Pääkirjoitus
30.11.2009

Päästörajoja asettamassa

Maapallon keskilämpötilan nouseminen johtuu siitä, että auringosta lähtöisin olevasta lämpösäteilystä heijastuu takaisin avaruuteen vähemmän kuin sitä maapallolle jää. Sinänsä tämä on onni: jos ei näin olisi, planeettamme keskilämpötila olisi arviolta 20–30 astetta kylmempi kuin se nyt on.

Yksi syy lämpösäteilyn epätasapainoon on kasvihuonekaasuissa, kuten hiilidioksidissa, jotka ikään kuin muodostavat ilmakehään muurin, joka estää säteilyä karkaamasta takaisin avaruuteen. Nykyinen tai oikeastaan tuleva ongelma on siinä, että muurista on tulossa liian suuri ja säteilyä jää entistä enemmän vangiksi maapallolle. Tämä ei sinällään ole planeetan ongelma, eihän maapallo minnekään ole vielä katoamassa. Ongelma on ihmisten, sillä lämpenemisen myötä asuminen useilla nykyisillä alueilla käy mahdottomaksi.

On selvästi todistettu, että ihmisten aiheuttamat päästöt lisäävät kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä. Siksi joulukuussa järjestetään Kööpenhaminan ilmastokokous, jossa maailman johtajat yrittävät päästä yhteisymmärrykseen keinoista, joilla ihmisten tuottama osuus kasvihuonekaasuista ilmakehässä saataisiin kuriin.

Nature-julkaisussa julkaistiin keväällä kahdeksan arvostetun tutkijan kirjoitus, jossa he esittävät globaaleja päästörajoja suhteessa maapallon keskilämpötilan nousuun. Artikkelissa pohditaan niitä rajoja, joita ei saa ylittää, jotta ilmastonlämpeneminen saataisiin pysähtymään kahteen asteeseen vuoteen 2100 mennessä. Kaksi astetta on yleisesti sovittu "turvallinen" raja, sille ei oikein mitään muuta perustetta ole.

Tutkijat esittävät, että todennäköisyys kahden asteen ylittämiselle olisi noin 25 prosenttia, mikäli globaalit hiilidioksidipäästöt vuosien 2000–2049 välillä jäisivät alle 1000 gigatonnin. Sama todennäköisyys laskisi 20 prosenttiin, jos päästöt jäisivät alle 900 gigatonnin. Päästöraja on hyvin tiukka, jos otetaan huomioon, että vuosien 2000–2006 välillä hiilidioksidipäästöjä kertyi jo 234 gigatonnia. Tästä on helppo päätellä, että jos jatkamme samaan tapaan, niin näiden tutkijoiden laskema 1000 gigatonnin raja rikkoutuisi jo 2020-luvulla. Toisin sanoen ilmasto lämpenee ja aiheuttaa yhteiskunnille aikamoisia ongelmia, mikäli jatkamme nykyistä ylikuluttavaa elämäntapaamme.

Mikäli tutkijoita on uskominen, Kööpenhaminan ilmastokokouksessa on asetettava selkeät yhteisesti sovitut päästörajat siten, että 1000 gigatonnin hiilidioksidipäästöraja ei ylity vuosien 2000–2049 välillä. Tosin täytyy olla aikamoinen optimisti, jos uskoo siihen, että kokouk­sessa saadaan tällainen päätös aikaan. On myös muistettava, että liian tiukat rajoitukset voivat aiheuttaa toisenlaisia katastrofeja, kuten työttömyyttä, tyytymättömyyttä ja lopulta sotiakin.

Mutta ilmaston lämpeneminen on sentään myönnetty tosiasia. Useat yritykset ja valtiotkin ovat tehneet paikallisia sitoumuksia vähentää päästöjään. Esimerkiksi Hollannissa autovero muutetaan vuonna 2012 ajokilometriperusteiseksi, Britanniassa ja Ruotsissa on asetettu selkeät rajat maiden päästöjen vähentämisistä vuoteen 2020 mennessä ja niin edelleen.

Kehitys on siis oikean suuntaista, mutta aivan liian hidasta. Maapallo tulee muuttumaan rajustikin seuraavan sadan vuoden aikana ja yhteiskuntien on sopeuduttava siihen. Itsehän me pallomme lämmitämme.

Teksti: Jani Sipilä