Tiede
22.03.2022

Mikä ihmeen saamelaisrenessanssi, Niina Siivikko?

Teksti & Kuvat:
Milla Millasnoore

Niina Siivikko tekee parhaillaan kulttuurihistorian oppiaineeseen väitöskirjaa saamelaisrepresentaatioista suomalaismediassa vuosina 1968–1982.

Tutkimus selvittää representaatioiden kehitystä sekä sitä, miten saamelaiset pääsevät ääneen eri medioissa. Aihe on Siivikolle tärkeä myös siksi, että hän on itse saamelainen.

Tutkimus on jatkoa gradulle, jossa Siivikko tarkasteli, miten saamelaiskysymystä käsiteltiin suomalaismediassa ja aikalaiskirjallisuudessa vuonna 1971. 

 

Tutkimuksen aikajanan rajaukseen vaikutti 1960-luvun lopulla syntynyt niin kutsuttu saamelaisrenessanssi, jolla tarkoitetaan saamelaistaiteen, -kulttuurin ja -politiikan uudenlaista nousua. Vauhtia toivat uuden sukupolven saamelaiset taiteilijat, kirjailijat ja muusikot. 

Uuden sukupolven saamelaisnuoret olivat ensimmäinen niin sanottu asuntolasukupolvi, joka oli joutunut matkustamaan kaukana sijainneisiin kouluihin. Osasta pääsi kotiin pahimmassa tapauksessa vain kesäisin ja jouluisin. 

Asuntolakoulua käyneisiin viitataan monesti ”menetettynä sukupolvena”, sillä asuntolakoulujen myötä moni saamelaislapsi menetti kosketuksen omaan kieleen ja kulttuuriin. 

Useissa asuntolakouluissa lapset eivät saaneet puhua saamea eikä saamelaiskulttuuria käsitelty oppitunneilla. 

Osa ensimmäisen sukupolven asuntolakoulun käyneistä kuitenkin hyödynsi suomalaisen yhteiskunnasta oppimaansa ja pyrki saamaan saamelaisten ääntä kuuluviin. 

”1960-luvun lopulla saamelaisnuorilla oli enemmän keinoja vaatia valtiolta toimia ja mahdollisuuksia luoda uutta”, Siivikko selittää. 

Siivikon aineisto sisältää sanomalehtijuttuja, televisiouutisia ja muuta mediakuvastoa – mukaan mahtuu myös saamelaistoimittajien Ylelle tuottamia tv-ohjelmia. 

 

Siivikon mukaan saamelaisuutta rakennetaan mediarepresentaatioissa nykyään hyvin samanlaisen kuvaston varaan. 

”Ei ole kyse vain jostain, mitä on tapahtunut 1960-luvulla.”

Esimerkiksi ulkomaille suuntautuva matkailumarkkinointi käyttää edelleen hyväkseen eksotisoitua saamelaiskuvaa, johon myös monien suomalaisten käsitykset saamelaisuudesta perustuvat. Ulkomaisille turisteille muun muassa markkinoidaan erilaisia kokemuksia.

”Feikkisaamenpukuun pukeutunut mies muka-joikaa ja merkitsee turistien otsat nokisella sormellaan.”

Feikkipukujen loukkaavuus piilee siinä, että aidoilla saamenpuvuilla on suuri merkitys saamelaisille ja saamelaiskulttuurille. 

Pahimmillaan naamiaispuvut alleviivaavat Suomen ja saamelaisuuden välistä valtasuhdetta, jälkimmäisen merkitessä edelliselle usein vain eksoottista lisäkettä.

”Suomalaiset ovat nähneet saamelaisuuden heidän itsensä omaisuutena, jonain sellaisena, mitä on oikeus käyttää.”

”Ei nähdä ollenkaan isompaa kuvaa, sitä, että saamelaiset ovat oma kansansa, jonka kulttuuria ja omia symboleja tällaiset kuvaukset vääristävät ja halventavat.”

Monien vähemmistötaustaisten tutkijoiden kohdalla aktivismi on olosuhteiden pakkoa. Tutkimuksen tavoitteena voi olla esimerkiksi omaan yhteisöön tai viiteryhmään liittyvän puutteellisen tiedon täydentäminen. 

Myös Siivikko mainitsee yhdeksi tutkimuksensa motivaatioksi olemassa olevan tiedon vähäisyyden. 

”Omaa tutkimustani ei ohjaa pelkkä tiedonjano, vaan haluan myös auttaa omaa yhteisöäni.”

 

Lue lisää

Ilmastotuuppauksella halutaan muuttaa ympäristöä, ei ihmisiä tai heidän ajatuksiaan – “Huolestuneet ihmiset eivät välttämättä elä ympäristöystävällisemmin kuin muut”

Tutkija Nils Sandman tutkii muun muassa ilmastotunteita.

Turun yliopiston laboratoriossa soitetaan musiikkia juustoille – tutkija Sami Silén: "Tulokset ovat lupaavia"

Tutkimuksissa on jopa pohdittu, miltä mausteet tai viini kuulostavat.