Tiede
24.01.2019

Miten päästä tutkijaksi? Yliopiston ulkopuolella gradu voi olla väitöskirjaa tärkeämpi

Teksti:
Anni Savolainen
Kuvat:
Anni Savolainen & Salla Merikukka
  • Ilari Aalto teki rakennusarkeologisen gradunsa 1400-luvun rakennuksesta, jonka rauniot ovat Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Gradun rakennusta kutsutaan ”suureksi kivitaloksi”.

Turun yliopiston käyneet arkeologi, luonnontieteilijä ja kasvatustieteilijä kertovat, miten vanha opinahjo valmisti tutkijan hommiin – yliopiston ulkopuolelle.

"Tohtoriputkeen jatkaminen on mielestäni vähän todellisuuden pakoilua. En usko tohtorin tutkinnon merkittävästi parantavan työllistymistä. Päinvastoin. Olen kuullut, että se voi olla heikentävä tekijä, sillä tohtori voi olla ylikouluttautunut.”

Ilari Aalto on paitsi tietokirjailija, myös tutkija Aboa Vetus & Ars Nova -museon kaivauksilla. Kriittisyydestä huolimatta hän harkitsee jatko-opintoja: väitellyt tutkija on hänen mukaansa uskottava erityisesti kansainvälisessä tiedeyhteisössä.

Nyt ei kuitenkaan keskitytä tohtorin tutkintoon, vaan tutkijan tehtäviin yliopiston ulkopuolella. Tohtoriksi opiskelemista ei voi silti sivuuttaa, sillä usein korkeatasoinen tutkimus yhdistetään väittelemiseen.

Opintojen suunnittelu mietityttää takuulla jokaista opiskelijaa. Jos onnistuu yhdistämään oppiaineita oikein, voi parantaa omia työllistymismahdollisuuksia.

Tutkijan töistä kiinnostunut pohtii taas jatko-opintoja. Ovatko ne välttämättömät, vai onko sitten yritysmaailman silmissä ’ylikouluttautunut’?

Juuri yksityisellä puolella tohtorin tutkinnon suorittaneita ”ei arvosteta riittävästi”. Näin sanoo Turun yliopiston työelämäpalveluiden raportti vuodelta 2012.

Tohtoreita saatetaan pitää liian teoreettisina, ja heidän kykyään tehdä käytännön töitä voidaan epäillä.

Tutkimus on yksi yliopiston perustehtäviä. Tiedekunnat kuitenkin kouluttavat tutkijoita vaihtelevin tavoin.

Aboa Vetuksen & Ars Novan alue on arkeologin aarrearkku. Vaikka pihaa on kaivettu 1990-luvulta asti, vain pieni osa alueesta on tutkittu. Koska tontti on kaupunkialueella, siitä löytyy runsaasti vanhoja karttoja ja muuta historiallista lähdeaineistoa.

Stereotypia arkeologista tosiaan on kaivauksilla kuokkaa heiluttava kullanmetsästäjä. Onko arkeologi aina tutkija?

”Tuo onkin hyvä kysymys. Yliopiston ulkopuolella arkeologit ovat pääasiassa tutkijoita kenttätyössä, mutta heitä tarvitaan myös virkamiehiksi hallintoon. Suomessa on muinaismuistolaki, minkä valvojia tarvitaan maakuntamuseoissa ja Museovirastossa. Myös maankäyttöhankkeet tarvitsevat lausuntoja.”

Aalto on valmistunut Turun yliopistosta arkeologiksi vuonna 2016. Heti ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen hän aloitti museoassistenttina Aboa Vetuksella.

Eteneminen sujui nopeasti. Jo ennen valmistumista Aalto teki museossa töitä tutkijan nimikkeellä ja julkaisi esikoiskirjansa Matkaopas keskiajan Suomeen. Vuonna 2016 kirja sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

Opiskelu, tutkimus ja kirjan teko jo ennen valmistumista kuormittivat kuitenkin niin paljon, että Aalto kokee polkunsa olevan ”hyvä esimerkki siitä, miten ei kannata yhdistää opiskelua ja töitä” – vaikka menestystä onkin riittänyt.

Tietokirjojen tekeminen on tutkimusta sekin. Aalto pyrkii hyödyntämään museossa tehtyä tutkimusta kirjoissaan ja Mullan alta -blogissaan. Näin tutkimuksen tulokset saavuttavat yhä useampia lukijoita.

Vahvasta uran alusta huolimatta Aalto kokee, että oppiaine olisi voinut antaa silloista paremmat eväät tutkimuksen tekemiseen.

Valmistunut arkeologi kohtaa kaivauksilla paljon tilanteita, joihin opinnot ”eivät todellakaan valmistaneet”. Juuri tutkijaksi lähtiessään tuore arkeologi on omillaan.

”Toisaalta jokainen arkeologinen tutkimuskohde on aina jossain määrin yllätys, koska ei meillä ole laserkatsetta, jolla näkisi maan alle.”

Oppiaineen aukot ovat tutkijan näkökulmasta olleet tieteellisissä käytännöissä: perusasioita, kuten viittauskäytäntöjä, ei juurikaan opetettu. Kulttuurihistorian sivuaine korvasi puutteita hieman.

Koska kilpailu vakituisista työpaikoista on kovaa, Aalto uskoo poikkeavan sivuaineyhdistelmän olevan hyödyksi arkeologeille. Hän itse opiskeli arkeologian ja kulttuurihistorian ohella geologiaa, japania, venäjää ja saksaa sekä aineenopettajan pedagogiset opinnot.

Jatko-opinnot voimistaisivat akateemisten käytäntöjen osaamista. Itsenäisen yliopisto-opiskelun jälkeinen ammattilaisen elämä vaatii uudenlaisia verkostoitumistaitoja.

”Vaikka tutkiminen saattaa olla yksinäistä, sosiaaliset taidot ovat todella tarpeen. Kontaktiverkostot ja yhteistyö muiden tutkijoiden kanssa ovat kullanarvoisia, sillä kollegat voivat auttaa minua tekemään parempaa tutkimusta esimerkiksi oikolukemalla tekstejäni.”

Aallon mielestä tutkimisessa kuluttavinta on epävarmuus tutkimuksen rahoituksesta. Hän itse päätyi tutkijaksi ”naiivin intohimon” ajamana.

”Kyllä tämä on parhaita asioita, mihin voi turhat elinpäivänsä käyttää”, Aalto naurahtaa.

Potilas ei toimi kuin solut maljassa

Turku tunnetaan maailmallakin hyvin lääketieteellisestä tutkimuksestaan. Seudulla on peräti noin puolet Suomen lääke- ja diagnostiikkasektorin kaikista työpaikoista.

Tutkimus ei kuitenkaan useimpia medisiinareita viehätä. Keväällä 2018 Suomen Lääketieteen Säätiö teki kyselyn, johon vastanneista lääkäreistä vain 17 prosenttia pitää tutkimusta tekevän lääkärin ammattia houkuttelevana.

”Totta, tutkija-lääkäreiden määrä on vähentynyt viime vuosina. Se on huolestuttavaa. Lääkärin tausta ja tutkijan ura olisi todella hyvä yhdistelmä: siinä näkisi kliinisen [potilaiden hoitoon kuuluvan] todellisuuden samalla, kun tekee tutkimusta.”

Puhuja on syöpätutkimusta tekevä Mari Björkman. Hän toimii vanhempana tutkijana Orionin lääkeyhtiössä Turussa. Kyseessä on lääkeainealan suurin työnantaja Suomessa.

Björkmanin työ on validoida eli vahvistaa lääkeainekohteita sekä kehittää seulontamenetelmiä, jotka tähtäävät esimerkiksi uuden syöpälääkkeen kehittämiseen.

Vuonna 2018 Tylkkäri haastatteli Sirpa Jalkasta, joka kehitteli Turussa lääkettä akuuttiin keuhkovaurioon. Ura kääntyi lääkäristä tutkijaksi eksentrisen Stanfordin professori ansiosta. Lue lisää jutusta Akateemikko Sirpa Jalkanen läpimurroksen kynnyksellä: "Kymmenien tuhansien ihmisten henki säästyisi"

Vaikka lääketieteellinen tutkimus on merkittävä teollisuudenhaara, sitä horjuttaa sama epävarmuus kuin tutkimusta yleensä: raha.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Orionin innovaatiohuonetta käytetään Mari Björkmanin mukaan esimerkiksi lääkekehitysideoiden esittelyyn ja keskusteluun tai ”ihan vaan, kun työntekijät haluavat vaihtelua ja uutta virtaa labrakokouksiin”.

Björkmanin mukaan tutkimusrahoitusta Suomessa on leikattu merkittävästi, eikä hyväpalkkaisen lääkärin ammattia helposti vaihdeta epävarmoihin tutkijan tehtäviin.

Kaikki tutkimusprojektit ovat tiukasti aikataulutettuja. Yleensä kaari ideasta uudeksi lääkeaineeksi kestää noin kymmenen vuotta, ellei idea osoittaudu toimimattomaksi jo sitä aiemmin.

Tutkimuskohteet tulevat lääkeyhtiön strategiasta, mutta tutkijoita kannustetaan jakamaan omia ideoitaan. Se vaatii todella intensiivistä lukemista ja alan seuraamista, Björkman sanoo.

Björkman aloitti uran Orionilla vuonna 2010 EU-projektin määräaikaisena projektitutkijana. Myöhemmin hän sai vakituisen paikan nuorempana tutkijana ja sitten vanhempana tutkijana. Koko Orion-ura on keskittynyt syöpätutkimukseen.

Lääketieteellisen sijaan Björkman valmistui maisteriksi matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta genetiikan oppiaineesta. Opintopisteitä kertyi myös kemiasta, biokemiasta, molekyylibiologiasta ja farmakologiasta.

Myöhemmin vuonna 2013 Björkman väitteli lääketieteellisestä, eli hän viimeisteli väitöskirjaa ollessaan jo Orionin palkkalistoilla.

Hänen arvionsa mukaan noin puolet genetiikasta valmistuneista päätyy tutkijoiksi. Yliopistossa urakehityksestä puhuttiin kuitenkin Björkmanin opiskeluaikana todella niukasti, minkä vuoksi tietoa eri urapoluista oli vähän.

Vaikka tohtorin tutkinto on alalla normi, tutkija ei pidä sitä välttämättömänä. Maisterit työskentelevät Orionilla menetelmänkehityksessä ja tutkimusprojekteissa. Väitelleillä tutkijoilla on kuitenkin enemmän tieteellistä vastuuta.

”Väitöskirja on antanut todella hyvän pohjan sekä tehdä että kyseenalaistaa tieteellistä tutkimusta. Se opetti myös ottamaan vastuuta tutkimuksesta.”

Björkman kokee erityisesti jatko-opintojen valmistaneen tutkijan ammattiin hyvin. Tosin jo perusopinnoissa tutkimusmenetelmäkurssit olisivat olleet hyödyksi. Yllättävä ero yliopistoissa ja lääketeollisuudessa tehtävän tutkimuksen välillä oli vaaditut todisteet.

”Ennen Orionia en tajunnut, miten paljon vaaditaan, jotta tiettyä geeniä tai proteiinia voidaan sanoa lääkeainekohteeksi. Potilaat ovat huomattavasti monimutkaisempia tutkittavia kuin solut maljassa tai koe-eläimet. Siksi tarvitaan paljon tutkimusta lääkeainekohteen
vaikutuksista, tehokkuudesta ja turvallisuudesta sairauden hoidossa.”

Gradu ehkä väikkäriä tärkeämpi

Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksessa tutkimuksen lähtökohdat ovat museosta ja lääkeyhtiöstä poikkeavat: säätiön tutkimat aiheet ovat enimmäkseen toimeksiantoja.

Yksi tutkija Virve Murron viimeaikaisista töistä oli hanke, jossa tutkittiin yli 30-vuotiaita perustutkinto-opiskelijoita Helsingin yliopistossa.

Hankkeessa selvitettiin esimerkiksi opiskelijoiden elämäntilannetta, ajatuksia opiskeluarjesta ja mielipiteitä ylioppilaskunnan toiminnasta.

Tutkimuksen tilasi Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Tilaustyöt vastaavat tiettyyn tarpeeseen, joten ne tuntuvat Murron mukaan erityisen halutuilta – kuten opiskelua ja koulutusta koskeva tutkimus ylipäänsä.

Otuksen tutkimat aiheet ovat siis lähinnä toimeksiantoja. Tutkijat voivat vaikuttaa sisällölliseen painotukseen ja esittää näkökulmia tutkimukselle. Tilaustöiden lisäksi työhön kuuluu esimerkiksi ministeriöiden rahoittamia isojen tiedonkeruita ja kehittämishankkeita.

”Koen, että meidän tutkimus on käytännönläheistä ja helposti hyödynnettävää. Raportoimme myös kevyemmin kuin vaikka monet yliopistojen isot hankkeet, mikä johtuu osittain juuri siitä, että tutkimukset tehdään yhteistyössä asiakkaiden kanssa.”

Siinä, missä lääkeyhtiössä tutkimuksen kaari voi olla vuosikymmenen, kestää Otuksessa yksi projekti yleensä noin kolmesta kuuteen kuukautta.

Sykli on siis intensiivisempi kuin väitöskirjan teossa. Murto viimeistelee parhaillaan väikkäriään, jonka aloitti Turun yliopistossa vuonna 2011. Otuksessa hän on työskennellyt vuoden.

”Otuksessa hankkeita on monta yhtä aikaa. Kukaan meillä ei keskity vain yhteen hankkeeseen. Oli tärkeää oppia aikatauluttamaan, jotta hanskaa kaiken.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

”Yleinen kasvatustiede on tosi geneerinen ala. Se ei valmista tiettyyn ammattiin kuten opettajankoulutuslaitos”, Virve Murto kertoo.

Hänen mukaansa on poikkeuksellista, että kasvatustieteilijä suuntautuu tutkijaksi yliopiston ulkopuolelle. Sitä yleisempää on päätyä koulutussuunnittelun tai henkilöstöhallinnon pariin, missä tohtoria voitaisiin pitää ylikouluttautuneena.

Murto valmistui yleisestä kasvatustieteestä maisteriksi vuonna 2010. Sivuaineina hän luki sosiologiaa, sosiaalipsykologiaa, monikulttuurisuuden ja siirtolaisuuden opintokokonaisuuden sekä sosiaalipolitiikkaa.

Yhteiskuntatieteellinen painotus opinnoissa poikkeaa useimmista opiskelukavereista, jotka opiskelivat etenkin erityispedagogiikkaa, aikuiskasvatusta ja psykologiaa. Murtokaan ei pidä tohtorintutkintoa välttämättömänä tutkijan uralla. Koska Otus on tutkimussäätiö, väitöskirja on kuitenkin meriitti.

”Väikkäriä tärkeämpää on, että on tehnyt vaikka gradun johonkin tutkimushankkeeseen tai ollut tutkimusavustajana laitoksella. Juuri näissä tehtävissä ei voi olla ylikouluttautunut, koska aiemman tutkimuksen tunteminen auttaa paljon.”

Vaikka opintoihin kuului muutamia kursseja tutkimusmenetelmistä, yliopisto olisi voinut antaa lisää varmuutta niiden käyttöön.

”Yleensä kasvatustieteilijöiltä puuttuu uskallus käyttää määrällisiä menetelmiä. Laadullinen tutkimus, kuten haastattelut tai tekstianalyysi, on monille helpompaa. Opiskelijat potevat jotain numerokammoa, mutta määrällisen tutkimuksen osaamiselle olisi todella  käyttöä.”

Yritysten tutkijoista vain kuusi prosenttia on tohtoreita

Tutkijoina tai vastaavissa tehtävissä työskentelevien osuudet eri sektoreilla Suomessa (2017).

TILASTOKESKUKSEN luvuissa tutkijat lasketaan osaksi tutkimus- ja kehittämishenkilöstöä (t&k). Tarkasteltavia sektoreita on kolme: korkeakoulut, julkinen sektori ja yritykset.

Vuonna 2017 koko maassa t&k-henkilöstöä oli eniten yrityksissä. Niissä tutkijoina ja tuotekehitysinsinööreinä työskenteli noin 26 250 henkilöä, joista reilu puolet toimi teollisuuden eri aloilla. Lähes puolet koko t&k-henkilöstöstä oli valmistunut yliopistosta ja kuusi prosenttia oli tohtoreita.

Korkeakoulusektorilla oli samana vuonna puolestaan 22 430 tutkijaa tai vastaavissa tehtävissä työskentelevää. Heistä 80 prosenttia työskenteli yliopistoissa. Reilu kolmasosa tutkimus- ja kehittämishenkilöstöstä oli tohtoreita. Eniten korkeakouluissa tehtiin yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, jonka osuus kaikesta tutkimuksesta oli vajaa neljännes.

Julkisella sektorilla tutkijoita oli kaikkein vähiten, noin 5 450 henkilöä. Heistä yli 4 000 työskenteli valtion hallinnonaloilla. Tutkimushenkilöstöstä tohtoreita oli kolmasosa.

Turun yliopistojen tutkimushenkilöstöön kuului 2 451 työntekijää. Heistä hieman alle puolet oli taustaltaan tohtoreita.

Lue lisää:

Tohtorintutkinto tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia 

Valmistumisnopeuteen vaikuttaa olennaisesti tohtorikoulutettavien saama tutkimusrahoitus. Eniten turkulaisia tohtoreita valmistuu lääketieteellisestä ja matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta. (04/2014) 

Akateemikko Sirpa Jalkanen läpimurron kynnyksellä: "Kymmenien tuhansien ihmisten henki säästyisi"

Tieteen akateemikko on poikkeuksellisen ansioituneelle tieteenharjoittajalle myönnettävä arvonimi, jota kantaa tällä hetkellä 12 suomalaista. Yksi heistä työskentelee Turun yliopiston immonologian professorina Kupittaan BioCityssä. (02/2018)

Avaruusfysiikkaa Arktiksella

Turkulainen Erkka Heino on ollut tohtorikoulutettavana Huippuvuorten Longyearbyenissä, toimii korkeatasoinen arktisen alueen tutkimukseen erikoistunut Huippuvuorten yliopistokeskus (UNIS). (01/2017)