Uutiset
20.08.2018

Jokiranta koettelee rakkoa: “Röyhkeydestä kiinni, kehtaako mennä vessaan”

Teksti:
Minna Sumelius & Anni Savolainen
Kuvat:
Anni Savolainen
  • ”Onhan jokiranta sellainen Turun sydän. Täällä on kaikki”, tiarapäinen Jenna Heinonen sanoo. Vieressä istuu Tea Vanha-Pomppu, edessä Annika Ilonen (vas.) ja Nelly Komsi. Julkisesta vessasta olisi paljon apua, sillä nelikko viettää iltaa Aurajoen rannassa ainakin kerran viikossa.

Aurajoen varrelle kaivataan yleisiä vessoja. Missä ne viipyvät?

Jokirannan nurmelle hengailemaan, herkkueväät viltille ja sihijuoma auki. Mikäs sen parempi tapa viettää lämmintä kesäiltaa! Piknik sujuu mainiosti, kunnes eräs inhimillinen tarve ottaa vallan – vessahätä.

Kun karttasovellukseen näpyttelee hakusanoiksi ”Turku wc”, tuloksiin ilmestyy The WaterLoo Pub, mutta ei yhtään yleistä vessaa.

Se ei ole ihme: Turussa julkisia vessoja on kehnosti, eikä netistä löydy niistä kootusti tietoa. Suosituista ajanviettopaikoista vessat uupuvat esimerkiksi Tuomiokirkonpuiston, Kirjastosillan ja Vartiovuoren läheisyydestä.

Kun jokirantaa kävelee hädissään kohti merta, ensimmäinen yleinen vessa on vasta puolen kilometrin päässä Samppalinnan juurella ja seuraava yli kilometrin päässä Vaakahuoneen paviljonki -ravintolan luona.

Ydinkeskustan ainokaiset ovat puolestaan Kauppatorin kaksi niin sanottua ranskalaista vessaa. Siis sellaista, jossa pissataan lattialla ammottavaan reikään. No, parempi sekin kuin ei mitään.

Kupittaalla huomioidaan sentään lapsiperheet: Seikkailupuistossa ja liikennekaupungin yhteydessä on julkiset vessat. Lisäksi keskustan ulkopuolella wc:n voi bongata Turun linnan lähellä ja Ruissalon kansanpuistossa. Osa harvoista yleisistä vessoista, kuten Seikkailupuiston wc, on kuitenkin auki vain rajoitetun ajan.

“Olemme toimialallamme hyvin perillä vessojen tarpeesta, mutta ongelman tuottaa jokirannassa esimerkiksi viemäröinti ja tilanpuute”, sanoo Turun kaupungin kunnossapitopäällikkö Mari Helin kaupunkiympäristötoimialalta ja jatkaa:

“Uusi vessa myös maksaa 50 000–100 000 ja on aina erillisinvestointi.”

Kallista ja hankalaa, asia selvä. Onneksi pientä edistystä kuitenkin tapahtuu: Kupittaalle ja Forum Marinumin edustalle on tulossa uudet yleiset vessat.

“Pyrimme kaupunkikuvallisesti parhaaseen ratkaisuun, eli tulevat vessat integroidaan olemassa oleviin rakennuksiin ja palveluihin”, Helin perustelee.

Kuulostaa järkevältä. Harmi vain, että Kirjastosillan ja Tuomiokirkonpuiston liepeillä vessaa kaipaava piknik-kansa jää yhä ilman helpotusta.

ARKI-ILTAA Auransillan kupeessa viettävät Annika Ilonen, Jenna Heinonen, Tea Vanha-Pomppu ja Nelly Komsi pitävät jokirantaa etenkin etkoilupaikkana. Hyvällä säällä rannassa saattaa kulua monta tuntia tai jopa kokonainen päivä, jolloin vessan etsiminen vaatii viitseliäisyyttä.

Yleensä vessaan mennään lähibaareihin tai jokilaivoille joko pientä maksua tai yhtä juomaa vastaan.

”Lyhyesti sanottuna: jos sulla on rahaa, pääset kyllä vessaan, mutta jos sulla ei ole, niin vessassa käyminen on ongelma”, Ilonen sanoo.

Nelikko myöntää korvaavansa vessat joskus keskusta-alueen pusikoilla, joiden sijainnit he haluavat pitää salaisuutenaan. Paras paikka julkiselle vessalle olisi Auransillan ja Tuomiokirkkosillan välissä.

”Illanviettoa on pakko suunnitella sen mukaan, minne pääsee vessaan, joten siitä on tosi paljon vaivaa. Toisaalta on omasta röyhkeydestä kiinni, kehtaako mennä baareihin vain vessassa käymään”, Heinonen kertoo.

”Kyllä hätä keinot keksii”, Nelly Komsi nauraa.

Kaupungin yleiset vessat

  • Juhana Herttuan puisto (Vallihaudankatu 2)
  • Kauppatorin vessa
  • Liikennekaupunki (Kupittaankatu 10, toistaiseksi bajamaja)
  • Ruissalon Kansanpuisto (Kansanpuistontie 76, bajamaja)
  • Samppalinnan kaivo (Itäinen Rantakatu 10)
  • Seikkailupuisto (Kupittaankatu 2)
  • Vanha pumppaamo (Linnankatu 42)

Muita vessoja keskustassa

  • Hansakortteli
  • Kauppahalli
  • Kinopalatsi
  • Kirjakahvila
  • Pääkirjasto
  • Sokos Wiklund
  • Stockmann

 

Lue lisää:

Alko vihdoin Hämeenkadulle? "Olemme katselleet uusia tiloja"

Kampusta lähimmät Alkot ovat nykyisellään Wiklundilla ja Kupittaan K-Citymarketissa. Moni janoaisi toimipistettä vielä lähemmäksi. (9/2017)

Opiskelijabaari Three Beers sulki ovensa: ”Rakas paikka – jossain vaiheessa itku tulee”

Ylioppilaskylässä sijaitseva legendaarinen Three Beers -baari on sulkenut ovensa lopullisesti. Opiskelijoiden kantapaikka ehti lähes kolmenkymmenen vuoden ikään. (6/2018)

Lauri Kattelus: ”Päätöksiä ei pidä tehdä siten, että valitaan se kiva ratkaisu mihin hintaan tahansa”

Turussa kaupunginhallitusta johtaa vasta 29-vuotias Lauri Kattelus, joka haluaa nähdä Turun lähiöissä taidetta, palveluita – ja superbussit. (8/2018)