Pääkirjoitus
19.04.2012

Pop-kansannousu

Avaan Facebookin. Pikarullaus alaspäin uutisvirrassani vakuuttaa minut siitä, että tämä päivä on jälleen ollut touhukas sosiaalisessa mediassa. Siinä, missä eräs kaveri iloitsee veronpalautuksista, haluaa toinen jakaa statuksessaan sen uusimman uutisen.

Meemisuhina käy miltei korviin. Jos en pääse muutamaan tuntiin katsomaan, mitä ystäväni ovat Facebookiin jakaneet, olen täysin pihalla kaikesta.

Uunituoreessa Journalismikritiikin vuosikirjassa mediatutkija Lilly Korpiola erittelee Arabikevään kytköksiä sosiaaliseen mediaan. Korpiolan argumentti kuuluu, että vaikka kansalaisaktivistit käyttivät sosiaalista mediaa kansalaisjournalismin kanavana, ei Arabikeväästä voida puhua sosiaalisen median vallankumouksena.

Samoilla linjoilla on tämän Tylkkärin kansalaisaktivismia käsittelevään juttuun (s. 16) haastateltu tutkija Niko Hatakka, jonka mukaan sosiaalinen media toimi korkeintaan kansannousujen katalyyttina.

Huhtikuun alussa Saksassa kohahdettiin kirjailija Günther Grassin Israelia arvostelevaa runoa. Kritisoijat ovat halunneet tähdentää, että Grass kuului aikanaan natsi-Saksan Waffen SS -joukkoihin. Viime sunnuntaina runo julkaistiin suomennettuna myös Helsingin Sanomissa.

Miksi sitten on mielekästä käsitellä Grassin nykyrunoutta ja Arabikevättä samassa pääkirjoituksessa? Vastauksen kysymykseen tarjoilee mediatutkimuksen kenties suurin klassikko, Marshall McLuhan.

Vaikka teoreetikon 60-luvulla esittämästä ajatuksesta the medium is the message on jo iän myötä kulunut sen terävin kulma, uppoaa lausahduksen perusajatus yhä kuulijaan kuin veitsi voihin. Väline on viesti, ja media vaikuttaa yhteiskuntaan välittämiensä sisältöjen lisäksi myös oman erityisluonteensa kautta.

Saksalainen kirjailija Grass runoineen on erityisluonteinen tietysti siksi, että hänellä on henkilökohtainen kytkös natsimenneisyyteen. Kun tällainen ihminen kirjoittaa Israelia kritisoivan runon, lopputulokset ja mediahuomio ovat taatut.

Eikä siinä vielä kaikki: hyvällä säkällä myös runon lukija paneutuu Israelin ja Iranin välisiin kansainvälisiin suhteisiin. Sama logiikka pätee myös Arabikevääseen ja sosiaaliseen mediaan. Kansannousussa erityisluonteensa keskusteluun ovat tietysti tuoneet sen maailmanlaajuiset jakoalustat, Facebook ja Twitter.

Olennaista on huomata, että sosiaalisen median ansio on sen aikaansaamassa tavassa popularisoida perinteisesti vaikeasti hahmotettavina pidettyjä asioita. Tällöin mekin, peruspirkot ja -jampat, saamme kuulla kiinnostavista ? ja vaikeistakin ? asioista.

Vaikka näkökulmaa kritisoidaan länsimaiseksi ja asioita yksinkertaistavaksi, ei uuden median uudenlaisesta käyttötavasta välttämättä ole ainakaan mitään haittaa.

Ehkä itse kunkin kannattaa jäädä vielä odottamaan uusia nousuja ja liikehdintöjä. Tieto nimittäin lisää tuskaa, sanotaan.

LAURA MYLLYMÄKI

tyl-paatoimittaja@utu.fi