Pääkirjoitus
28.03.2012

Minkä mantran sinä allekirjoitat?

Tämän Tylkkärin maahanmuuttoa käsittelevässä jutussa sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti sanoo, että suomalaisten asenteet maahanmuuttoa kohtaan eivät ole kiristyneet.

Sen sijaan vääränlainen kysymyksenasettelu ja median osaltaan lietsoma keskustelu voivat olla omiaan edistämään vihamielisiä poliittisia näkökantoja. Tällöin suomalaisten nihkeistä asenteista tulee mantra, jolle ei välttämättä löydy kaikupohjaa todellisuudesta.

Yksinkertaisimmillaan ympäröivää maailmaa voi itselleen järkeistää jakamalla sen yksilön ja yhteiskunnan tasoihin. Populaarikulttuurista löydämme verrattain helposti tulkintoja näiden tasojen risteymistä. Eräs tunnettu esimerkki löytyy elokuvasta Forrest Gump, jossa hidasälyinen ja rakastettava Forrest seikkailee läpi monien tunnettujen länsimaisen 1900-luvun historian hetkien. Forrest ehtii olla osa hippiliikettä, tavata valtionpäämiehiä, sotia Vietnamissa ja myötävaikuttaa Applen kehitykseen sijoittamalla yritykseen. Stupid is as stupid does, toteaa Forrest elokuvassa, kun häneltä kysytään, onko hän tyhmä.

Logiikka on sama kuin Ervastin havainnossa. Samalla tavalla, kuin tyhmyys tyhmentää, alamme pitää erilaisista hokemia annettuina. Emme enää kyseenalaista niitä.

Toimittaja Tuomas Enbuske bloggasi viime syksynä Uuden Suomen blogissaan suvaitsevaisuudesta vastenmielisyytenä. Enbuske kirjoitti, että suvaitsija on aina vallankäyttäjä, sillä suvaitsija asettuu aina suvaitsemansa kohteen yläpuolelle. Tietyissä tilanteissa suvaitsija suvaitsee olla myös suvaitsematta, sillä sekin on suvaitsijan oikeus.

Hyvin nopeasti kyse on kehäpäätelmästä, joka syö pohjaa koko käsitteeltä. Miksi meidän pitäisi ylipäätään suvaita, jos voimme valita suvaitsevamme myös suvaitsemattomuutta? Näin ymmärrettynä suvaitsevaisuus on ominaisuus, joka määrittää ainoastaan yksilön identiteetinrakennusprojektia. Tällöin sillä ei ole mitään tekemistä yhteiskunnan osana elämisen kanssa.

Neljäkymmentä vuotta sitten vuonna 1972 terveyssosiologi Irving Kenneth Zola kehitti medikalisaation käsitteen. Medikalisaatiossa arkipäiväisiä ja uusia ilmiöitä tuodaan lääketieteen piiriin, jolloin poikkeavaa toimintaa pyritään sopeuttamaan osaksi yhteiskuntaa. Sairaan käsite laajeni koskettamaan niitä elämänalueita, joita oli perinteisesti pidetty moraalin piiriin kuuluvina ongelmina.

Vaikka käsite ymmärretään tänä päivänä arkikielessä useimmiten terveiden ihmisten sairaaksi tekemisenä, kannattaa medikalisaation trendi pitää mielessä silloinkin, kun arvioimme poliittisten ääriliikkeiden suosimaa retoriikkaa. Sekä Ervasti että sosiologi Suvi Keskinen nimittäin ovat yksimielisiä siitä, että tämän päivän maahanmuuttokeskustelussa sallitaan sellaisia sävyjä, joita ei vielä parikymmentä vuotta sitten olisi siedetty ollenkaan. Onkin kysyttävä, kuinka pitkälle viety poliittinen retoriikka ja lopulta toiminta voi ajassamme olla hyväksyttävää.

Loppujen lopuksi moni yksilön yhteiskunnassa tekemä teko ja lausuma sana kun ovat puhtaasti arvoihin ja moraaliin kytkeytyneitä.

LAURA MYLLYMÄKI

tyl-paatoimittaja@utu.fi