Reportaasit
27.01.2016

Kriisin lapset

Teksti & Kuvat:
Esa Keskinen

Kreikkalaiset ovat tottuneet nousemaan barrikaadeille. Usein maahan vaikuttaneet mullistukset ovat lähteneet liikkeelle opiskelijoiden masinoimina, yliopistojen sisältä. Millaista on nuorien ja opiskelijoiden elämä epävakaiden vuosien jatkuessa? Kyteekö yliopistoissa edelleen muutoksen liekki vai ovatko nuoret menettäneet uskonsa uudistuksiin?

Aurinko paistaa. Marras–joulukuun vaihteessa Ateenassa on vielä lämmin. Teiden varsia reunustavat vaaleat elementtirakennukset, joiden katutason tyhjät liiketilat seuraavat toisiaan. Korjaamot, autokaupat, outlet-liikkeet ja ravintolat ovat saaneet pölyttyneisiin lasi-ikkunoihinsa leimat ”myytävänä” tai ”vuokrattavana”. Täältä Eurooppa alkaa. Antiikin aikoina näillä kulmilla muhi modernin demokraattisen sivistysvaltion esiaste.

Kreikka on edelleen yksi Euroopan maantieteellisistä alkupisteistä. Havainto on kouriintuntuva Ateenassa Victorian aukiolla. Aukio toimii maahan saapuvien pakolaisten majapaikkana, kunnes he saavat rahaa tai tarvittavat dokumentit jatkaakseen matkaansa. Ajoittain tori on muuttunut täysmittaiseksi leiriksi telttoineen ja majakyhäelmineen. 

Poliisi on käynyt tasaisin väliajoin purkamassa leirin ja häätämässä turvapaikanhakijat, viimeksi lokakuun alussa. Käymme paikalla Ateenassa opiskelevan ystäväni kanssa. 

Pysähdymme oluelle lämmitettyyn terassitelttaan. Kaikki polttavat tupakkaa. Kaikkialla. Sivullani näkyy koko aukio karuine puistoelementteineen. Jostain tulee lapsi nykimään hihastani. Pikkutyttö tuijottaa tummilla silmillään ja hokee haluavansa rahaa. Tarjoilija häätää nopeasti takkutukkaisen piltin ja oven pielessä odottavan naisen pihalle. Jatkan oluen juomista.

Kreikan saaristo on Välimerta ylittävien ihmisten pääkohde. YK:n pakolaisjärjestön mukaan vuoden 2015 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Kreikkaan saapui noin 68 000 pakolaista. Tilanne on omiaan horjuttamaan epävakaata Kreikkaa ja lisäämään äärioikeiston kannatusta. 

Vaikka päättäjät pelottelevat Suomen olevan Kreikan tiellä, näyttävät maiden tilanteet olevan kuitenkin hieman erilaiset. Ateenan lähiöistä syttyy tasaisin väliajoin mellakoita. Kokonaisia kerrostaloja rapistuu tyhjillään, sillä onko järkeä vaihtaa edes palanutta lamppua, jos ei tiedä mikä valuutta tai hallintomuoto on käytössä ensi keväänä. 

Fasismin ja uusnatsismin kanssa flirttailevat puolueet ovat nuorten suosiossa. Kontaktini ehdottaa, että haastateltavaksi ei oteta useaa henkilöä kerralla konfliktien välttämiseksi. Ne ovat mahdollisia, sillä eri poliittisia puolueita tukevat opiskelijajärjestöt eivät viihdy saman pöydän ääressä.

Poliisit vastaan opiskelijat

Tyttö tuijottaa minua punaisesta julisteesta yliopistorakennuksen aulassa. Neito on nostanut toisella kädellään kalashnikovin ilmaan. Aseiden huoleton läsnäolo hämmentää. Tyttö näyttää riemuitsevalta. Yläpuolella lukee kreikaksi: 

“Jos heidän maailmassaan ei ole tilaa meille, luodaan uusi maailma.”

Korkeassa kivirakennuksessa kaikuvat puhe ja askeleet.

Tapaan Thalia Santesin Ateenan talouden ja liiketoiminnan yliopiston pääovella. Ateenan seitsemän yliopistoa ovat jakautuneet alojen mukaan. Paikallinen kauppatieteellinen sijaitsee yhden Ateenan valtakadun, Patissionin, varrella. 

Santes, 21, on neljännen vuoden liiketalouden opiskelija. Paljasjalkainen ateenalainen, born and raised, kuten hän toteaa. Hän on AIESEC-järjestön aktiivi. AIESEC koordinoi kansainvälisiä harjoitteluja ja tapahtumia, eikä ole niinkään mukana paikallisessa politiikassa.

”Talouskriisi ei näy enää niin suoraan arjessa. Esimerkiksi lakot ovat vähentyneet opiskeluaikanani”, Santes kertoo.

Opiskelu on ilmaista. Opiskelijoille on tarjolla joitakin apurahoja, mutta ei vastaavaa tukijärjestelmää kuin Suomessa. Kreikassa yliopistot ovat myös julkisia, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. 

”Julkiset yliopistot ovat arvostettuja, mutta nykyisin yliopistoilla ei ole tarpeeksi henkilöstöä. Asiat tapahtuvat hitaasti ja byrokratia junnaa paikallaan.”

Vaikka talousromahdus näkyy yliopistoissa leikkauksina, yliopistot nauttivat edelleen tiettyä koskemattomuutta ja erikoisasemaa. Vuoden 1973 väkivaltaisen yliopistoselkkauksen jälkeen poliisi ei ole saanut tunkeutua yliopistojen tiloihin. 

Selkkausta seurannut kansannousu kaatoi sotilasjuntan. Sittemmin poliisien ja opiskelijoiden suhdetta on määritellyt molemminpuolinen epäluulo. Poliisit ovat opiskelijoiden silmissä fasisteja, opiskelijat poliisien silmissä anarkisteja. 

Edellisten laajojen mellakoiden aikaan poliisit halusivat näyttää voimansa yliopiston vallanneille opiskelijoille. Levottomuuksista on muuten hankala pitää kirjaa, sillä mielenosoituksia tai mellakoita on tämän tästä – kansallisina juhlapäivinä, poliisiväkivallan vuosipäivinä sekä kansannousujen vuosipäivinä. Väkivaltaisuuksia leimahti esimerkiksi haastattelua seuranneena viikonloppuna.

Santes on itse kokenut yhden kuumottavan tilanteen.

”Satuin olemaan yliopiston yläkerroksissa. Poliisijoukot tulivat oville asti ennaltaehkäisemään tilannetta. He olivat vain senttien päässä yliopiston tiloista. Sisällä olevat opiskelijat yrittivät provosoida poliiseja ja saada heidät menettämään kontrollin. Silloin pohdin, kuinka pääsen kotiin ja kuinka pääsen sinne ehjänä”, Santes kertoo.

Poliisit eivät kuitenkaan astuneet yliopiston kamaralle ja tilanne raukesi. Poliisin ja kansalaisten välit eivät ole ainoa tulenarka rajapinta. Rauhallisten opiskelijaliikkeiden lisäksi yliopistoilla on välillä touhunnut anarkistiryhmiä, jotka sotkevat opinahjojen tiloja.

”Jokin aika sitten he riehuivat täällä niin, että syttyi pieniä tulipaloja ja ihmisiä vietiin paikattavaksi sairaalaan. Riviopiskelijoiden ei tarvitse kuitenkaan pelätä. Nämä porukat ottavat yhteen vain keskenään.”

Santes madaltaa yhtäkkiä ääntään. Ohi meni kuulemma “joitain sentapaisia” aktiiveja. En tiedä liioitteleeko hän, mutta peli on selvästi kovempaa kuin nahistelu kotoisten kylterien ja humanistien välillä.

”Nuorisojärjestöt ja opiskelijaliikkeet ovat kuitenkin menettäneet voimavarojaan. Puolueet ovat vähentäneet huomattavasti niiden rahallista tukemista. Niitä vaivaa myös jäsenkato.”

Suomessa opiskelijajärjestöt kamppailevat saman ongelman kanssa: yhä vähemmän ihmisiä lähtee mukaan toimintaan. Opiskelijoita ei kiinnosta opiskelijavaikuttaminen. Suomen ylioppilaskuntien edustajistovaalien äänestysprosentti on pysynyt järjestelmän uskottavuuden kannalta huolestuttavan alhaisena, vaikka esimerkiksi Turun yliopiston äänestysprosentit kohosivat hieman viime syksyn vaaleissa. 

”Ihmiset ovat väsyneitä järjestöihin, politiikkaan”, Santes sanoo lakonisesti.

Vaikka Kreikassa pettymys politiikkaan on syvää, samaan tapaan Suomessa ihmiset suhtautuvat alati epäilevämmin valtionhallintoon ja viranomaisiin. Vuoden 2014 nuorisobarometritutkimuksen mukaan suomalaisen nuorison kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on vähäistä. Nykynuori on entistä haluttomampi äänestämään tai toimimaan järjestöissä. Poliittiset ideologiat eivät kiinnosta, vaan vaikuttamisessa arvostetaan yksilöllisyyttä.

”Kreikkalaisista nuorista on tullut osaltaan kriisin takia poliittisesti valveutuneempia. He eivät enää niele toimintatapoja ja lupauksia sellaisenaan, vaan ovat selvillä opiskelijajärjestöjen sekä puolueiden vaikuttimista”, Santes toteaa.

Luottamus joukkovoimaan

Vaikka yliopiston sisäseiniä kirjovat tagit ja graffitit, ovat käytävillä parveilevat opiskelijat samanlaista massaa kuin Porthanian tai Assarin kulmilla pyörivät suomalaiset vastineensa. Olalla läppärilaukut ja jalassa New Balancen tai Adidaksen tennarit. Itse kerään epäileviä katseita kulkiessani kamera kaulassa.

Santesin kautta pääsen haastattelemaan tietojenkäsittelytieteiden opiskelijaa Chris Spathisia. Spathis, 21, kuuluu Panhellenic Fighting Student Organizationiin. He ovat ainoa porukka paikalla tänään. Muut järjestötilat ovat kiinni. Spathis on varautunut. Minua on varoitettu, että aktiivit arastelevat puhumasta kenellekään, varsinkaan toimittajille, koska pelkäävät järjestön joutuvan pilkan kohteeksi. 

Monelle leimautuminen tai toiminnan kritisoiminen on arka paikka. PFSO on kuulunut aikanaan sosialistisen valtapuolue Pasokin alaisuuteen. Järjestö on kuitenkin tehnyt Spathisin mukaan pesäeron puolueeseen jo parikymmentä vuotta sitten.

”Emme koe, että tarvitsisimme ketään enää kertomaan meille, mitä meidän tulee tehdä”, Spathis kertoo.

Sama pettymys vanhoihin järjestelmiin näkyy opiskelijajärjestön arjessa. Vanhojen järjestelmien tilalle on tullut temppelin täydeltä idealismia. Opiskelijajärjestöllä ei esimerkiksi ole virallista hallitusta. Ajatusmaailma muistuttaa hieman Occupy-liikettä.

”Pyrimme täyteen demokratiaan, avoimuuteen ja tasa-arvoon myös päätöksenteossa. Päätökset tehdään avoimissa kokouksissa keskustelun pohjalta. Kuka vain saa liittyä jäseneksi. Itse en ole allekirjoittanut edes mitään jäsenlomaketta.”

Yliopiston hallinnossa ei ole opiskelijajäseniä, eivätkä opiskelijat ole mukana konkreettisesti päätöksenteossa. He luottavat joukkovoimaan.

”Kokoonnumme ja keskustelemme asioista. Yritämme saada viestimme kuuluviin ja läpi johdolle asti avaamalla keskusteluyhteyden henkilökuntaan.”

Joku sytyttää vieressä tupakan. Tänne eivät yllä savuttomuusdirektiivit. On vaikea arvioida, kuinka silotellun kuvan PFSO:n toiminnasta Spathis antaa. Santes ja tuttuni puhuvat molemmat opiskelijatoiminnasta, joka on edelleen vahvan politisoitunutta ja sisäänpäin lämpiävää.

”Järjestöjen välit voivat olla edelleen kireät, vaikka pahin vastakkainasettelu on lientynyt”, Spathis kertoo.

Vaikuttaa siltä, että rauhallisesti ja pohtien puhuva Spathis haluaa aidosti muuttaa asioita paremmaksi.

”Olemme esimerkiksi saaneet ajettua läpi kaikille ilmaisen opiskelijalounaan.”

Se on pieni askel isojen ja todellisten vihollisten kaatamisen rinnalla. Henkilökunnalle tärkeintä on se, että oma pesti pysyy, eivät opiskelijoiden olot.

”Taistelemme korruptiota vastaan. Moni professori työskentelee yliopiston lisäksi yksityisille yrityksille, pörssifirmoille ja vastaaville. Luennoilla on paljon sijaisia, koska professorit eivät pidä opettamista tärkeänä. Joskus paikalle ei tule ketään”, Spathis kertoo.

Osalla on myös läheisiä suhteita poliitikkoihin.

”Mielestäni on ongelmallista, että taloustieteen professori työskentelee valtiovarainministeriölle, samalla kun hallitus leikkaa koulutuksesta.”

Savon Sanomien hiljattain tekemän selvityksen mukaan Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallituksien säästöt ovat vieneet ja tulevat viemään Suomen korkeakouluista yli 5200 työpaikkaa.

”Me saavutimme koulutuksen aallonpohjan jo vuonna 2011, kun yliopistojen toimintaan toteutettiin isoimmat heikennykset. Silloin Syntagma [keskusaukio] täyttyi yliopistolaisista. Irtisanomisten uhka sai henkilökunnankin liikkeelle. Nyt tilanne on pysynyt vakaampana.”

Myös Spathis myöntää jäsenrekrytoinnin hankaluuden.

”On todella harmillinen tilanne, jos järjestöt kuihtuvat pois nyt. Kuinka voimme saada muutoksen aikaan yhteiskunnassa, ennen kuin muutamme itsemme?”

Poistuessani katselen yliopiston pihaporttien liepeillä olevia hämäriä myyntipöytiä. Ratsian sattuessa kohdalle myyjien on helppo sännätä yliopiston tiloihin suojaan. Osa myy tupakkakartonkeja isoista muovipusseista. Yhdellä pöydällä on pornoa. 

Samana päivänä Suomessa osoitetaan mieltä koulutusleikkauksia vastaan. Päivää myöhemmin Koulutuslakko-liike valtaa Turun yliopiston Natura-rakennuksen. 

Valtauksesta tulee Suomen historian pisin yliopistovaltaus, johon osallistuu noin 100 henkilöä. Suomessa toteutunut ”valtaus” eroaa käsitteenä aika lailla siitä, mitä sillä saatettaisiin Kreikassa tarkoittaa.

Aukion odottelijat

Matkani viimeisenä iltana käymme juhlissa pakolaisten kansoittaman Victorian aukion lähellä. Minut lähetetään jossain vaiheessa hakemaan kioskilta lisää olutta. Nappaan aukion reunalta ensin paikallisen version pitakebabista, pita gyron, hintaan 1,9 euroa. Syön asioidessani kioskilla. Jään juttelemaan myyjän kanssa. Hän puhuu hyvää englantia, minä tahrin suupieleni kebabkastikkeella. 

"Pakolaiset eivät ole juuri muuttaneet työtäni. He käyvät ostamassa joskus jotain. Eivät ihmiset enää sen kummemmin karta aukiota. Samaan tapaan tulen töihin, joka päivä", keski-ikäinen mies sanoo.

Ilta-aikaan aukiolla näkee vapaaehtoisia tarjoamassa jotain höyryävää juomaa pahvimukeista. Persaukisesta valtiosta huolimatta paikalliset yrittävät huolehtia taivasalla olevista. On jotenkin sopivaa, että sana kriisi on tullut kieliimme kreikan sanasta krisis. Sillä tarkoitetaan sananmukaisesti käännekohtaa, jossa tulevaisuus määräytyy paremmaksi tai huonommaksi omien toimiemme mukaan.

"Kyllä me aina jotenkin pärjäämme", kioskin mies toteaa.