Uutiset
16.04.2021

Kampus alkaa avautua: Unican ravintoloihin pääsee taas 19.4. alkaen, kirjastoonkin ajanvarauksella

Teksti:
Toimitus
Kuvat:
Teemu Perhiö

Maanantaista 19. huhtikuuta alkaen nälkäiset opiskelijat voivat taas ruokailla Assarin Ullakolla ja muissa avautuvissa Unican ravintoloissa.

Sulkutilan aikana Unica on myynyt ruokaa takeawayna Assarilta ja Delicasta mutta myös Ylioppilaskylässä Kaara-autosta. Kaaran toimintaa jatketaan maksimissaan toukokuun loppuun, jos kysyntää riittää.

Kupittaan kampukselta aukeavat maanantaina Delica ja DeliPharma, Linnankadun taidekampuksella puolestaan Sigyn. Suuri osa ravintoloista aukeaa vasta syksyllä, kuten esimerkiksi Macciavelli, Galilei, Linus ja Dental.

Asiakaspaikkoja on ravintoloissa rajattu puoleen aiemmin sallitusta määrästä ja Assarin aukioloaikaa on lyhennetty. Kaikkien ravintoloiden tarkat aukioloajat löytyvät Unican sivuilta.

Kesällä Unica avaa uuden Kulma-niminen ravintola Brahenkatu 2:ssa. Sen on tarkoitus toimia tiedotteen mukaan ”opiskelijoiden olohuoneena”, jossa voi myös ottaa ”lasillisen illan hämärtyessä”.
 

Kampuksella koronasuojauksen taso pysyy yhä punaisena. Se tarkoittaa, että työnteko ja opiskelu tapahtuu pääasiassa etäyhteyksin.

Opetuksessa on käytössä pienryhmissä 10 henkilön maksimiosallistujamäärä ja Exam-tenttitilojen käyttö jatkuu ohjeistusten mukaan.

Maanantaista 19.4. alkaen kampusalueen kirjastot avataan opiskelijoiden ja henkilökunnan käyttöön.

Kirjastot ovat käytettävissä arkisin vuoropäivinä klo 12–16 seuraavasti: Maanantaisin Teutorin kirjasto, tiistaisin Educariumin, keskiviikkoisin Feeniks-, torstaisin Kauppakorkeakoulun ja perjantaisin Calonian ja Quantumin kirjastot.

Rauman kampuksella OKL:n kirjasto on auki maanantaisin ja torstaisin klo 12–16.

Vierailuaika varataan sähköpostitse osoitteesta kirjasto@utu.fi. Enimmäisaika varaukselle on 2 peräkkäistä tuntia per asiakas per päivä. Tarkemmat ohjeet varauksen tekemiseen löytyvät yliopiston sivuilta.

Tiedotteen mukaan varauksia voi kerrallaan olla voimassa kaksi kappaletta, ja niitä voi tehdä kahden viikon aikajakson sisällä.

Calonian, Educariumin, Kauppakorkeakoulun ja Quantumin kirjastoihin otetaan kerralla korkeintaan 9 asiakasta. Feeniks-kirjastoon otetaan kerralla korkeintaan 5 asiakasta.
 

Lue lisää

Kolumni: Tein kursseja Japaniin ja ero etäopiskelukulttuurissa on valtava – välissämme on valtameriä, mutta yhteys on silti tiiviimpi kuin Turussa

Vuoropuhelut pimeiden ruutujen kanssa eivät anna voimaa, vaan vievät sitä, Mimosa Jaskari kirjoittaa. (2/2021)

”En ole päässyt kokemaan minkäänlaista kiinnittymistä yhteisöön”, sanoo fuksi Siiri Turunen – mitä käy koulutuksen laadulle, kun lähiopetusta ei saa?

Turun yliopisto siirtyi etämoodiin maaliskuussa 2020, kun valtiovalta julisti Suomeen poikkeustilan. Haastattelimme fuksia ja rehtoria. (6/2020)

“Palautuksen jälkeen istuin vain yksin himassa ruokapöydän ääressä” – tältä tuntuu valmistua maisteriksi korona-ajassa, yhdeksän graduntekijää kertoo

Toimittaja Sara Koiraselle poikkeustila mahdollisti graduun paneutumisen. (3/2020)