Tiede
11.03.2020

Haahuilu kielletty – näin elinikäinen oppiminen jätti sivistyspuheen ja muuttui kilpailukyvyn edistämiseksi

Teksti & Kuvat:
Miika Tiainen
  • Heikki Kinnari on tutkinut elinikäisen oppimisen historiaa ja määrittelyjä kansainvälisten instituutioiden, kuten EU:n ja OECD:n politiikassa.

Ihmisten mielissä se vääntyi elinkautiseksi oppimiseksi. Niin paljon elinikäisestä oppimisesta puhuttiin 1990-luvulla.

Nyt elinikäisestä oppimisesta on tehty jatkuvaa oppimista. Syynä on halu brändätä vanhat ajatukset uudelleen. 

Näin näkee Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta 28. maaliskuuta väittelevä Heikki Kinnari.

1940-luvulta lähtien kasvattajat, poliitikot ja kansainväliset instituutiot ovat keksineet pyörää uusiksi. Pyörän nimi vain on vaihtunut: jaksoittaiskoulutus, jatkuva kasvatus, elinikäinen kasvatus, elämänlaajuinen oppiminen, elinikäinen oppiminen…

Perustelut säilyvät: 70-luvullakin puhuttiin teknologian nopeasta kehityksestä, väestön vanhenemisesta ja globalisaatiosta.

”Elinikäistä oppimista ei oikein voi määritellä. Se on saippuaa tai kuin tyhjä kuppi, sen voi kukin täyttää aina millä itse haluaa."
 

Ehkä siksi elinikäisestä oppimisesta on tullut niin suosittu käsite kautta poliittisen kentän. Kukin voi heijastaa siihen omat toiveensa.

”Elinikäisestä oppimisesta on tullut itsestäänselvyys, joka on niin lähellä meitä, ettemme enää osaa kyseenalaistaa sitä.”

Kaksi muutosta on tosin tapahtunut. Alun perin sivistystä korostanut keskustelu on Kinnarin mukaan muuttunut ammatti-identiteetin ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Kaikki kytkeytyy siihen, miten työllistämiskelpoinen ihminen on.

”Esimerkiksi OKM:n uudessa elinikäisen oppimisen raportissa on hyvin vahvasti työmarkkinajärjestöt mukana. Se on puhtaasti tällainen elinkeinopoliittinen malli.”

Kilpailukyvyn vahvistamisen nimissä elin­ikäinen oppiminen on myös ottanut yrittäjyyskasvatuksen osaksi itseään. Elämä on elinikäistä yrittäjämäistymistä.

Lisäksi yksilöllisyyden ja erilaisuuden tilalle ovat tulleet standardit ja mitattavuus. Oppiminen on hyvää, jos siitä saadaan mitattavia kompetensseja.

Esimerkiksi EU on lanseerannut elinikäisen oppimisen avaintaidot. Ne tulisi jokaisen eurooppalaisen kansalaisen osata.

”Elinikäisen oppimisen politiikka opettaa, että jos opit nämä ja nämä asiat, niin pärjäät. Älä kyseenalaista! Se on ristiriitaista, koska yrittäjyyskasvatuksessa taas puhutaan siitä, että ʼthink outside the boxʼ.”
 

Kinnari on tutkinut elinikäisen oppimisen historiaa ja määrittelyjä juuri kansainvälisten instituutioiden, kuten EU:n ja OECD:n politiikassa.

Suomi on pyrkinyt tunnollisesti toteuttamaan niiden ehdottamia muutoksia.

”Kansainväliset indikaattorit ovat myös helppo tapa toteuttaa [poliittisia muutoksia].”

Instituutioiden harjoittamaa välillistä hallintaa ei juuri julkisessa keskustelussa pohdita. Esimerkiksi OECD on perustettu edistämään markkinataloutta jäsenmaissa, mikä välittyy myös sen koulutuslinjauksiin.

Kinnari näkee instituutioiden ajatuksen elinikäisestä oppimisesta sopivan keskiluokkaiselle valkokaulusväelle.

”Monimuotoisuuden säilyminen olisi tärkeää. Toisten on saatava olla tavallisia, toisille jatkuva itsensä kehittäminen sopii paremmin."
 

Kinnari on huolissaan siitä, että elinikäisestä oppimisesta keskusteltaessa unohdetaan kokonaan yksi näkökulma: mielenterveys.

Elinikäisen oppimisen ihanneihminen on jatkuvasti itseään tarkasteleva ja omia heikkouksiaan paikkaamaan pyrkivä. Tässä retoriikassa uupumukselle ei ole sijaa.

”Se [keskustelu elinikäisestä oppimisesta] voi aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta, jatkuvaa kipuilua itsensä kanssa siitä, että onko riittävän hyvä.”

Kun myyntivalttina on itseen kasattu henkinen pääoma, on kärjistäen jokainen ei-työelämärelevantteihin asioihin tuhlattu hetki menetetty tilaisuus.

”Haahuilu, jota elämään pitäisi kuulua, ei tämän hetken elinikäisen oppimisen politiikassa ole sallittua.”

Lue lisää

Unelmointia huomisen maatilasta – tutkija kaipaa ankeiden tulevaisuuskuvien rinnalle valoa

Nuori tutkija -sarjassa tavattiin viimeksi Riikka Armanto, joka tekee väitöskirja käsittelee maanviljelijöiden toimijuuden ja tulevaisuustietoisuuden vahvistamista. Millaisesta tulevaisuudesta viljelijät haaveilevat? (1/2020)

Suomi24:stä Jodeliin – verkkokeskustelujen historia paljasti tutkijalle, että ”aika vähän mikään on muuttunut”

Joulukuussa Nuori tutkija -sarjassa haastateltiin Elina Vaahensaloa, joka tekee väitöskirjaansa verkon keskustelukulttuurista. Miten foorumeilla suljetaan ulos toisia keskustelijoita? Entä mitkä aiheet saavat keskustelun roihahtamaan? (7/2019)

Ahdekaurio, keltamatara, ketoneilikka... Kaupunkiniityt kasveineen katoavat, mutta lampaista ja lehmistä voisi olla niiden pelastajiksi

Nuori tutkija -sarjan toisessa osassa matkataan väitöskirjatutkija Jussi Lampisen kanssa puistomäkeläiselle kalliokedolle. Miten niittykasvien käy, kun pusikkoituminen uhkaa niiden elinalueita? (6/2019)