Pääkirjoitus
03.09.2014

Kaikkein paras

Teksti:
Lauri Hannus

Viimeaikaisissa koulutuspuheissa on ranking-intoilun nimissä toisteltu ilosanomaa huippuyliopistoista. Samalla nokittelu niukkuuden jakamisesta jatkuu: Aalto-yliopiston muita muhkeammasta rahoituspotista käydään periaatteellista tukkanuottaa. Kyynisimmät heittävät pyyhkeen kehään ja kysyvät, onko Suomessa järkeä kouluttaa, kun Harvardissa tehdään kaikki niin paljon paremmin.

Huipulle tähtääminen on tärkeää, mutta samalla on hyvä muistaa, mistä huippupuheessa todellisuudessa on kysymys: tiukentuneista työmarkkinoista ja niiden työntekijälle asettamista vaatimuksista. 

Paljon parjattuja tuplatutkintoja ei synnytä ikuisuusopiskelijana tunnettu myyttinen pahis vaan kilpailu työpaikoista. Opiskelijat koettavat pärjätä rekrytoijien silmissä. Samaan aikaan harvalla on varaa puhua siitä, onko täällä pohjolan perukoilla mielenkiintoisia yrityksiä, joissa kannattaa pakertaa. 

Astetta konkreettisempi ongelma on opiskeluaikojen lyhentämistoimien ja työmarkkinoiden realismin välinen ristiriita. Opintotuen muutokset tekevät toisen samantasoisen tutkinnon opiskelemisesta hankalampaa. Ideana on se, että mahdollisimman moni suuntaisi työmarkkinoille vain yksi korkeakoulututkinto takataskussaan. Näin työurat pitenisivät. 

Riemukakkulat päässä hallituksen toimet voidaan nähdä rakenteellisena järkevöittämisenä, jossa kaikki voittavat. Kun rinnakkaisten tutkintojen kahmiminen rauhoittuu pakon edessä, on työmarkkinoiden vaatimusten niiattava perässä. Unelmaduunin saakin ihan tavallinen maisteri. 

Yrittäjyyden suosion kasvusta huolimatta useimmat kouluttautuvat juuri pärjätäkseen rekrytointiprosesseissa. Näissä kisoissa on yleensä oltava kaikkein paras, ja nykyisin se tarkoittaa tukevalla työkokemuksella ryyditettyä kiinnostavaa ja laadukasta opintopolkua. Minimalismilla pärjää aika harvoin. 

Yhdeksi ratkaisuksi soppaan on tarjottu työnantajien ja työntekijän itsensä kustantamia yksityisiä jatkokoulutusmahdollisuuksia. Räätälöidyt paketit kuulostavatkin erittäin mukavilta niiden kannalta, jotka ovat jo onnistuneet pääsemään urakynnyksen tuolle puolen. Ensimmäistä työpaikkaa etsiviä eivät kalliit täydennyskoulutukset juuri auta. 

Jos työmarkkinoiden vaatimukset eivät muutu, tuplatutkintotehtailu luultavasti jatkuu päätöksistä huolimatta. Tosin sitä jatkavat vain ne, joilla on siihen varaa, ja koulutus alkaa painaa yhteiskuntaa epätasa-arvoisemmaksi. Se vasta olisikin ankeaa realismia.
Parempaa vaihtoehtoa voi etsiä joustavammista tutkintorakenteista. 

tyl-paatoimittaja@utu.fi