02.04.2009

Mitä ihmeen siipisoihtu?

Kuljet sen ohi toistuvasti, kannat sitä lähes päivittäin mukanasi, olet kirjoittanut nimesi sen alle monta kertaa ja se edustaa sinua, kuten sinä edustat sitä. Tiedätkö, yliopistolainen, mitä Turun yliopiston vaakunan siipisoihtu merkitsee?
"En tiedä", vastaa nauraen Suomen historian professori Kari Teräs.
Vaakunahankkeen mahdollisti Turun Suomalaisen Yliopiston puolesta tehty rahankeräys vuonna 1921. Vaakunan suunnitteli kuitenkin suomenruotsalainen taiteilija Eric O. W. Ehrström (1881–1934), eikä siipisoihtu ollut ainoa vaihtoehto symboliksi.

Turun yliopiston vaakunalle oli seitsemän vaihtoehtoa. Useassa oli Kalevala-aihe tai kilpi ja Suomen alkuperäisen vaakunan tunnuskuva: seisova, kruunupäinen, avokitainen ja miekalla lyövä karhu. Vaihtoehtoina esiintyivät myös pentagrammi ja akselin ympärillä olevat kolme siipeä. Lopulta päädyttiin kuitenkin siniseen kilpeen, jonka päällä on pari hopeisia siipiä ja keskellä palavaan soihtu. Mutta mitä ne edustavat?
"Soihtu edustaa tiedon valoa ja osaamista, joka kapenee kärkeä kohti; siivet taas osaamisen leviämistä sukupolvelta seuraavalle, suomalaiselle yhteiskunnalle", vastaa historioitsija ja Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen.
Virallisesti Turun yliopiston tehtävä ja tavoitteet ilmenevätkin siipisoihdussa. Siipien sulat symboloivat yliopiston edustamien tieteenalojen monipuolista kirjoa sekä maantieteellistä suuntautuneisuutta paikallisesta kansainväliseen.
Nousevan soihdun liekit taas kuvastavat tieteen kriittistä terävyyttä ja osaamista.
Teksti: Rami Kolehmainen
Kuva: Turun yliopisto

Turun ylioppilaslehti 7/2009 (3.4.)