Pääkirjoitus
06.05.2015

Pyhä yhteys

"Luomuviinihifistelijää voidaan uhitella maistamaan todellista elämää huoltoaseman lihapullapannun muodossa, mutta parhaassa tapauksessa edes kassalla viilailtu bonuskortti ei vaihdu."

 

Oli vapun aatto. Nousimme museonmäelle, kuuntelimme puheen, painoimme käskystä valkolakit päähän. Avasimme kuohuviinimme ja jaoimme ne aiemmin tuntemattomienkin sielujen kanssa.

Massakulttuuri voi akateemisessa elämässä paksusti. Tämä johtuu siitä, että ylioppilaat ovat ymmärtäneet yhteisöllisyyden perimmäisen luonteen: esityksenomaisuuden. Kun kiskomme niskaamme kauhtuneet opiskelijahaalarit tai pynttäydymme iltapukuun tai frakkiin, kyse on koreografiasta, joka hetkellisesti kaventaa yksilöiden välisiä eroja ja nostattaa yhteisöä. Ollaan riitin idean ytimessä.

Eduskuntavaalien jälkeisessä todellisuudessa on kauhisteltu niin sanottuja kuplia. Keskustelu on ollut tekopyhää ja lapsellista. On voivoteltu Punavuoren ja Posion välistä henkistä eroa, aivan kuin kaikkien valtionrajojen sisällä majailevien pitäisi elää samankaltaista elämää.

Haikailu on epähistoriallista ja ennemminkin nykyhetken fantasioista ponnistavaa. Suomi-filmien yhtenäiskulttuuri oli fiktiota jo 1950-luvulla.

Onhan Suomessa toki eletty joskus melko yhtenäisestikin: viljelty nauriita ja pelätty nälkävuosia. Tämän jaetun niukkuuden rikkoivat vaurastuminen ja sivistys. Ne perustuvat siihen, että teemme ja ajattelemme eri asioita.

Samankaltaisuusfantasioita saa paiskoa ilmoille vapaasti, mutta 2010-luvun todellisuus ei niitä tue. Kuvaavaa on, että jopa yhdenmukaisuuden monoliitti puolustusvoimat on alkanut lähestyä reserviläisiä yksilöllisesti räätälöidyin reserviläiskirjein. Kyse on ikään kuin asiakasrajapinnan hoitamisesta.

Kuluttajuus, seikkailu näennäisesti loputtomien yksilöllisten valintojen sokkeloissa, onkin nykyhetken jaettu tarina. Kansallismielisyys ja anarkismi ovat molemmat hieman teoreettisia, mutta kaupallinen kulttuuri on läpitunkevaa, konkreettista ja tässä. Se ulottuu kaikkialle, Louis Vuittonin putiikista Tokmannin ämpärijonoon.

Rahavirrat solisevat rauhassa myös kaiken poliittisen identiteettikinastelun alla. Luomuviinihifistelijää voidaan uhitella maistamaan todellista elämää huoltoaseman lihapullapannun muodossa, mutta parhaassa tapauksessa edes kassalla viilailtu bonuskortti ei vaihdu.

Forssan Prisma ja Vantaan Jumbo ovat aikamme Notre Dameja: niissä ihminen menettää osan yksilöllisestä horisontistaan ja sulautuu osaksi suurempaa.

Ulkopuolelle jäävät vain ne, joilla ei ole varaa illuusioon.  
 

Lauri Hannus, päätoimittaja
twitter: @laurihannus