Pääkirjoitus
09.11.2011

Opiskelupalkkaa vai toimeentulon tae?

Lokakuussa Facebookiin pulpahti Ahkeralle opiskelijalle vapaa työssäkäyntioikeus -ryhmä, jossa vaaditaan opintotuen tulorajojen poistamista.

Ryhmän vastustuksen kohteena on se, että tietyn ansiotulotason saavutettuaan opiskelija ei enää ole oikeutettu opintotukeen. Jos opiskelija on nostanut tukia ja silti tienannut enemmän kuin järjestelmä sallii, hän joutuu pulittamaan osan tuistaan takaisin valtiolle takautuvasti. Jos opiskelijan tulot ylittävät 22 300 euroa vuodessa, hän ei ole enää oikeutettu yhteenkään opintotukikuukauteen.

Osallistumisaktiivisuudesta päätellen hankkeella on kannatusta. Ryhmä keräsi nopsasti yli 63 000 osallistujaa, mikä on enemmän kuin millään toisella opiskelijoihin liittyvällä tempauksella.

Ylioppilaskunnat ja niiden kattojärjestö SYL eivät ole tähän asti ajaneet opintotuen tulorajojen poistamista. SYL:n hallituksen varapuheenjohtaja Jarno Lappalainen muistuttaakin, että asiassa kannattaa katsoa kokonaisuutta.

Opintotuen tulorajojen poistaminen maksaisi Kelan arvion mukaan valtiolle 300 miljoonaa euroa vuodessa. Viime keväänä hallitusohjelmaan kirjattu, syksyksi 2014 luvattu opintotuen indeksiin sitominen maksaa puolestaan hieman päälle 20 miljoonaa euroa vuodessa.

SYL on laskenut hintalaput erilaisille ehdotuksille opintotuen kehittämisestä. Vertailtuja toimenpiteitä ovat esimerkiksi kympin korotus opintorahaa, 145 euron huoltajakorotus lapsellisille opiskelijoille ja vanhempien tuloihin perustuvan tarveharkinnan poistaminen.

Toimenpiteiden vuosikustannukset vaihtelevat kymmenen ja kahdenkymmenen miljoona euron välillä. Näihin verrattuna tulorajojen poistamisen kustannuksiksi laskettu 300 miljoonaa euroa on tyystin eri kokoluokkaa.

Tulorajoja koskevan keskustelun taustalla on kahden ajattelutavan välillä oleva periaatteellinen ero.

Tulorajojen poistoa ajavaan ryhmään kuuluvat ajattelevat, että tulorajat rankaisevat opiskelijoita työnteosta. Ajatus kumpuaa siitä, että opintotuki nähdään palkkiona ahkerasta opiskelusta. Silloin tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että opintojen ohella ansaitut tulot vaikuttavat tuen määrää.

Perinteisesti opiskelijaliikkeessä opintotuki on kuitenkin nähty toisin: tukimuotona, joka takaa perustoimeentulon yhdelle erityisryhmälle. Silloin on loogista, ettei tukea saa, mikäli tienaa kylliksi.

Jälkimmäisen ajattelutavan mukaiseen opintotukeen tarveharkintaisuus kuuluu elimellisesti. Tulorajat eivät tarkoita sitä, että opiskelijaa kiellettäisiin tekemästä töitä. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että yhteiskunnan tuki on haluttu suunnata sitä tarvitseville. Jos henkilö pystyy elättämään itsensä työllään, hän ei tarvitse tukea.

ANNA-ELINAMATILAINEN

tyl-paatoimittaja@utu.fi