Pääkirjoitus
23.04.2009

Herkkä ja poliittinen Itämeri

Itämeri on ollut kotimereni koko ikäni. Olen uinut siinä, olen kulkenut sitä pitkin Eurooppaan ja pienenä poikana puhkonut sen limaisia rakkoleviä.
Enää veden puhtaudesta kertovia rakkoleviä ei juurikaan ole. Sen enempää en koko merta ole ajatellut. Tietysti tiedän, että Itämeri on huonossa kunnossa ja että se on pelastettava. Senhän tietävät kaikki.
Miten se tehdään, onkin sitten jo eri asia.

Tehdessäni tähän lehteen isoa artikkelia Itämerestä suhteeni mereen muuttui. En aikaisemmin ollut oivaltanut sitä, kuinka vaikeasta tapauksesta on kyse. Itämeren erityinen herkkyys minut yllätti.
Ihan alkuun sain kuulla, että Itämeren vesi onkin makean veden ja suolaisen meriveden sekoitus. Siksi Välimeren aurinkorannoilla pulahtaminen veteen pistelee iholla enemmän kuin Itämeressä uidessa.
Sitten istuin hölmistyneenä moottoriveneessä ja katsoin kuinka tutkijat kaatoivat vettä purkkeihin. Seuraavaksi opin, että Itämeri rehevöityy ihan itsestään, mutta ihmisen toimet vain nopeuttavat ilmiötä. Jossain vaiheessa joku tutkija totesi vielä, että ilmastonmuutoksen seurauksena Itämeri voi pelastua, kunhan veden pinta nousee ja Tanskan salmet eivät ole enää meren tiellä.
Sain kuulla, että jos sylkäisen Itämereen, voi kestää kolmekymmentä vuotta ennen kuin sylkeni on huuhtoutunut sieltä jonnekin suurempiin meriin. Opin myös sen, että yksikin iso tankkerionnettomuus Itämerellä päättää puheet Itämeren tilasta, sillä silloin ei ole enää mitään pelastettavaa.
Sitten näin kartalta, että Itämeren valuma-alue on noin nelinkertainen sen kokoon nähden. Ilmastonmuutoksen aiheuttaman sadannan lisääntyessä tämä tarkoittaa sitä, että jokia pitkin Itämereen valuu entistä enemmän kaikennäköistä tavaraa aina Äänisjärveltä Kööpenhaminaan ja Enontekijältä Krakovaan. Jos vaaraton sylkeni kelluu Itämeressä vuosikymmeniä, niin kelluvat myös Itämereen valuneet maatalouden ja liikenteen tuottamat saasteetkin.

Onko Itämeren pelastamiseksi sitten tehtävissä jotain? Tietysti on. Rehevöityminen hidastuisi, jos maataloudelle ja liikenteelle asetettaisiin tiukempia säädöksiä. Mutta jos poliitikot eivät pysty yhteisesti EU:ssa ja kansallisella tasolla sopimaan tarvittavista toimista Itämeren suojelemiseksi, on turha enää puhua sen pelastamisesta.
EU:ssa on valmisteltu Itämeri-strategiaa, jossa on paljon hyviä ajatuksia. Ongelmana vain on, että pystyvätkö Itämeren eri valtiot hyväksymään strategian ja miten EU:in kuulumaton Itämeren valtio Venäjä saataisiin siihen mitenkään mukaan. Europarlamentaarikko Ville Itälän mukaan nyt olisi Venäjän haluaman kaasuputken avulla tilaisuus "kiristää" Venäjä mukaan Itämeren suojeluun. Niin tuskin käy, koska ainakin Suomen hallitus on ilmaissut haluttomuutensa sitoa näitä asioita yhteen. Että sillä tavalla.

Jani Sipilä