Tiede
29.01.2018

Gradu: ”Nuoret, jotka eivät saaneet taloudellista apua vanhemmiltaan, olivat velkaantuneempia kuin tukea saaneet”

Teksti:
Atte Uusinoka
Kuvat:
Juha Laurila
  • Laura Sistosta kiinnostaa nuorten velkaantumisen tutkiminen: hän teki jo kandinsa nuorten maksuhäiriömerkinnöistä.

Nuoren velkaantumiseen vaikuttavat vanhempien koulutustaustoja enemmän nuoren oma taloudellinen tilanne.

Näin toteaa sosiologian opiskelija Laura Sistonen gradussaan, jossa hän tutki 20–29-vuotiaiden velkaantumisen yleisyyttä ja vanhemmilta saatujen taloudellisten avustuksien laajuutta.

”Isoin osa velkaantuneista oli työssäkäyviä tai opiskelijoita. Erityisesti ammattikouluopiskelijat velkaantuivat selkeämmin kuin muut. Tämä johtuu ajatuksesta, että pian valmistumisen jälkeen päästään leipään kiinni. Samaa voi sanoa työssäkäyvistä, jotka uskovat oman takaisinmaksukyvyn olevan hieman parempi kuin työttömillä.”

Vaikka selkeää malliesimerkkiä velkaantuneesta ei ole, yksi tekijä erottui. Sistosen mukaan lähes 60 prosenttia velkaantuneista oli miehiä.

”Kaikessa käyttämässäni lähdekirjallisuudessa oli sama juttu. En halua uskoa, että miehet olisivat jostain syystä holtittomampia rahankäyttäjiä kuin naiset. Tästä saisi täysin oman tutkimuksensa.”

Sistosta on aina kiinnostanut nuorten velkaantuminen, erityisesti eriarvoisuus eli se, miten lainanottajan perhetaustat vaikuttavat lainasta selviytymiseen. Perheiden sisällä olevat arvot ja asenteet vaikuttivat vanhempien koulutustaustaa enemmän nuoren velkaantumiseen.

”Nuoret, jotka eivät saaneet taloudellista apua vanhemmiltaan, olivat velkaantuneempia kuin tukea saaneet.”

Sistonen työskenteli gradua tehdessään tutkimusavustajana Turun yliopiston Tackling Inequalities in Time of Austerity -hankkeessa. Työskentelyn ja gradun teon yhdistäminen sujui pääosin mukavasti, vaikka viimeisen kuukauden aikana tutkimusta tuli tehtyä usein yömyöhään asti.

”Gradun tekeminen oli lopussa todella rankkaa. Pyörittelisin sitä vieläkin, ellen olisi pakolla puskenut sitä valmiiksi. Jossain vaiheessa annoin sen vain mennä, sillä gradua voisi jäädä hiomaan ikuisesti. ”

Sistosen tutkimusaineisto perustui Taloustutkimuksen vuoden 2015 nuorisobarometriin.

GRADU

Nimi: Tuhansien murheellisten lainojen maa : nuorten velkaantumisen laajuus, siihen johtaneet syyt ja vanhempien taloudellisen avun laajuus

Voimabiisi: Toto – Africa

Lue lisää:

Gradu: Hyönteisistä hyötyä suolistobakteereille

Biologian opiskelija Otto Selenius tutki gradussaan hyönteisistä saatujen ravintoaineiden vaikutusta ihmisten suolistobakteereihin. Tutkimuksen mukaan ruoansulatus voi hajottaa hyönteisen tukirangan rakenneainetta, eli kitiiniä, hyödyllisiksi ravintoaineiksi. (11/2017)

Gradu: Lääkäri saattaa tahtomattaan vaikuttaa oikeuden antamaan tuomioon, koska juristit eivät tunne lääketiedettä

Lääketieteellisellä asiantuntijalausunnolla on usein suuri merkitys, kun tuomioistuin käsittelee seksuaalirikoksia. Oikeustieteen opiskelija Sabina Mansurow tutki aihetta gradussaan. (10/2017)

Gradu: Psykedeelit paransivat empatia- ja ongelmanratkaisukykyä

Populaarikulttuurin kuvastossa psykedeelit tuovat vain harmia, väkivaltaa ja rikoksia. Näin ei ole asian laita, kun vaikutuksista kysytään psykedeelejä käyttäviltä henkilöiltä. (8/2017)

Gradu: Raskaudenehkäisy vain naisten harteilla

Etelä-Suomen korkeakouluopiskelijoita gradussaan tutkinut sosiologian opiskelija Tytti Parjanen huomasi, että ehkäisyä vaivaa tasa-arvo-ongelma. (3/2017)

Gradu: Oikeistoradikaali IKL näki naisaktiivinsa "kahvinkeittojärjestönä" – poliittista valtaa ei herunut

1930–1940-luvulla Euroopassa vaikuttaneiden oikeistoradikaalien naisjärjestöjen tutkimus on olematonta.  Näin toteaa Suomen historian opiskelija Henry Saarinen gradussaan. (9/2017)