii jossakin tekijän ja kuulijan välissä", Vanhanen selventää.
"Dj on kuraattori, mutta myös taiteilija, joka luo ainutlaatuisia yhdistelmiä ja rakentaa yksittäisistä kappaleista kokonaisuuksia."
Nuorta, köyhästä vähemmistöstä lähtenyttä hiphop-musiikkia pidettiin epäoriginaalina musiikkina, josta oli soittotaito kaukana. Sitä se tavallaan olikin. Dj:n sommitteleman musiikin lähtökohta ei ollut siinä, miten hän luo tai esittää uusia biisejä, vaan siinä miten hän löytää parhaat palat jo tehdyiltä levyiltä. Dj ei soita mitään instrumenttia, vaan jo äänitettyä musiikkia ja sen historiaa.

Samplaaminen toikin kiistellyille räpin klassikkoalbumeille palan mennyttä historiaa. Hyvinä esimerkkeinä toimivat Public Enemyn It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back tai Beastie Boysin Paul's Boutique. Kumpikin on hieno kollaasi eri ajoista, eri levyiltä kantautuneista äänistä. Public Enemyn tapauksessa kyseessä on myös poliittinen kannanotto mustan musiikin ja ajattelijoiden vaiennetun historian puolesta.
"Edellä mainittujen levyjen merkitykset avautuvat monella tasolla ja aivan uudella tavalla, jos tuntee lähdemateriaalin ja sen sisältämät viittaukset. Tämä on kuitenkin vain yksi ääripää", Vanhanen toteaa.
Toisaalta levyiltä irrotettuja sampleja voitiin käyttää vain hienoina ääninä, välittämättä niiden alkuperäisestä kontekstista.
"Toinen lainausten käytön ulottuvuus kohdataan esimerkiksi 1990-luvun brittiläisessä hardcoressa ja junglessa, jossa samplet ovat lähes sattumanvaraisia pätkiä mistä hyvänsä äänitteistä ja viittaavat lähinnä samplaamiseen itseensä."

Digitaalinen murros haastaa vielä radikaalimmin fyysisen albumin horjutettua ja uudelleentulkittua asemaa. Tekijänoikeudestaan kiinni pitävät artistit eivät taistele vain omien rahojensa puolesta. Kyse on myös tietyn taidemuodon elämänkaaresta.
"Suuret levy-yhtiöt ja vanhan kaartin rock-yhtyeet olivat pitkään ymmällään tämän edessä. Esimerkiksi rockyhtye AC/DC ei halunnut myydä musiikkiaan yksittäisinä kappaleina iTunesissa, koska halusi albumiensa pysyvän kokonaisuuksina", Vanhanen selittää.
"Muusikoiden ei enää ole mahdollista määritellä musiikkinsa vastaanottoa, jos musiikki julkaistaan digitaalisessa muodossa. Fyysisessä äänitteessä on myös oma etunsa. Voidaan sanoa, että vasta popmusiikin myötä äänitteestä tuli teos, osa artistin tai yhtyeen kokonaistaideteosta. Tämänlainen teoksen muoto uhkaa kadota digiaikana, ja tämän AC/DC ymmärtää. Voidaan esittää myös kriittinen huomio siitä, että digitaalisessa muodossa äänitteen erityislaatu katoaa, kun musiikki pirstaloituu siinä missä muukin informaatio ja leviää kaikenkattavan kaupankäynnin kylkiäiseksi."
Esineenä nostalginen ja näyttävä vinyylilevy näyttää kuitenkin tekevän yllättävää paluuta: Yhdysvaltain vinyylilevymyynti lähes kaksinkertaistui viime vuonna. Todellisena häviäjänä tuntuu olevan CD-levy, joka putoaa vinyylilevyjen ja helppokäyttöisten mp3-tiedostojen väliin. Artistit ovat puolestaan yhä enemmän alkaneet elättää itseään sillä, mitä ei nettiteitse pysty välittämään: tarjoamalla ainutlaatuisia keikkakokemuksia.

Teksti: Petri Rautiainen
Kuva: Viola

Musiikkiformaattien muutos vaikuttaa artisteihin ja levy-yhtiöihin

Tarvitaan ennakkoluulotonta asennetta

Kuoleva äänitemyynti kannustaa artisteja luoviin ratkaisuihin. Viola-yhtye on päättänyt siirtää musiikkinsa julkaisun verkkoon. Nyt bändi tarjoaa joka kuukausi ilmaiseksi yhden biisin. Syy muutokselle on selvä.
"Levyn tekeminen ei oikeastaan ollut kannattavaa. Levymyynnillä pääsi juuri ja juuri omilleen", yhtyeen toinen jäsen Tommi Forsström kertoo.
Siirtyminen fyysisistä albumikokonaisuuksista digitaalisiin sinkkuihin ei haittaa Violan taiteellista prosessia. Päinvastoin.
"Digitaalinen lyhyeen sykliin perustuva julkaiseminen pitää meidät jatkuvassa liikkeessä ja kehitystilassa, sen sijaan että piiloutuisimme komeroon kuukausiksi nysväämään parin vuoden välein julkaistavia isoja kokonaisuuksia."
On mielenkiintoista seurata, miten yhtyeen toiminta jatkuu uuden formaatin kautta, vailla painetta albumien myynnin edistämisestä.
"Meillä on toki tässä asetelmassa kovat paineet tehdä niin hyviä biisejä, että ihmisiä kiinnostaa formaatista huolimatta", Forsström myöntää.

Traveller Records on vuonna 2002 perustettu turkulainen levy-yhtiö, jolle on kertynyt yli kymmenen julkaisua. Pääosin vinyyleitä julkaiseva yhtiö on vakiinnuttanut toimintansa pitämällä läheiset yhteydet artisteihin ja faneihinsa. Usein nettiä hyödyntäen.
Levy-yhtiön kotikaupungilla ei ole enää niin suurta merkitystä. Traveller Records on julkaissut alusta lähtien ulkomaista musiikkia globaalille yleisölle.
"Maailmassa ei ole sisäisiä intranettejä, on vain internet", yhtiötä pyörittävä Masa Sutela eli dj Ionik valaisee.
"Jos ennen pistettiin omakustanne ulos vaikka jossain pienessä kaupungissa USA:ssa, niin hyvä jos sukulaiset ja tutut tiesi. Nykyään voin hakea esimerkiksi Myspacesta jonkun 14-vuotiaan biitin, jos mua kiinnostaa."
Uuden, globaalin musiikkikulttuurin huono puoli on toisaalta se, ettei ole väliä mistä musiikki tulee. Uudet nettikaupat kilpailevat musiikin kuluttajista piraattien kanssa.
"Se hiirenklikkaus on identtinen, klikkaat sitten laitonta torrenttia tai nettikaupan ostoskoria", Sutela toteaa.
"Pitkässä juoksussa tämä laskee musiikin tasoa. Artisti voi olla tekemättä musiikkia, jos ei saa tarpeeksi rahaa mp3-tiedostoista, vaikka sen biisit soisivatkin jokaisessa maailman klubissa."