Tiede
09.04.2015

Toinen sukupuoli

Teksti:
Anni Savolainen
Kuvat:
Aleksi Malinen

Syrjäytyvän, aseisiin velvoitetun ja nuorena kuolevan miehen ongelmien ratkaiseminen kiinnostaa niin feministejä kuin niin sanottuja maskulistejakin. Jalo tavoite ei kuitenkaan lopeta ajatussuuntien asemasotaa. On aika nostaa pää poterosta ja kysyä, mistä suomalaisen miehen asema on tehty.

Suomalaisen miehen historiallinen arkkityyppi on kaikille tuttu. Siinä missä rehellisyys, ahkeruus ja maanläheisyys ovat arvossaan, ovat jurous, puhumattomuus ja etenkin alkoholinkäyttöön liittyvä väkivaltaisuus yleisiä stereotypioita.

Mutta ennen kuin miehiä käsitellään enempää, pitäisi tietää mistä itse asiassa puhutaankaan. Miehisyys rakentuu edelleen pitkälti maskuliinisuuden kautta, ja sen tarkka määritteleminen on vaikeaa. Maskuliinisuus tarkoittaa niitä ominaisuuksia ja rooleja, jotka yleensä liitetään miehen sukupuoleen. Nämä määreet ovat täysin kulttuurisia, mutta niitä sovelletaan tietynlaisen kehon omaaviin yksilöihin. Miehiseksi koetut käyttäytymismallit korreloituvat helposti miehen arvokkuuden kanssa: todellinen mieheys voidaan ansaita ainoastaan maskuliinisilla ominaisuuksilla.

Miksi näillä latteilla teorioilla on mitään väliä? Eikö ole jo ihan selvää, että meitä on monenlaisia? No – fakta kuitenkin on, että kuvitelmat sukupuolesta ohjaavat yhä ajatteluamme.

Tutkijatohtorina Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineessa toimiva Ilana Aalto sanoo, että eräs selkeä ongelma on poikien huono koulumenestys. Kyseessä on koulukulttuuriin liittyvä asenneongelma, jonka johdosta pojilta vaaditaan koulussa vähemmän kuin tytöiltä. Poikiin suhtaudutaan ikään kuin heillä olisi tyttöjä vähäisemmät kyvyt koulunkäyntiin.

”Taustalla on sellaisia ajatuskuvioita kuin ’pojat ovat poikia’ tai että koulu on jotenkin vääränlainen poikien oppimistyyleille. Mielenkiintoista on, että vain sata vuotta sitten ajateltiin tismalleen toisin päin. Koulunkäyntiä pidettiin tytöille epäsopivana ja jopa sairastuttavana”, Aalto kertoo.

Maskuliinisuus ja feminiinisyys ymmärretään usein toistensa vastakohdiksi ja jatkumon ääripäiksi. Todelliseen maskuliinisuuteen ei ajatella sekoittuvan feminiinisiksi määriteltyjä piirteitä, kuten tunteellisuutta ja empatiaa.

Kuvaava esimerkki löytyy kouluikäisten maailmasta. Miestutkija Arto Jokinen on huomauttanut, ettei niin sanottu homottelu viittaa homoseksuaalisuuteen. Homo on koulujen pihoilla ja urheilukentillä haukkumasana, jota käytetään kuvaamaan heikkouden tai kelvottomuuden merkkejä osoittavaa miestä.

Termi on tehokas ja kivulias keino loukata.

Usein tämä on ongelmien ydin. Mieheyden ansaitseminen on haaste ja miehiä suostutellaan, houkutellaan ja joskus myös pakotetaan omaksumaan maskuliinisuuden ideaalit. Suurin osa miehistä ei silti täytä niitä.

Useiden mieheystutkimusten lähtökohtana on niin sanottu hegemoninen maskuliinisuus. Sen mukaan tietyt maskuliinisina pidetyt miehet ovat ylempiarvoisessa asemassa kuin naiset ja muut miehet. Hallinnollista valtaa jaetaan mieluiten tietyn tyyppistä maskuliinisuutta edustaville miehille.

Termi kuulostaa pahalta, mutta kykenee silti selittämään jotain. Miehet osallistuvat usein tiedostamattaankin vallitsevan maskuliinisuuden tukemiseen, koska se vaikuttaa asioiden luonnolliselta tilalta. Rauhan aikana suoritettu asevelvollisuus on yksi tapa tukea tätä.

Myös suurin osa naisista osallistuu miehisyyden voiteluun: he odottavat poikiensa, miespuolisten kumppaniensa ja sukulais- ja ystävämiesten täyttävän oikeanlaisen miehisyyden vaatimukset. Jos nainen vielä valitsee miehen maskuliinisuutta tukevan aseman, kuten perinteisen äidin roolin, hänkin sopeutuu hegemoniseen maskuliinisuuteen.

 

Naisista miehiin

Maailmankartalla Suomi voi nytkin pulskasti. World Economic Forumin viimevuotisessa sukupuolten tasa-arvoa mittaavassa raportissa olemme sijalla kaksi.

Katsaus tilastoihin kuitenkin osoittaa, että johtavissa asemissa miehiä on paljon naisia enemmän. Kyse ei silti ole vain siitä, että naiset eivät etene johtajiksi: ainoastaan tietyntyyppiset miehet katsotaan päteviksi huipputehtäviin.

Suomessa moderni keskustelu tasa-arvosta alkoi 1960-luvulla. Perinteisten sukupuoliroolien nähtiin perustuvan maatalousyhteiskunnan työnjaolle, mutta kaupungistuneessa yhteiskunnassa nainen ja mies siirtyivät työskentelemään kodin ulkopuolelle.

Tämän päivän tasa-arvokeskustelussa naiset saavat näkyvästi enemmän tilaa. Suomessa tunnetaan myös vahva feministisesti orientoitunut miestutkimuksen perinne, jota nimitetään kriittiseksi miestutkimukseksi. Ensimmäinen suomalainen miestutkimuskirja on Jorma Sipilän ja Arto Tiihosen toimittama Miestä rakennetaan, maskuliinisuuksia puretaan vuodelta 1994. Miestutkimus on itse asiassa syntynyt naistutkimuksesta.

”Historiallisesti naisten asema on ollut huonompi kuin miesten. Naisten tasa-arvo-ongelmista on puhuttu paljon kauemmin kuin miesten. Miesten ongelmiin on ylipäätään tajuttu kiinnittää huomiota vasta sen seurauksena, että naisten aseman puutteet on nostettu esiin”, kertoo Aalto.

Feministinen keskustelu on laukaissut myös ilmiön nimeltä maskulismi. Suomessakin on niin sanottuja miesasiamiehiä. He ovat erityisesti bloggaajia ja kunnallispoliitikkoja, jotka pyrkivät ajamaan miesten asiaa. Aalto pitää maskulismia kuitenkin melko marginaalisena ilmiönä.

”Maskulismi on nimitys, jonka tietyt miesasiaa ajavat tahot ovat halunneet ideologialleen antaa. He haluavat esittää sen feminismille vastakkaisena tai sitä täydentävänä ajattelusuuntauksena, ja usein tähän kytkeytyvä ajattelumaailma onkin antifeminististä tai jopa naisvihamielistä. Valtavirran feminismi sen sijaan ei ole miesvihamielistä”, Aalto sanoo.

Viimeisin Sosiaali- ja terveysministeriön Tasa-arvobarometri julkaistiin vuonna 2012. Sen perusteella kaksi kolmasosaa miehistä arvioi sukupuolten olevan jo nyt tasa-arvoisia.

Tasa-arvon parantamisen uskotaan kuitenkin olevan hyödyksi kaikille, ei vain naisille. Barometrin mukaan peräti kolmannes miesopiskelijoista on kokenut vähättelyä opiskeluympäristössä. Miehiä kannustetaan todennäköisimmin, jos he ovat alle 35-vuotiaita, työskentelevät naisenemmistöisellä työpaikalla tai ovat korkeasti koulutettuja.

Kovin kiistakapula on armeija. Asevelvollisuus on omanlaisensa miehuushaaste: palvelemalla maata aseissa nuori mies ikään kuin lunastaa täyden kansalaisuuden. Siitä kieltäytymällä saa usein negatiivisen leiman. Myös Aalto nostaa asevelvollisuuden isoimmaksi ongelmaksi.

”Suurin haaste tämän korjaamisessa lienee se, että asevelvollisuuden uudistaminen liittyy laajempiin puolustuspoliittisiin kysymyksiin”, Aalto pohtii.

Myös perhevapaiden jakamisessa on haasteita. Vaikein tilanne vallitsee yksityisellä sektorilla. Samalla kolmasosa miehistä kokee, että päävastuu perheen toimeentulosta kuuluu miehelle.

Isien vanhemmuuden tukeminen onkin ollut keskeinen tavoite suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa jo pitkään. Se, että esimerkiksi yhteishuoltajuus harvoin toteutuu, selittyy historialla. Aiemmin lainsäädännössä oletettiin, etteivät eroavat vanhemmat pystyisi jakamaan huoltovastuuta. Näin luotiin pohja vanhempien väliselle kilpailuasetelmalle.

Opettaja ja kirjailija Arno Kotro toimitti Hannu T. Sepposen kanssa kirjan Mies vailla tasa-arvoa vuonna 2007. Hänen mukaansa termeillä kikkailu pitäisi jättää tasa-arvokysymysten ulkopuolelle.

”Vierastan sitä, että keskustelua käydään ismien pohjalta. Se johtaa helposti vain vänkäämiseen siitä, minkä merkityksen annamme millekin ismille. Feminismi pyrkii siihen, että vapautuisimme ahtaista sukupuoleen liittyvistä roolivankiloista ja ennakkoluuloista, mikä on tietysti myös miesten etu”, Kotro sanoo.

”Tasa-arvokeskustelua ei pidä käydä aate vastaan aate -hengessä vaan argumentit edellä. Keskustelun ankkuroiminen ja pelkistäminen ismeihin syventää poteroita ja pahentaa ennakkoluuloja. Oletko feministi? -kyselyt voisi lopettaa ja sen sijaan argumentoida kysymys kerrallaan itse asiasta eli yhdenvertaisuusongelmista, joihin törmäävät niin naiset kuin miehetkin.”
 

   

Ihmisoikeuskysymys

Pelkästään termi feminismi aiheuttaa kitkaa keskusteluissa. Esimerkiksi Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on julistanut vihaavansa feminismiä.

Tänä vuonna päättyy vuonna 2012 aloitettu hallituksen tasa-arvo-ohjelma, joka on valmisteltu kaikkien ministeriöiden yhteisessä tasa-arvo-ohjelmatyöryhmässä. Jo sen esipuheessa Jyrki Katainen ja Paavo Arhinmäki uskottelevat, että kestävä talouspolitiikka ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen kulkevat käsi kädessä.

Taloudellinen epävarmuus asettaakin merkittäviä haasteita päätöksenteolle. Boardman-osaamisverkoston ekonomi Arto Hiltunen toteaa, että tasa-arvokehitys voi taloudellisen taantuman aikana jopa pysähtyä, koska yritysten eloonjäänti menee kaikessa sukupuolten tasa-arvon edelle.

Erityisasiantuntija Mika Idman valtiovarainministeriöstä taas kehottaa kokoamaan tutkimustietoa päätöksenteon pohjaksi. Numeerinen fakta esimerkiksi naisten ja miesten osuuksista yrityksissä antaa pohjaa poliittisille toimenpiteille.

Olisi absurdia kuvitella, että miehet voisivat näennäisestä johtoasemastaan huolimatta hyvin. Eräs yleinen ongelma on miesten syrjäytyminen. Tilastollisesti miehet johtavat myös itsemurha- ja työttömyyslukuja.

Poliitikkona, lääkärinä ja kansalaisaktivistina toimiva Ilkka Taipale huomauttaa, että Suomi on ajanut toisesta maailmansodasta asti systemaattista perhepolitiikkaa. Perheettömät ovat jääneet jalkoihin esimerkiksi asunto- ja terveysasioissa. Usein he ovat naimattomia, yksinäisiä miehiä.

Sukupuolten tasa-arvo on ihmisoikeuskysymys. Keskustelu aiheesta on aina myös lähtökohtaisesti poliittista.

”Puoluepolitiikassa puhutaan paljon sukupuolesta. Feminismi on kirjattu ainakin vihreiden poliittiseen ohjelmaan. SDP:n Antti Rinne profiloitui äijäfeministinä. Sukupuolen vaikutusta poliitikkojen uraan on myös tutkittu”, Aalto sanoo.

Hegemoninen maskuliinisuus on politiikassa vahvaa: miehiä on johtavissa asemissa paljon enemmän.

Tämä haastaa koko tasa-arvokeskustelua. Naisten tasa-arvo-ongelmat ovat suurempia, monimutkaisempia ja syvempiä, joten juuri niille halutaan raivata erityisen paljon tilaa. Mutta miksi niistä puhutaan niin paljon enemmän kuin miesten ongelmista?

”Jos jollakin ryhmällä on enemmän tasa-arvo-ongelmia kuin toisella, miksi ongelmat pitäisi tuoda jotenkin tasaisesti esiin? Jos puhutaan vaikkapa romanien kohtaamasta syrjinnästä, pitäisikö siinä yhteydessä puhua aina myös valtavirtasuomalaisten kohtaamasta syrjinnästä?” Aalto pohtii.

Sukupuolen malli

Suomen kielen sana sukupuoli on kehitetty vasta 1800-luvulla. Miesten ja naisten asemasta puhumista vaikeuttaa se, että sukupuoli ei jakaudu kahteen siistiin lohkoon. Siksi täytyy puhua biologisesta, ruumiillisesta, sosiaalisesta, yhteiskunnallisesta, symbolisesta tai kulttuurisesta sukupuolesta.

Miehen ruumis on perinteisesti yhdistetty voimaan ja väkivaltaan. Yläluokkaisten miesten kohdalla se on liitetty myös statuksen julkituontiin, käyttäytymissäädöksiin ja itsehillinnän vaatimuksiin.

Kun puhutaan miesten välisistä suhteista ja heille keskittyvästä vallasta, auttaa hegemonisen maskuliinisuuden teoria ymmärtämään ongelmien syitä. Teorian avulla voidaan eritellä sitä, miksi tietyt miehenä olemisen tavat ovat muita yleisempiä. Tietynlainen maskuliinisuus voi antaa miehelle joitain etuja, esimerkiksi valtaa. Samalla se voi kuitenkin asettaa jopa vahingollisen tiukat raamit hyväksyttävälle käyttäytymiselle, esimerkiksi tunteiden esittämiselle.

Miksi miehet eivät muuta kulttuurista miehenä olemisen tapaa? Syynä voi olla juuri hegemonia, sillä se aiheuttaa paineita toimia vanhojen mallien mukaisesti. Toisaalta kirjallisuudentutkija Markku Soikkelin mukaan miesten yhteiskunnallisiin rooleihin on yhä vaikeampi liittää biologisia miehuuden tunnusmerkkejä, mikä aiheuttaa kriisejä.

Naiset ovat vapautuneet yhteiskunnassa monin tavoin. Miesten lähtökohdat ovat täysin erilaiset, mutta kenties heille voisi silti tapahtua jotain samanlaista.

Historian ruostuneet rakenteet määrittävät sukupuolten välistä tasa-arvoa edelleen. Miehiltä on läpi vuosisatojen edellytetty esimerkiksi voimakeinojen käyttöä. On pitänyt puolustaa naisen kunniaa, omaa perhettä tai isänmaata. Nyt tästä kaikesta voisi kuitenkin päästää hiljalleen irti. Tasa-arvo ei nimittäin toteudu sillä, että sovellamme uskollisesti isovanhempiemme käyttäytymisoppeja.

Kahdeksan vuotta kirjansa julkaisun jälkeen Arno Kotro näkee jo joitakin muutoksia tapahtuneen.

”Ehkä olen optimisti, mutta nähdäkseni vallitsevaa sukupuolijärjestelmää kyseenalaistetaan nyt enemmän. Olen ilokseni pannut merkille esimerkiksi sen, että ihan tavalliset nuoret miehet ottavat aiempaa rohkeammin vapautuksen intistä, koska uskaltavat sanoutua irti patavanhoillisista sukupuolirooleista ja -myyteistä”, Kotro sanoo.

Lähteinä käytetty:

Markkola Pirjo, Östman Ann-Catrin & Lamberg Marko: Näkymätön sukupuoli
Saresma Tuija, Rossi Leena-Maija & Juvonen Tuula: Käsikirja sukupuoleen
Jokinen Arto: Panssaroitu maskuliinisuus
Julkunen Raija: Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit