Reportaasit
27.01.2016

Sesongin ulkopuolella

Teksti:
Wilhelmiina Palonen
Kuvat:
Teemu Perhiö, Wilhelmiina Palonen

Lomalla moni suomalainen matkustaa saaristoon tai Lappiin. Turisteille hyvät palvelut tarkoittavat jotakin aivan muuta kuin paikallisille.

”Utöhön?” varmistaa laivan työntekijä jo ennen kuin laiva on lähtenyt liikkeelle. M/S Eivor odottaa lähtöä Pärnäisissä itsenäisyyspäivän aattona. Laiva on noudattanut viikoittaista aikatauluaan, vaikka viimeisten vuorokausien aikana on tuullut puuskissa reilusti yli 20 metriä sekunnissa. Risteilyalus Victoria on joutunut palaamaan Helsinkiin, kun alukseen on tulvinut vettä. Silja Serenade ei ole myrskyn takia päässyt ollenkaan Maarianhaminan satamaan. M/S Eivor ei ole mikään risteilijä, vaan piskuinen yhteysalus, jossa on paikat 19 henkilöautolle ja 195 ihmiselle. Laivan reitti ulottuu Nauvon saarelta Suomen eteläisimpään asuttuun paikkaan, vajaan neliökilometrin kokoiseen Utöhön. Matkaan kuluu säistä riippuen noin viisi tuntia. Alus kulkee melkein joka päivä, eikä kyyti maksa matkustajille mitään.

Saaristo on kesällä täynnä turisteja, mutta nyt laivalla on vain kourallinen ihmisiä. Heistä suuri osa on joko nykyisiä tai entisiä saarelaisia. 

Utö kuuluu Korppooseen, joka kuntaliitosten jälkeen on osa Paraisten kuntaa. Paraisiin kuuluu enemmän merialueita kuin yhteenkään toiseen kuntaan Suomessa, yli 4500 neliökilometriä. Väkiluku uloimmassa saaressa on talvisin noin 50 ihmistä. 

”Tervetuloa Utöhön”, huutaa tuttu laiturilla. Ääni hukkuu melkein tuuleen. Tavarat kannetaan nopeasti maihin laivasta. Pieni avolava-auto hakee kauppaan tulevat ruokatarvikkeet. Se on yksi saaren harvoista autoista. Laiturilta lähtevällä tiellä on katuvalot, mutta saarta ympäröi horisontin täydeltä pimeys.

Näin kauas etelään valtion tukema julkinen liikenne kurottaa Suomessa.

Merivedestä juotavaa

Utö oli pitkään linnakesaari. Armeija lähti saarelta kymmenisen vuotta sitten. Entinen toimiupseerikerho toimii nykyisin majoitustilana vieraille. Myrskytuuli ulvoo yli satavuotiaan puutalon kattopelleissä.

”Minusta tämä meidän vesi on hyvää”, sanoo käymään tullut saarelainen. Hän maistelee hanavettä mietteliäästi. Hyvä vesi ei ole itsestäänselvyys, kun ollaan saarella keskellä ulkomerta ja saaren oma pohjavesi on pilaantunut maaperään haudattujen kaatopaikkajätteiden takia. Juomavesi tehdään käänteisosmoosin avulla merivedestä.

Vesihuollon järjestäminen kuuluu kunnan tehtäviin. Käytännön tehtävistä huolehtii vesihuoltolaitos. Maaseudulla vesihuollosta vastaavat usein alueen asukkaiden muodostamat vesiosuuskunnat. Utössäkin perustettiin pieni vesiosuuskunta sen jälkeen, kun saarella ollut armeijan linnake lakkautettiin kymmenen vuotta sitten.

Utön väkiluku moninkertaistuu kesäisin, kun paikalle tulevat kesäasukkaat ja veneilijät. Internetistä löytyy veneilijöiden valituksia suihkujen ja saunomisen hinnasta saarella. Kaikki eivät arvosta kylätien varrella seisovia huusseja. Ulkosaariston olosuhteissa on vaikea yltää hintoihin, jotka perustuvat johonkin muuhun kuin siihen, että kaikki tehdään itse tai tuodaan paikalle yhteysaluksella.

Lomailijalle paikka näyttäytyy eri valossa kuin paikalliselle, joka elää palvelujen kanssa ympäri vuoden.

Neljä oppilasta

Utön alakoulun keltainen kivirakennus seisoo suojassa pohjoistuulelta. Opettaja Brita Willström asuu koulurakennuksessa perheineen, niin kuin vanhoissa kyläkouluissa usein on ollut tapana.

Tänä vuonna oppilaita on Utössä neljä. Pienimmillään koulussa on ollut yksi oppilas. Willström toimii täyspäiväisesti opettajana, ja välillä joku muu saarelaisista on opettanut esimerkiksi liikuntaa tai kuvaamataitoa. Silloin kun saarella on esikoululainen, koulu järjestää myös esiopetuksen.

Jos Willströmille tulee asiaa koulun rehtorille, hän soittaa tälle Korppooseen. Virallisesti Utön koulu on osa Ulkosaariston koulua, johon kuuluu myös Korppoon pääsaarella toimiva koulu. 

”Ihan järkevää, kumpikin koulu on pieni.”

Oppilaiden kouluterveydenhuolto on myös Korppoossa. Kerran lukuvuodessa kaikille oppilaille varataan aika terveystarkastukseen samalle päivälle ja koko koulu lähtee yhteysaluksella matkaan. 

Ulkosaaristosta lähdetään paljon retkille. Jos Korppoon koulussa järjestetään urheilupäivä, koululaiset lähtevät sinne. Turussa käydään vähintään kerran lukuvuodessa. Viime syksynä oppilaat kävivät sisäsaaristossa Nötössä tutustumassa metsään, koska Utön luonto on lähinnä karua kalliota. Välillä on lähdetty Heurekaan tai Serenaan. Retkistä tulee väistämättä melkein aina yön yli kestäviä.

Niin kauan kuin saarella oli armeijan linnake, oppilaat söivät armeijan tiloissa. Ruokailutila on edelleen sama, vaikka nykyisin siellä toimii hotelli. Paraisten kunta maksaa hotellille kouluruokailun järjestämisestä. Siivouksen tekee joku saarelaisista, joka laskuttaa työn sitten kunnalta.

Osa perheistä on päättänyt jo etukäteen, että saaresta lähdetään kokonaan mantereelle silloin, kun lapsen pitäisi siirtyä yläkouluun. Toinen vaihtoehto on lähettää lapsi Korppooseen perhemajoitukseen. Korppoon yläkoulu on sekin aika pieni.

”Sinne sujahtaa helposti”, sanoo Willström, jonka nyt jo aikuiset lapset ovat aikoinaan asuneet perhemajoituksessa. ”Meidän kohdalla sujui ainakin hyvin.”

Joskus koulu on joustanut lisäksi niin, että joku saarella asuvista lapsista on käynyt yläkoulua osittain kotikouluna ja osittain saaren koulussa. Opettajalta pienen koulun pyörittäminen vaatii paljon joustamista ja tarkkaa suunnittelua. Samalla tunnilla voidaan opettaa niin esikoululaista kuin kuudesluokkalaistakin. Kysyttäessä kokoon ja sijaintiin liittyvistä vaikeuksista Willström silti empii. Hän näkee jokaisella asialla myös hyviä puolia. Jokaisessa koulussa tulisi hyödyntää niitä asioita, mitä on tarjolla.

”Koulu liittyy voimakkaasti ympäristöönsä.”

Kokeneen opettajan mielestä pieni koulu rauhoittaa montaa lasta. Vaikka osa lapsista saattaisi kaivata enemmän oman ikäistään seuraa, Utössä oppii toimimaan kaikenikäisten kanssa.

”Kaikki ottavat toisensa huomioon.”

Yhteisöllisyys ei tarkoita saarella mitään jatkuvaa kahvittelua, vaan sitä että pienen paikan ihmiset auttavat tarvittaessa toisiaan ja asioiden järjestämistä mietitään koko saaren kannalta. Koulun säilymistä saarella on jännitetty monta kertaa. Ilman koulua kukaan saarella kasvanut ei voi muuttaa takaisin oman perheensä kanssa, eikä kauppaa saada pyörittämään ketään perheellistä. 

Koulussa on usein myös vierailevia lapsia, joiden vanhemmat tulevat viikoksi tai pariksi saarelle. Utö on esimerkiksi taiteilijoiden ja lintubongareiden suosima paikka.

Moni sellainenkin, jolla ei ole mitään sukujuuria saarella, ihastuu paikkaan. Willströmkin on alun perin mantereelta, mutta hän on asunut saarella jo melkein 40 vuotta.

”Mä olen täällä niin vapaaehtoisesti kuin voi olla.”

Viimeinen asema

”Mä en ymmärrä, miten joku voi asua tällaisessa paikassa”, ilmoittaa teinipoika junavaunun perällä. Koko yön Suomen lävitse kolistellut pikajuna on pysähtynyt keskelle lumista metsää. Hattuhyllyt ovat täynnä suksia ja lumilautoja. On joulukuun loppu ja juna seisoo yli tuhat kilometriä Utöstä pohjoisessa, jossakin Pellon ja Kolarin rautatieasemien välillä. Aamun ensimmäinen juna on ollut autojuna, jonka purkaminen on ruuhkauttanut aseman ja sen ainoan henkilöliikenneraiteen.

Kolari on pohjoisin paikka, johon Valtionrautateiden kiskot ovat ulottuneet. Kolarin päärautatieasemasta raiteet veivät aikaisemmin vielä parikymmentä kilometriä pohjoiseen, Rautuvaaran kaivokselle, mutta kaivos suljettiin 1980-luvun lopulla.

Kolari on lähin asema, jos haluaa Ylläkselle, Leville tai Olokselle. Hiihtolomilla Kolariin on päässyt välillä vaikka juhlien VR:n klubivaunussa, mutta kesällä junamatkasta näille leveyksille on turha haaveilla. Henkilöliikennettä ajetaan Kolariin nykyisin enää lähinnä sesonkiaikaan.

Lopulta juna nytkähtää eteenpäin ja väki purkautuu ulos lumipenkkojen saartamalle laiturille. Asemarakennus on saanut vaikutteita kodasta ja kohoaa korkealle. Suuri osa junan matkustajista suuntaa hiihtokeskuksiin vieviin busseihin, jotka seisovat pakkipaikalla odottamassa.

Tie Kolarista pohjoiseen on kapea. Vastaan tulee tasaisin väliajoin rekkoja. Pohjoisesta kotoisin oleva tuttu kutsuu Äkäslompolosta Muonioon vievää menevää tietä ilottomasti ”seikkailutieksi”. Suuri osa rekkaliikenteestä kulkee Norjaan ja takaisin näitä teitä pitkin. Rekkoja vedetään lumipenkoista usein takaisin tielle. Poroja teuraalle kuljettava auto on kaatunut lähistöllä joitakin päiviä aikaisemmin. Kiukkuinen poromies on julkaissut Facebookissa tienvierustasta valokuvan porojen hätäteurastuksen jälkeen. Saatetekstissä mies kuuluttaa sen perään, että teille tehtäisiin jotakin.

Yhdeksän minuuttia

”Nyt näet jotakin täällä harvinaista”, sanoo kylää esittelevä muoniolainen ja nyökkää kohti poliisiautoa. Ollaan Muonion keskustassa, vielä Kolaria pohjoisempana. Käsivarren poliisipula on ollut otsikoissa monta kertaa, kun poliisien resursseja pohjoisessa on vähennetty. Fox-kanava esittää Lapin poliisit -televisiosarjaa, jossa nähdään, miten vähäiset partiot ajavat pitkiä matkoja.
Poliisin tavoite Suomessa on, että kiireellisissä tapauksissa paikalla pitäisi olla yhdeksässä minuutissa hälytyksestä. Keskiarvo maassa on hyvä: poliisi yltää tavoitteeseensa. Turussa keskimääräinen saapumisaika on lähellä kuutta minuuttia. Muoniossa vastaava aika on puoli tuntia pidempi. Kiireelliset tehtävät Muoniossa vuoden aikana voidaan tosin laskea yhden käden sormilla. 

Vaikka pohjoisen kunnat ovat pinta-alaltaan suuria, väkeä on vähän. Poliisina työskentelevä saattaa mieluummin työskennellä naapurikunnassa kuin omassaan, vaikka työmatkasta kertyy runsaasti ylimääräisiä ajokilometrejä työpäivän päälle. Poliisin työtehtävät eivät ole helppoja tilaisuuksia naapureiden ja tuttujen kohtaamiseen. 

240 kilometriä

Muonion terveyskeskuksen oven eteen on parkkeerattu potkukelkkoja. Terveyskeskuksen asiakkaisiin kuuluu kuntalaisten lisäksi talvisin rinteessä itsensä teloneita laskettelijoita ja koirasafareilla paleltumia saaneita turisteja. Kesäisin paikkaillaan kalastajia.

Outi Palojoensuu on terveyskeskuksen ainut neuvolakätilö. Hän on se, kenelle soitetaan, kun odottavaa äitiä lähdetään kuljettamaan Rovaniemelle synnyttämään. Kittilässä, Pellossa ja Ivalossa on voinut aiemmin synnyttää, mutta nykyisin Lapin synnytykset on keskitetty Rovaniemelle.

”Aina mennään ambulanssilla”, sanoo Palojoensuu.

Jokainen raskaana oleva nainen hermoilee 240 kilometrin matkaa. Matkasynnytyksiä on joka vuosi yhdestä kolmeen. 

”Kerkeänkö Rovaniemelle, kerkeänkö Rovaniemelle”, Palojoensuu kuvaa äitien hermostusta.

Vuodepaikkoja terveyskeskuksessa on parikymmentä, lääkäreitä pitäisi olla kolme, mutta paikkoja on vaikea täyttää. Terveyskeskuksessa odotetaan, mitä kaikkea sote-uudistus tulee muuttamaan. 

Tähän mennessä terveyskeskuksella on ollut joka kolmas yö päivystävä lääkäri. Vuoden alusta yöpäivystys on loppunut. Kello yhdeksän jälkeen illalla paikalla on ainoastaan sairaanhoitaja. Ivalossa päivystävä lääkäri neuvoo sairaanhoitajaa tarvittaessa puhelimessa. Hän tekee potilasta näkemättä esimerkiksi päätöksen siitä, lähdetäänkö tätä kuljettamaan Rovaniemelle sairaalaan. Sairaanhoitaja voi joutua päivystyksessä koville.

”Ammattitaitoista sakkia”, kehaisee Palojoensuu hoitohenkilökuntaa.

”Tuli sieltä sitten irronnut raaja tai synnyttäjä sisään, niin aina hoidetaan parhaan mukaan.”

Väsyttävää työssä on se, että kaikki ovat tuttuja. Palojoensuulta tullaan melkein joka kauppareissulla kysymään työasioita. Suuri osa Palojoensuun työn ajasta menee poliklinikan puolella. Hän tietää käytännössä kaikkien paikallisten terveysongelmat.

Kaikkea ei saa

Maantieteen professori Jussi S. Jauhiaisen työhuoneen ikkunasta avautuu komea näkymä Turkuun. Tuomiokirkko, Tähtitorninmäki ja sekalaisesti rakennuksia eri vuosikymmeniltä. Turku on hiukan syrjässä muualta Suomesta katsottuna, mutta kuuluu silti Suomen kasvukeskuksiin. 

Jauhiainen taustoittaa tottuneesti sitä, miksi Suomi tyhjenee reunoilta alueiden keskuksiin ja suuriin kaupunkeihin. Globalisoitunut talous, digitalisaatio ja työn automatisointi, nopeasti summattuna. Taloustilanne heikkenee ja palveluista joudutaan karsimaan. Varsinkaan reunoille on vaikea repäistä kasvua.

Suomessa halutaan taata alueellinen tasa-arvo. Se ei ole pelkästään keskustalaisten omima ajatus.

”Yksikään poliittinen puolue ei ole äärimmäisyyksien puolue, joka sanoisi, että sieltä leikataan kaikki pois ja pärjätkää sitten, miten pärjäätte. Tällaista Suomessa ei ole. Ei poliittisesti, eikä lainsäädännöllisesti”, sanoo Jauhiainen.

Utöhön lähetetään helikopteri, jos joku loukkaa itsensä vakavasti. Se ei ole kaikissa valtioissa itsestäänselvyys.

Mikään alue ei ole Suomessa romahtanut. Voi olla, että moni silti hiljalleen tyhjenee kokonaan. Jauhiainen kuitenkin ajattelee, että parinkymmenen vuoden päästä ihmiset voivat ajatella toisella tavalla.

”Voidaan hyvin alkaa kyseenalaistaa talouskasvun järkevyyttä tai mahdollisimman halvalla tuotetun tavaran ostamista.”

Silloin paikallisia tuotteita ja tuotantoa saatetaan arvostaa sen takia, että ne tuovat työpaikkoja ja esimerkiksi eettisyyteen on panostettu. Se ei ole kuitenkaan helppoa, kun on totuttu saamaan kaikkea halvalla.

“Sitten pitää hyväksyä se, että ihan kaikkea ei saa ostettua.”