Pääkirjoitus
09.12.2010

Tietovaje täyteen

Marraskuussa julkaistun Tiedebarometrin mukaan suomalaiset ovat kiinnostuneita tieteestä ja luottavat siihen kuin poliisiin – ja se on paljon. Epäilykset VTT:n tutkijoiden energiapoliittisesta painostuksesta, ilmastopaneelin tiedonpimityksestä tai influenssarokotteiden ja narkolepsian yhteydestä eivät ole juurikaan murentaneet kansalaisten uskoa tutkimuksen hedelmiin.

Useampi kuin joka toinen suomalainen ilmoittaa seuraavansa tiedettä. Erityisen kiinnostuneita ovat nuoret ja akateemisesti koulutetut.

Tutkimuksen edistysaskeleita seurataan tiedotusvälineistä. Yli 70 prosenttia barometrin vastaajista toivoisikin medialta lisää kansantajuista tiedeuutisointia. Suomen maabrändiä sorvannut työryhmä peräänkuuluttaa samaa. Journalistit saavat Ollilan koplalta oman tehtävänsä. Tieteen popularisointi pitäisi "nostaa uudelle tasolle".

Tavoite on varmasti hyvä, mutta todellisuudessa valta tieteellisen tiedon popularisoinnista ei enää ole yksin journalisteilla.

Moni Tiedebarometrin vastaajista kertoo seuraavansa tiedeuutisointia televisiosta ja radiosta, mutta kuten olettaa saattaa, kirii internet niitä rivakoin harppauksin. Nuorelle polvelle, 12–18-vuotiaille verkko on jo useiden tutkimusten mukaan ehdoton ykkösmedia.

Eivätkä tietoa etsi verkosta yksin nuoret. Wikipedia-sukupolvesta ollaan isällisesti huolissaan, vaikka voisi lyödä vetoa, että ensi-informaatio ilmiöstä kuin ilmiöstä haetaan googlaamalla, oli asialla sitten koululainen, opettaja, toimittaja – tai tutkija.

Verkosta löytyy paljon potaskaa, johon ei parane luottaa. Ratkaisu tuskin kuitenkaan on se, että verkko jätetään epätiedon armoille. Pikemminkin ratkaisu on, että tieteellinen tieto menee sinne, missä yleisö jo on.

Jos tieteentekijät eivät täytä tiedon tarvetta, huutavat verkossa kovimpaan ääneen ilmastoskeptikot, kohudosentit ja kreationistit.

Tutkija Markku Jokisipilä ehdotti jo viime vuosikymmenellä blogissaan, että Suomen Akatemia jakaisi tutkimusapurahoja Wikipedia-artikkeleiden kirjoittamiseen.

Jokisipilä ei syytä tavalliseen tapaan tiedon etsijöitä lähdekritiikittömyydestä, vaan tiedon portinvartijoita – tutkijoita – siitä, että he eivät ole halunneet tai kyenneet tuottamaan tieteellistä tietoa niille foorumeille, joita käytetään ylivoimaisesti eniten.

Yliopistojen kolmannesta tehtävästä puhutaan kauniisti juhlapuheissa, mutta totuus on se, ettei suomenkielisen yleisesityksen, saati sitten lasten tiedekirjan tai Wikipedia-artikkelin julkaisemisesta saa sen paremmin rahallista korvausta kuin akateemista arvonnousuakaan.

ANNA-ELINA MATILAINEN