Pääkirjoitus
14.02.2013

Kakka kestää

En jaksaisi enää puhua kakasta.

"Koska te kakkaatte?" meiltä tiedusteltiin.

"Turun ylioppilaslehti voi olla hajuttomampi, mutta tyylikkäämpi", ennätti Turun Sanomien pääkirjoitustoimittaja Ari Niemi toteamaan Tylkkäristä TS:n pääkirjoitussivulla Ylioppilaslehden kakkakohua analysoidessaan.

Mutta vaikka en oikeastaan jaksaisi puhua kakasta, puhun kakasta. Saman itsereflektoivan huomion on tehnyt miltei poikkeuksetta jokainen aihetta käsitellyt kolumnisti ja bloggaaja.

Ja olihan Ylioppilaslehden juttu nyt ihan hiton hauska ja nerokas. Vai mitä sanotte jutun taitosta Ylkkärin printtiversiossa: Tästä on kyse -tietolaatikko! Reps*.

Kakkaamisjutun inspiroimina kaivoimme naftaliinista Tylkkärin vuosikerran 2002.

Tuolloin helmikuun 18. päivänä – siis melkein tasan yksitoista vuotta sitten – ilmestyi Tylkkärin The Kakkajuttu, "Kakka tuli", jonka kirjoitti Tero Kartastenpää. Saman numeron kanteen silloinen päätoimittaja Juri Nummelin laittoi pökäleen, mikä tietenkin nostatti aikanaan oman kohunsa.

Tuolloin kakka ei kuitenkaan ollut ironinen. Se oli jutun aihe. Eikä Kartastenpään tavoitteena ollut kritisoida itse mediaa tai esittää performanssia. Kakka oli sisältö, ei muoto. Jutun olemassaolon tarkoitus oli pohtia, miksi niin luonnollista asiaa kuin kakkaa pidettiin tabuna.

Siksi Tylkkärin kakkajuttua ei kannata yrittää verrata Ylkkärin kakkaamisperformanssiin. Se, kumpi on parempi, on oikeastaan irrelevanttia.

Tammikuun alussa aloittanut, Johanna Vehkoon päätoimittama Long Play -verkkojulkaisu liputtaa hitaan journalismin puolesta. Long Play aikoo julkistaa Pienen journalistipalkinnon, ja ehdolla on myös juttu, joka on kirjoitettu vuonna 1996.

Tausta-ajatuksena on, että hyvä journalismi ei vanhene.

Tero Kartastenpään kakkajutun voi edelleen lukea verkossa osoitteessa http://org.utu.fi/tyy/tyl/vanha/2002/2/uusi_sivu_5.htm.

Nykytoimitus voi eittämättä ylpeillä edellisten sukupolvien saavutuksilla.

Ja okei, ehkä hymähtelemme ironisesti myös 2000-luvun alun interwebille.

LAURA MYLLYMÄKI

tyl-paatoimittaja@utu.fi

*Ironinen, onomatopoeettinen ilmaisu, jolla pyritään kuvaamaan jonkin asiaintilan tai tapahtuman huvittavuutta. Reps on lyhenne lauseesta "mä repesin", jolla kuvataan erityisesti internet-kielessä naurukohtaukseen purskahtamisen aktia.

EDIT: Tekstiä on muokattu. Alkuperäisessä tekstissä väitettiin virheellisesti, että pökäle, joka esiintyi Tylkkärin kannessa vuonna 2002, olisi ollut aito kakka. Todellisuudessa pökäle oli ostettu pilailukaupasta.