Pääkirjoitus
09.04.2010

Suut auki

SUOMEN YLIOPISTOISSA on liikaa opiskelijoita suhteessa opettajien lukumäärään. Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtaja Antti Tanskanen sanoi (Turun Sanomat 6.4.) ääneen sen, minkä kaikki tietävät, mutta mille kukaan ei tunnu osaavan tehdä mitään.

Emme voi kuvitellakaan pärjäävämme kansainvälisissä vertailuissa, kun jokaista opetushenkilökuntaan kuuluvaa kohti on laskennallisestikin kymmeniä opiskelijoita. Käytännössä vielä harvempien opettajien joukko yrittää muiden töidensä ohessa ohjata suurta määrää kasvottomaksi jääviä opiskelijoita.

Aikaisemmin saman huolen ovat ilmaisseet niin TYY, SYL kuin vaikkapa oman yliopistomme rehtori.

Kuten Tanskanen sanoo, kestämätön tilanne johtuu yliopistojen rahoitusmallista. Opetusministeriöltä liikenee yliopistoille sitä enemmän rahaa, mitä enemmän niissä on opiskelijoita. Siksi vääristymää ei voida korjata, vaikka se on hyvin tiedossa.

Tanskanen peräänkuuluttaa pienryhmäopetusta. Hänen mielestään se olisi erityisen tärkeää siksi, että se kehittäisi opiskelijoiden sosiaalisia taitoja.

Siinä Tanskanen osuu naulan kantaan. Tieteessä on pohjimmiltaan kyse väitteiden muodostamisesta ja niiden koettelusta kriittisessä keskustelussa. Totuuksien kyseenalaistaminen ja argumentointitaito ovat luultavasti tärkeintä, mitä yliopistolla voi oppia – ja mitä yliopisto voi muulle yhteiskunnalle tuottaa.

Suomalainen yliopisto ei kuitenkaan rohkaise keskusteluun. Yksi keskeisimmistä syistä ovat varmasti massaluentojen ja kirjatenttien kautta kulkevat putkitutkinnot.

Valitettavasti keskustelua ei synny usein silloinkaan, kuin siihen olisi teoriassa mahdollisuus. Aito debatti on seminaareissa harvinaista. Katsekontaktia ohjaajaan vältellään kuin yläasteen terveystiedon tunnilla.

On ihmisiä, joille suun avaaminen seminaarissa on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Siitä huolimatta he saattavat olla hyviä tutkijoita ja puolustaa tuloksiaan paperilla loistavasti. Siksi vuorovaikutuksesta ei saa tehdä kynnyskysymystä.

Suun avaamiseen pitäisi kuitenkin kaikin keinoin kannustaa. Aktiivisuus pitäisi huomioda arvosanoissa ja keskustelun harjoitteluun pitäisi tarjota mahdollisuus niillekin, joille se on vaikeaa. Satojen opiskelijoiden luennoilla kynnys avata suunsa on useimmille meistä liian korkea.

Vanha hokema kammioon sulkeutumisesta kuvaa nykymaailman tutkijantyötä mahdollisimman huonosti. Tieteentekijät työskentelevät tutkimusryhmissä, ohjaavat opiskelijoita, hakevat rahoitusta ja kertovat työnsä tuloksista ulkopuolisille. Muualla työelämässä sosiaaliset taidot korostuvat sitäkin enemmän. Siksi on hullua päästää ketään yliopistosta läpi kirjekurssilla.

Anna-Elina Matilainen