Reportaasit
26.08.2015

Astetta aidompaa

Teksti:
Aleksi Malinen
Kuvat:
Lauri Hannus

Autenttisten matkakohteiden metsästäminen on uuvuttavaa kujanjuoksua. Toimittaja testasi viisi vinkkiä alkuperäisempään Turkuun.

Lähdet matkalle. Selaat Mondon matkaoppaita ja blogeja kuumeisesti selvittääksesi paikallisten suosimat ja aidot kohteet. Haluat elämyksiä, tarinoita ja kokemuksia. Haluat erottaa aidon rihkamasta ja todellisen teatterista.

Kuljeksit kapeita kujia ja etsit paikkaa, josta olet kuullut tuttaviltasi. Täällä jossain se on, kaukana keskustan hälystä ja orjallisesti toisiaan seuraavista Samsonite-turisteista. Tunnet jännityksen jalkapohjissasi, kun lähestyt mukulakivi kerrallaan paikkaa, joka on aito ja todellinen, vain löytääksesi pettymyksen. Muut olivat ehtineet ensin.

Harva tyytyy itsestäänselvyyksiin ja turistirysiin. Matkailuelämyksen halutaan ulottuvan laajemmalle, jossa se tavallaan lähestyy jo arkista. Roomalaisessa trattoriassa on enemmän ihmettelemistä kuin Piihovin ABC:ssä lounasaikaan, vaikka paikallisille molemmat palvelevat samaa tarkoitusta. Toisen arki on toiselle eksotiikkaa.

Matkailijoiden lisäksi myös matkailuyrittäjät ymmärtävät autenttisuuden kaipuun. Maalaisromantiikalla voidaan ehostaa lähes mitä vaan, tehdä kokemuksista tarinallisempia ja näin yrittää hilata sitä lähemmäs turistin hamuamaa aitoutta. Toisaalta taas paikan alkuperäiset merkitykset hämärtyvät, jos kulttuurihistoriallinen kohde valjastetaan turistikohteeksi.

Valistunut matkailija on ymmärtävinään eron keinotekoisen ja todellisen välillä, jos sellaista edes on. Ja jos aitoa on joskus ollutkin, viimeistään turistien läsnäolo muuttaa tilan toiseksi. Autenttisuus kokee kovan kolauksen, jos paikallisessa olutravintolassa kuuletkin puhuttavan omaa äidinkieltäsi. Illuusio särkyy.

Matkailu on kujanjuoksua, jossa vaihtoehdot kapenevat maailman edelleen pienentyessä.

Siitä huolimatta tai siitä johtuen moni turisti kaipaa jatkuvasti aidompia elämyksiä. Uusien kokemusten janoaminen tekee turistista narkomaanin. Matkustelusta tulee yksi elämän tarkoituksista ja tapa tehdä oma oleminen mielekkääksi.

Turun ylioppilaslehti kävi läpi turkulaisia kohteita, jotta tietäisitte minne suunnata, kun vieroitusoireet kasvavat sietämättömiksi.
 

Tähti-baari

Vuodesta 1971 Puutarhakadulla toiminut ravintola on pitänyt kiinni linjastaan maailman myllerryksissä. Konstailematon suomalainen kotiruoka täyttää kuvun oivallisesti, ja interiöörin nostalgisuus palauttaa kävijän oman valuutan aikoihin. Vaihtuvan lounaslistan lisäksi tarjolla on pihvejä ja leikkeitä jokaiseen makuun – kylkiäiseksi ranskalaiset, keitetyt perunat tai muussi.

Kookas annos tömähtää pöytään asiaan kuuluvalla painolla. Harvoin saa hyvin suurustettua ruskeaa kastiketta ja lihamureketta, jota ei ole turhaan kovetettu, vaan se on kauttaaltaan mehevä ja maistuva. Tähti-baari on suomalaisten lounasruokaravintoloiden aatelia. Se ei yritä, ei kumartele, ei alennu. Se on mitä on ja sillä siisti.

Asiakkaat hymisevät tyytyväisyyttään annostensa edessä ja kauhovat ruokaa suihinsa minkä ehtivät.

Vaatii todellista osaamista saada ruoka maistuvaksi vähillä mausteilla ja yksinkertaisilla ainesosilla. Kun aseina ovat vain musta- ja valkopippuri sekä suola (ja kenties paprikajauhe), moni pudottaa kauhansa ja vaipuu epätoivoon.

Tästä syystä Tähti-baarista on tullut muisto vanhasta maailmasta ja kohde autenttisuutta janoavalle paikallisturistille. Ruskea jauhelihakastike spagetilla on kotikeittiöissä jo aikaa sitten korvattu pasta bolognesella, jossa mausteena on ripaus punaviiniä ja tuoretta basilikaa. Isoäitiemme keittotaito on kadonnut markan ja Saloran myötä, mutta Tähti-baari onnistuu palauttamaan kadonneen hetkeksi takaisin.

Avoinna ma–pe klo 7–18. Puutarhakatu 15.

Hannikaisen olutravintola

Karhea kulmakuppila, jossa olutta saa tuopissa tai pullossa. Lämmin tunnelma viestii lukemattomista iloisista ja juopuneista hetkistä, jotka tuovat vastapainoa raskaalle raadannalle tai sielun paineille.

Onko mitään autenttisempaa kuin suomalainen olutravintola?

Hannikainen on esimerkki kapakasta, joita on maassamme lukemattomia. Samankaltaiset humalaisten asiakkaiden kuluttamat tummanruskeat pöydät ja tuolit löytyvät ympäri Suomen, ja ilmassa voi aistia menneiden aikojen tupakansavun katkun.

Mutta kuitenkin on vain yksi Hannikainen.

Baari sijaitsee poliisilaitosta vastapäätä, joten kuuleman mukaan täällä on hyvä aloittaa päivä putkasta päästyään. Aukeaahan paikka jo yhdeksältä aamulla – joka päivä.

Vakioasiakkaat jutustelevat naureskellen ja täyttävät paikan rattoisalla puheensorinalla, vaikka kello on vasta puoli kolme iltapäivällä. Baarimikko tuntee kaikki nimeltä ja tarjoilee tarvittaessa myös pöytiin.

Hanassa on Karjalaa.

Hannikainen on tuttu niille, jotka ovat tottuneet hämyisten ja ajattomien olutravintoloiden tummanpuhuvaan charmiin. Paikka tarjoilee palasen perinteistä suomalaista baarikulttuuria, jossa ei turhia hienostella tai kainostella.

Avoinna päivittäin klo 9–02. Eerikinkatu 37.

 

Kosken leipomo

Vegaanisilla vaihtoehdoilla tarjontaansa kuorruttanut lähes satavuotias leipomo saa unohtamaan kiireen ja älypuhelimet. Klassisen leipävalikoiman ja hillomunkkien lisäksi paikka tarjoilee kasviperäisellä kermalla kuorrutettua munkkia, mikä hienovaraisesti limittää historian nykyajan kanssa.

Työmiehiä ja kahvia pahvimukeissa. Pöydällä lojuu Iltasanomat. Korkealla jakkaralla istuessaan ja ulos tuijotellessaan voi kuvitella olevansa 1920-luvulla tai muualla tarkemmin määrittymättömässä menneisyyden ajassa. Eteenpäin katsomisessa on kaurismäkeläistä pysähtyneisyyttä. Ikkunan takaa avautuva tyhjä katu on kangas, jolle voi piirtyä mitä tahansa.

Kosken leipomo on yhdistelmä vanhaa ja uutta. Vuodesta 1918 saakka toimineella leipomolla on pitkät juuret ja se on perinteikäs, mutta myös vegaanien suosiossa. Ei-eläinperäinen kermamunkki onkin paikan erikoisuus, jonka takia on syytä raahautua pois ydinkeskustan hälinästä.

Leipomo osoittaa hienolla tavalla, etteivät aitous ja nostalgisuus tarkoita täydellistä pysähtyneisyyttä, vaan myös uuden omaksumista vanhan jatkoksi.

Avoinna ma–pe klo 6.30–17. Puutarhakatu 23.

 

Ett hem

Reilun vuosisadan takainen porvariskoti on ajankuva kadonneesta asuinmiljööstä. Eri tyylein somistetut huoneet sekä kertomukset Alfred ja Helene Jacobssonista toimivat aikakoneen tavoin. Museo on kupla, jossa eletään ikuisesti 1800- ja 1900-lukujen taitetta.

Turkulainen porvarispariskunta, Alfred ja Helene Jacobsson, lahjoittivat valtaosan omaisuudestaan testamentilla Åbo Akademin säätiölle. Testamentin ehtona oli, että pariskunnan koti muutetaan museoksi, jonka nimeksi tulee Ett Hem.

Museo avattiin ensimmäisen kerran pariskunnan kuoltua 30-luvulla, mutta tällöin se toimi Jacobssonien todellisessa kodissa Hämeenkadulla. Talon rappeuduttua sodan ja pula-ajan vuoksi museo siirrettiin tämänhetkiseen sijaintiinsa Piispankadulle.

Museo on toiminut nykyisellään vuodesta 1965 eli tasan viisikymmentä vuotta.

Esineet ovat suurimmilta osin Jacobssonien itsensä käyttämiä. Vaikutelmaa on kuitenkin joiltain osin tehostettu yhdistämällä muualta tuotuja, saman aikakauden mööpeleitä alkuperäiseen kokoelmaan. Kyseessä on siis jonkinlainen rekonstruktio, joka ylläpitää ajankuvaa mutta ei ole orjallisen autenttinen, mikä olisi tietysti jo vaihtuneen rakennuksen takia mahdotonta.

Huonekalut ja miljöö antavat kuitenkin hyvin aidonkaltaisen kuvan Jacobssonien arjesta ja päästävät kurkistamaan sekä menneisiin aikoihin että hyvätuloisten elämäntapoihin. Huoneet ovat täynnä yksityiskohtia, jotka kertovat kukin oman tarinansa.

Aukioloajat: etthem.fi. Piispankatu 14.

 

Turun kauppatori

Myös uutena torina tunnettu kauppatori on Turun sydän. Sen ympärille rakentuu ydinkeskusta ja lopulta muukin kaupunki, kun torilta lähtevät kadut pumppaavat verta myös joen toiselle puolelle. Monimuotoiset myyntikojut edustavat suomalaista torikulttuuria parhaimmillaan, ja ympäröivä arkkitehtuuri tarjoaa laajan katsauksen menneisiin vuosikymmeniin.

Jokaisessa kaupungissa on tori – tai ainakin pitäisi olla.

Autenttisinta Turun kauppatorissa lienee se, että vaikka torin ympäristöä pidetään Turun taudin kotipesänä, tori itsessään on pysynyt melko muuttumattomana. Uusin rakennus on 1990-luvulla torin pohjoiskulmaan pystytetty grillikioski.

Tori rajautuu pohjoisessa Yliopistonkatuun, idässä Kauppiaskatuun, etelässä Eerikinkatuun ja lännessä Aurakatuun. Samoilla kohdin on ollut jonkinlainen tori jo ennen kuin Turun palo ja Engelin asemakaava siirsivät keskustan joen länsipuolelle.

Paikka kerää yhteen monenlaisia kulkijoita: paikallisia toimittamassa asioitaan, päiväkahvittelijoita ja tietysti turisteja, jotka ihmettelevät mystistä paikallista torikulttuuria kaikkine vihannes- ja kukkakauppiaineen sekä rihkamakojuineen.

Joko tämä on todella autenttista tai ei sinne päinkään, en osaa sanoa. Joka tapauksessa torikahvi on aina hyvää.

Avoinna kellon ympäri keskellä Turkua.