Pääkirjoitus
16.10.2013

Oikea suomalaisuus

Suomi. Sana on kuin tuohivirsu, johon voit kaataa haluamasi määreet. En ole koskaan maksanut autoveroa, käynyt Kuopiossa tai katsonut Niskavuori-elokuvia. Toisaalta ajatus elämästä ilman Saaristomerta tai väkevää kotimaista runoutta olisi itselleni outo. Tunnistan itseni suomalaiseksi, mutta moni suomalaisuuden niin sanottu ydinkokemus lentää ohitseni kuin Seppo Rädyn perkeleen saattelema keihäs.

Yhteismitallista suomalaisuutta on vaikea paikantaa, mutta tiettyjä ilmiöitä tunnistaa heti suomalaisiksi. Yksi niistä on tietenkin keskustelu suomalaisuuden syvimmästä olemuksesta.

Jari Halonen on mies, joka ei säästele voimakkaita sanoja. Kalevala – Uusi aika -elokuvan ohjaaja nostaa haastattelussaan (s. 10) suomalaisuuden esille eräänlaisena tehtävänä: väärinkohdeltuna perintönä, joka pitää korjata. Haloselle taide ei ole mitään rentoutusterapiaa, vaan totista merkitysten mylläämistä. Halonen katsoo itseensä ja näkee romantiikan hengessä kansallisen sielun.

Halonen on nimenomaan taiteen takoja, ja juuri siksi ei ole erityisen mielekästä keskustella siitä, ovatko Halosen näkemykset Kalevalasta oikeita tai vääriä. Olennaista Halosen Kalevalassa lienee kokemus jaetusta perinnöstä yksilön valintoja korostavana aikana. Kansallisen takaa nousee Halosen tulkinnassa ykseys - kaikkia kulttuureja koskettava myyttinen totuus.

Moni muukin pälyilee nykyajassa taaksepäin aidon suomalaisuuden lähteille. Menneisyys nähdään ehjemmän kansallistunnon perustana: se koetaan selkeäksi ja vahvaksi. Ja miksipä ei, kultakaudelta kun muistetaan vain ne ikonisimmat kuvat. Joidenkin vaalima mielikuva rappiosta voi syntyä siitä yksinkertaisesta seikasta, että tämän päivän ongelmista yhtäkään ei ole voitu vielä unohtaa – tai lääkitä romantisoinnilla, niin kuin sodan kaltaisille kamalille asioille usein tehdään.

Suomalaisuuden kaltaiset isot käsitteet halutaan usein esittää kuin taivaasta annettuina. Itsestään selvään viittaaja pujottaa kuitenkin yleensä mukaan omat merkityksensä. Ajatusta voi makustella vaikkapa sanoilla vapaus, hyvinvointi ja oikeus. Suuret sanat voivat kalskahtaa kohtalonomaisilta. Silti kaikki niiden merkitykset ovat historiallisia, joidenkin ihmisten luomia. Jos määritelmät eivät miellytä, aina voi muokata uusia.

Mitä omasta tuohivirsustasi löytyy?

Lauri Hannus

tyl-paatoimittaja@utu.fi