Tiede
09.11.2021

”Suomessa on liikaa konsensusajattelua” – hyvinvointieetoksen takia eriarvoisuuksista on hankala käydä keskustelua, sanoo bioetiikan tutkija Tiia Sudenkaarne

Teksti & Kuvat:
Ida-Maria Manninen
  • Tiia Sudenkaarne kannustaa tekemään tutkimusta marginaalisinakin pidetyistä aiheista – ”kannustan opiskelijoita vaalimaan kapinallisuutta”.

Minkälaisia alkuehtoja täytyy täyttää, jotta voisi elää hyvää elämää? Entä mitä hyvä elämä on?

Muun muassa siihen bioetiikka yrittää vastata.

“Bioetiikan yksi tarkoitus on nostaa näennäisesti vain terveyteen, lääketieteeseen ja teknologiaan liittyviä kysymyksiä yhteiskunnalliseen keskusteluun.”

Niin sanoo valtiotieteiden tohtori Tiia Sudenkaarne, joka tutki väitöskirjassaan bioetiikkaa queer-näkökulmasta.

”Queer-bioetiikka pyrkii tuomaan esille marginaalisina pidettyjä kysymyksiä, jotka ovat kuitenkin eletyssä kokemuksessa ja ruumiillisuudessa sekä arkipäiväisessäkin elämässä keskeisiä.”

Tieteenalana bioetiikka on Suomessa vielä melko tuntematon. Sen juuret ovat Yhdysvaltojen 1960-luvun ihmisoikeusliikkeestä; se hakee oikeutta vääryyksille, esimerkiksi ihmisille, joita on käytetty väärin lääketieteellisessä tutkimuksessa.

Mutta jos bioetiikka ammatillistuessaan unohtaa perintönsä, se alkaa tarkastella asioita valtaapitävien näkökulmasta, Sudenkaarne huomauttaa.

Tieteenalalla yleisesti debatoidaan sellaisista huipputeknologisista kysymyksistä, kuten genomitason interventioista ja elämän pidentämisen mekanismeista, jotka voivat mahdollisesti tulevaisuudessa vaikuttaa vain hyvin pieneen osaan väestöstä, toisin kuin vaikka kysymykset liittyen puhtaaseen juomaveteen tai koronarokotteiden kauppapolitiikkaan.
 

Sudenkaarne käsittelee artikkeleissaan haavoittuvuutta. Se on bioetiikassa käytetty termi, jolla kuvataan altistumista elämään liittyviin riskeihin, haurauksiin ja eriarvoisuuksiin.

Haavoittuvuuden kerroksellisuuden teorian mukaan on erilaisia kontekstista nousevia ominaisuuksia tai olosuhteita, jolle yksilö voi altistua. Esimerkkinä Sudenkaarne nostaa kehittyvässä maassa asuvan naisen, joka voi altistua lukutaidottomuudelle.

”Kun haavoittuvuuksia identifioidaan, niin [teorian mukaan] on myös moraalinen velvollisuus pyrkiä poistamaan ne.”

Teorian mukaan yksi elementti ei määrittele koko ryhmää.

Haavoittuvuutta voi havainnollistaa ajankohtaisella esimerkillä, rokotusjärjestyksellä.

Kun rokotteita alettiin antaa, ikä nähtiin tärkeimpänä perusteena – silloinkin kun mentiin alemmas siitä rajasta, josta oli lääketieteellistä näyttöä, eli hyvin vanhojen ihmisten alttiudesta sairastua taudin vakavaan muotoon.

Iän sijaan olisi voitu myös vertailla eri ihmisryhmien mahdollisuutta sosiaaliseen eristäytymiseen.

Esimerkiksi kaupan työntekijä kohtaa satoja ihmisiä päivässä toimeentulonsa ja mahdollisesti lastensa elintason ylläpitämiseksi. Vastaavasti perusterveen, vakavaraisen 65-vuotiaan eläkeläisen ei ole pakko altistua ihmismassoille.

Tällaista keskustelua haavoittuvuudesta ei juurikaan julkisesti käyty, Sudenkaarne sanoo.
 

Sudenkaarne nostaa väitöskirjassaan esille, että cis- ja heteronormatiivisuus voivat vääristää bioeettistä arviointia, kun niiden olemassaoloa ei huomioida ja tarkastella kriittisesti. Hän esittääkin, että sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden tulisi korvata ne bioeettisissä analyyseissa.

Vääristymistä havainnollistaa esimerkiksi se, että cis- ja hetero-oletetun naisen pitää olla yli 35-vuotias tai vähintään kolmen lapsen äiti, jotta voisi saada sterilisaation, kun taas transsukupuolisen henkilön on pakko todistaa olevansa hedelmätön, jotta pystyy etenemään juridisen sukupuolen korjaamisen prosessissa.

Sudenkaarne näkee myös muita ongelmakohtia bioeettisessä keskustelussa.

“Suomessa on liikaa konsensusajattelua – yritetään väistää eettisen ristiriidan huomioimista ja siitä keskustelemista.”

Eriarvoisuuksiin liittyvää keskustelua on hänestä hankala käydä hyvinvointivaltioeetoksen takia.

Vaikka Suomessa on näennäisesti ilmainen terveydenhuolto ja ajatus tasa-arvoisuudesta, on olemassa sokeita pisteitä ja katvealueita, joista pitäisi voida keskustella, vaikka ne eivät sovi kyseiseen narratiiviin – esimerkiksi rakenteellinen rasismi.

“Marginaalisten ihmisten marginaalisina pidetyt ongelmat ovat keskeisiä paljastaessa kaikenlaisia hierarkkisuuksia ja epätasa-arvoisuutta, ja terveyden alueella myös konkreettisia eriarvoisuuksia, jotka kytkeytyvät laajemmin rakenteellisen rasismin ilmiöihin.”

Esimerkkinä hän nostaa rodullistettujen naisten näkymättömyyden avusteisen lisääntymisen piirissä Suomessa.
 

Sudenkaarne haluaisi kannustaa tieteellisestä tutkimuksesta kiinnostuneita tarttumaan monitieteellisiin ja marginaalisina nähtyihin aiheisiin, rahoituksen hankkimisen haasteista tai kilpailusta huolimatta.

”Vaikka joku antaisi ymmärtää, että aihe on marginaalinen, se ei välttämättä pidä paikkaansa. Se voi hyvinkin olla keskeinen.”

Avaimena hän näkee tutkimuksen hahmottamisen osana kokonaisuutta ja yhteiskuntaa. Sudenkaarneen mukaan rahoituksen muoto ei määrittele työn arvoa, vaan olennaista on oma sinnikkyys, oman näkemyksen vaaliminen ja kehittäminen, eikä mukautuminen johonkin vain siksi, että tulisi helpommin rahoitetuksi ja ymmärretyksi.

”Kannustan opiskelijoita vaalimaan kapinallisuutta.”

Sudenkaarne on itse sateenkaariperheen äiti ja on mukana myös aktivismissa Suomen sateenkaariperheiden yhdistyksen varapuheenjohtajana. Hän sanoo, että joskus se oma juttu voi palvella laajemmin omia arvoja ja yhteisöään.

”Se on juuri se, mikä on elämässä ja tieteessä arvokkainta.”
 

Lue lisää

”Ooksä homo kun sä luet kirjoja” Juhani Brander sai kuulla armeijassa – vuosia myöhemmin hän tiivisti miehisyyden kummallisuudet kirjaksi

Kirjallisuus on kautta aikain ollut miehistä touhua, mutta nykyään pojat eivät enää lue. Branderin mukaan syynä on huono miehen malli. (4/20)

”Tätä ei ole enää edes kiinnostavaa analysoida” – Politiikan sukupuolikeskustelussa on palattu sotienjälkeiseen aikaan, erikoistutkija Mona Mannevuo sanoo

Esseessään Jasmin Vahtera pohtii, millaisia ongelmia keskusteluun politiikasta ja sukupuolesta liittyy. (5/20)