Pääkirjoitus
24.08.2016

Ehta meininki voittaa

Platinahymyä hehkuvan superyksilön tilalle on nousemassa uusi arkkityyppi: ilmaisun rehellisyyttä ja elämisen mielekkyyttä korostava ihminen.

Aika ajoin me tarvitsemme uuden tarinan. Epävarmuuden ja taloustaantuman kourissa kollektiivinen vastauksemme on ollut omaa erinomaisuuttaan jatkuvalla syötöllä rummuttava superyksilö: siis hieman lapsenomainen karikatyyri, jota eivät työttömyyden ja syrjäytymisen kaltaiset uhkakuvat kosketa.

Cheek, Elastinen, Jutta Gustafsberg. Rautaa on pumpattu, minää hoettu ja voittamaan synnytty maskuliinisen soturi-ihanteen muotin mukaan. Se on kaikki kuule itsestä kiinni.

Edellä kuvattu voittajatarina onkin ymmärrettävä aikana, jolloin yhteiskunnan tukiverkot tuntuvat heilahtelevan ja sota kytee lähimaissa. Sankarin viittaan ripustautuminen antaa toivoa siitä, että kaikesta mennään läpi punttisalilla marinoidun Mooseksen voimin.

Yksilöhurmosta palvotaan paradoksaalisesti massassa, samanlaisin iPhone-kuulokkein vierekkäisillä juoksumatoilla.

Ihmiset kuitenkin kyllästyvät lopulta aivan kaikkeen. Myös superyksilön tarina tulee hiipumaan alitajuntamme perukoilta, ja hiipuminen on luultavasti jo alkanut. Puutuminen on luonnollista. Betoninkova kuori on melko työläs kantaa, ja jokainen tietää, kuinka kireiksi väkinäinen hammashymy voi poskilihakset vetää.

Maassamme on kasvava joukko nuoria taiteilijoita, joita platinankimaltava menestysihanne ei voisi vähempää kiinnostaa. Suomalaisen musiikin kohistuimmat uudet nimet tilittävät melko estottomasti omista ongelmistaan ja elämänsä nurjista puolista, ja silti kaikilla on oikein hauskaa.

Itä-Hollola Installaation perustajajäsen Robert Niemistö on yksi näistä tyypeistä. Hän kertoo avoimesti masennuksestaan ja tarjoaa haastattelu-tilanteessa proteiinismoothien sijasta irtokarkkeja ja kahvia.

Niemistö ei käytä ylisanoja itsestään, mutta puhuu vuolaasti musiikista, jonka tekeminen antaa hänelle voimaa. Ylioppilaskylästä ponnistavalle soittajalle piisaa keikkatarjouksia, vaikkei takana ole minkäänlaista markkinointikoneistoa. Rehellisyys kun kiinnostaa jälleen.

Niemistön kaltaiset tyypit eivät luultavasti edes tavoittele stadionluokan menestystä, sillä mitäpä hauskaa siinä olisi. Tärkeintä on tehdä jotain mielekästä, ja se, mitä olet, riittää. Tässä kaikessa on jotain hyvin raikasta ja lohdullista.

Myös Turun ylioppilaslehti tarvitsee silloin tällöin uuden tarinan. Jätän päätoimittajan työni tämän lehden jälkeen ja siirryn kohti uusia tehtäviä.

Seuraajani nimi ei ole vielä tätä kirjoittaessani tiedossa, mutta hänelle aukeaa tilaisuus kokeilla ja hämmentää, kertoa jotain uutta näistä poikkeavin sanoin.

Kiitän lämpimästi kaikkia lukijoita ja koko tekijäkuntaa. On ollut hauskaa, tuntui omalta.

 

Lauri Hannus, päätoimittaja