Pääkirjoitus
17.03.2011

Itseltä kannattaa vaatia

Aika on tärkeämpää kuin raha. Kun ihminen saavuttaa kyllin korkean elintason, hän ottaa mieluummin nelipäiväisen työviikon kuin palkankorotuksen. Monella meistä on jatkuva tunne siitä, ettei aika riitä.

Mihin aikaa sitten liikenee?

Sanomalehtien liiton teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttivät vuonna 2009 keskimäärin seitsemän ja puoli tuntia eri medioiden seuraamiseen. Suurimman, lähes kolmen tunnin lohkon päiväannoksesta haukkasi televisio. Sanomalehdille uhrattiin joka päivä reilu puoli tuntia.

Internetiä suomalaiset käyttävät tutkimuksen mukaan keskimäärin 56 minuuttia päivässä, mutta määrä on jatkuvassa kasvussa.

Koska aikamme on rajallinen resurssi, siitä kilpaillaan kiivaasti.

Verkkomediat saavat pääosan tuloistaan mainostajilta. Mitä enemmän verkkosivuilla on kävijöitä, sitä enemmän ilmoittajat ovat valmiita maksamaan mainostilasta.

Klikkausten kalastelu on johtanut raivostuttavaan "Julkkiksen tissit, katso kuvat!" ja "Tätä et tiennyt asuntolainoista" -otsikointiin ja juttujen sisällön viihteellistymiseen.

Kehitykseen tympääntynyt mediabloggari Outi Vainionkulma-Immonen innostui luomaan Facebookiin ryhmän, jonka jäsenet lupasivat olla helmikuun ajan avaamatta roskaotsikoita.

"Jokainen hömppäotsikon klikkaus on toimituksille viesti siitä, että tällaista pitää saada lisää", Vainionkulma-Immonen muistutti YLEn haastattelussa.

Kampanjan ajatuksena oli lähettää suomalaisille mediataloille viesti, että lukijat kaipaavat oikeita uutisia.

Roskaotsikkopaastolle ryhtyi 1642 netin käyttäjää ja ryhmä kasvoi oikeaksi mediakuluttajaboikotiksi. Kampanjalla tuskin oli vaikutusta mediatalojen tiukasti silmällä pitämiin klikkausmääriin, mutta herättelijänä se toimi toivottavasti monelle.

Helmikuu oli ja meni, mutta nyt ryhmän sivulla ehdotellaan kampanjan laajentamista kokonaiseksi elämäntavaksi absolutismin tapaan.

Roskapaaston ajatusta ei kuitenkaan voi olla jatkamatta. Mistä muusta kannattaisi luopua?

Tämä voi olla toimittajalta oman oksan sahaamista, mutta uskon, että ymmärtäisin maailmasta enemmän, jos olisin käyttänyt puolet tiedotusvälineiden seuraamiseen käyttämästäni ajasta kirjojen lukemiseen.

Telkkarista luopuva saa helposti elitistin leiman. Seiskan lukemista hävetään, mutta varovasti saa olla Big Brotheria haukkuvakin. Etenkään meidän akateemisten ei sovi sillä tavoin yrittää erottua kuvitteellisesta kansasta.

Viihteellisyyden kritisointia voi pitää eliitin tapana korostaa erinomaisuuttaan ja halveksua rahvasta. Suurin osa ihmisten puheesta on kuitenkin oman erinomaisuuden esilletuontia, joten siihen ei kannata takertua.

Vaikka syy olisi päteminen, vaatii kieltäytyjä itseltään jotakin. Naurettavinta on päästää itsensä helpolla siksi, ettei vaikuttaisi snobilta.

ANNA-ELINA MATILAINEN

tyl-paatoimittaja@utu.fi