Tiede
19.09.2012

Muutakin kuin tiedettä

Biologi Ilari E. Sääksjärvi popularisoi ahkerasti tutkimustaan ja uskoo, että tieteentekijöillä on velvollisuus kertoa tehdystä työstä.

Biologin tutkimusvälineet: preparoidut loispistiäiset, hifi-mikroskooppi ja tietokone. Ilari E. Sääksjärven erikoisalaa ovat tropiikin hyönteiset.

Turun yliopiston eläinmuseon esimiehen Ilari E. Sääksjärven työhuone on täynnä suorakulmion muotoisia mustia laatikoita, jotka ovat täynnä hyönteisiä. Ne ovat tutkimusnäytteitä.

Valtakunnallisella Vuoden tieteentekijän arvonimellä vastikään palkittu Sääksjärvi tunnetaan erityisesti loispistiäistutkimuksestaan.

Hän on luonut tieteellistä uraansa Amazonian sademetsän hyönteislajistoon erikoistuneena tutkijana.

Jo pikkupoikana Sääksjärvi ihastui lintuja, perhosia ja sademetsiä kuvaaviin kirjoihin. Intohimo vei nopeasti lukion jälkeen Turun yliopistoon, missä hän valmistui maisteriksi kolmessa vuodessa.

Jatko-opiskelu oli selvä jatkumo Sääksjärvelle, joka löysi itsensä nopeasti Perun Amazoniasta alan grand old manina pidetyn Jukka Salon tutkimusryhmän jäsenenä. Pikkupojan haaveilema seikkailu alkoi.

Sittemmin Perun sademetsistä on kadonnut suurin eksotiikka, kun Sääksjärvi on tehnyt tutkimusmatkoja alueelle tiheästi.

Mutta Sääksjärvi ei halua puhua vain tutkimuksestaan.

Hänelle meritoituminen on muutakin, kuin tieteen tekemisestä saadut palkinnot tai kansainväliset tutkimusartikkelit.

"Minulle tärkeimpiä ovat nuo neljä linnunpönttöä", Sääksjärvi sanoo ja osoittaa työhuoneensa kirjahyllyä.

Vuoden opettaja -tunnustukset ovat tulleet Sääksjärven opiskelijoilta, neljään otteeseen.

Velvollisuus kertoa

"On muistettava, että Vuoden tieteentekijä -titteli ei ole pelkästään tiedepalkinto. Se painottaa myös opetusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta", Sääksjärvi sanoo.

Hän sanoo olevansa harmissaan siitä, että yliopistojen rekrytoinneissa annetaan valtava painoarvo tieteellisille meriiteille ja julkaistujen artikkeleiden määrälle.

"Minulle nämä yliopiston kolme tehtävää, tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus, ovat lähes rinnakkaisia", Sääksjärvi sanoo.

Hän arvioi, että Suomessa on onnistuttu verrattain hyvin tieteen popularisoinnissa. Tietokirjoja ilmestyy paljon ja tieteentekijät ovat esillä mediassa.

Samalla hän kuitenkin huomauttaa, että yliopistoilla ei ole olemassa sellaisia mittareita, joilla arvioitaisiin yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen onnistumista.

"Ongelma on, että yliopistomaailma ei arvosta näitä meriittejä. Esimerkiksi luonnontieteissä nuoret tutkijat ajattelevat, että suomeksi kirjoittaminen on pois tieteen tekemisen ajasta. Ymmärrän tilanteen hyvin. Rahoitus on pitkälti kiinni siitä, kuinka paljon tieteellisiä tuloksia tulee."

Hän uskoo, että tieteentekijöillä pitäisi olla valmius ja velvollisuus kertoa loppujen lopuksi muiden rahoilla tehdystä tutkimuksesta.

"Mieluisin yleisöni ovat lapset. Jos pääsen esimerkiksi päiväkotiin tai kouluun kertomaan näistä asioista, se ohittaa mielekkyydessään jopa tieteen tekemisen", hän nauraa.

Valtavirtaa vastaan

Mutta kyllä Sääksjärvi tutkimuksestaankin haluaa puhua.

Hän miettii vähän aikaa, kun kysyn hänen suurinta tieteellistä saavutustaan.

"Olemme pystyneet tutkimusryhmäni kanssa osoittamaan viimeisen kymmenen vuoden aikana, että loispistiäisten lajimäärä olisi korkeimmillaan tropiikissa", hän sanoo hetken mietittyään.

Loispistiäisten lajimäärää on pidetty kymmeniä vuosia tyyppiesimerkkinä sellaisista hyönteisryhmistä, joiden lajimäärä ei ole korkeimmillaan tropiikissa.

Hän sanoo, että tutkimusryhmä on lähtenyt liikkeelle kapinallisesti, valtavirtaa ja vallitsevaa paradigmaa vastaan.

"Tämä on siksi merkittävää, että loispistiäiset ovat maailman lajirikkain hyönteisryhmä. Jos ajatellaan maapallon kokonaislajimäärää, loispistiäiset vaikuttavat tähän merkittävästi. Suomessakin elää noin 6000 loispistiäislajia. Jos tunnemme puutteellisesti loispistiäisten lajirikkauden, meidän on vaikea ymmärtää myös kokonaiskuvaa."

Sääksjärvi kuitenkin palaa takaisin prioriteetteihinsa. Hän korostaa, että ei halua viedä töitään kotiin.

Hän katuu, ettei aikanaan ehtinyt viettää kunnolla opiskelijaelämää, kun maisterintutkinto tuli valmiiksi kolmessa vuodessa tutkijakoulun avoimen paikan siintäessä horisontissa.

"Kun nyt lähden työpäivän jälkeen yliopistolta, se aika on melkein omistettu perheelle ja lasten harrastuksille. Yliopiston ulkopuolellakin on mielenkiintoinen maailma", hän nauraa.

TEKSTI: LAURA MYLLYMÄKI

KUVA: KRISTIAN TERVO