Uutiset
23.03.2022

Hermanni Sankelo valittiin Tylkkärin uudeksi päätoimittajaksi

Teksti:
Reeti Jalasmäki

Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valitsi keskiviikkona kokouksessaan Turun ylioppilaslehden uudeksi päätoimittajaksi Hermanni Sankelon. Valinta oli yksimielinen ja lehden johtokunnan esityksen mukainen.

Sankelo on valmistunut hallintotieteiden kandidaatiksi Vaasan yliopistosta ja tähtää valmistuvansa tämän kevään aikana maisteriksi. Hän on ollut kolmena vuonna kesätoimittajana Etelä-Pohjanmaan paikallislehdessä Järviseudun Sanomissa.

Päätoimittajaksi haki kolme henkilöä, joista lehden johtokunta haastatteli kahta. Kokouksessa todettiin, että Sankelolla oli hakijoista selkeästi parhaimmat edellytykset tehtävään.

Sankelo kommentoi valintaansa tuoreeltaan seuraavasti:

”Päätoimittajan työ arvokkaassa lehdessä on mielenkiintoinen haaste, johon lähdetään panostamaan täysillä”, hän sanoo.

”Isona tavoitteena on, että Turun ylioppilaslehdestä luodaan mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa lehden rooli yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä kasvaa tulevaisuudessa.”

Tätä tavoitetta olisi tarkoitus lähestyä käytännönläheisillä uutisilla. Sankelo mainitsee myös, että pitää henkilöiden nostamisesta artikkeleihin, sillä henkilöt luovat jutuille kasvot.

Edellinen päätoimittaja Teemu Perhiö irtisanoutui työstä viime joulukuussa. Nykyinen päätoimittaja Anni Savolainen toimii tehtävässä määräaikaisesti tammi-maaliskuun 2022 ajan.