Uutiset
26.11.2020

Naiset jatkavat TYYn johdossa: Aliisa Wahlsten hallituksen puheenjohtajaksi, Saana Ylikruuvi edustajiston – hallitukseen myös harvinainen Rauma-edustus

Teksti & Kuvat:
Teemu Perhiö
  • Aliisa Wahlsten odottaa innolla uutta hallitusvuotta. Taustalla siivotaan edarin etäkokousta.

TYYn hallitus vuodelle 2021 on valittu.

Hallituksen puheenjohtajaksi nousee Aliisa Wahlsten (Hybridiaani).

”Todella mahtavat fiilikset, odotan innolla että pääsen tekemään yhteistyötä uuden hallituksen kanssa”, Wahlsten kertoi kokouksen jälkeen.

Hän on viidennen vuoden biologian opiskelija, ja on toiminut tänä vuonna TYYn hallituksessa varapuheenjohtajana vastuualueenaan sosiaalipolitiikka.

”Ensi vuonna lähdetään kohti TYY100-vuotta ja yli koronan, kohti parempaa uutta normaalia. Vuosi hallituksessa on opettanut, että yhteistyö on tärkeää. Haluan enemmän aikaa kehittämiselle, koronavuonna reagointi on korostunut.”

Wahlstenin kanssa puheenjohtajuudesta kisasi Mari van den Berg (Soihdunkantajat), tämän vuoden hallituskumppani.

Muut hallitukseen valitut jäsenet ovat Suvituuli Lundmark (Vihreä vasemmisto), Maria Nieminen (Hybridiaani), Jenna Rautionaho (TSE-lista), Anna Ryzhova (TSE-lista), Sofia Saarinen (Soihdunkantajat) ja Samuli Tähtinen (TSE-lista).

Tähtinen on toiminut TYYn hallituksessa tänä vuonna vastuualueenaan järjestöt. Hän on todennäköinen varapuheenjohtaja.

Hallituksessa on myös harvinainen Rauma-edustus, sillä Lundmark opiskelee varhaiskasvatuksen opettajaksi Rauman kampuksella. Ryzhova puolestaan on kansainvälinen opiskelija.

Ulkopuolelle hallituksesta jäi Salla Virtanen (Vihreä lista).
 

Parituntiset hallitusneuvottelut käytiin keskiviikkoaamuna ”melko kivuttomasti”, kuvailee hallitusneuvottelujen koollekutsuja, edustajiston varapuheenjohtaja Sauli Seittenranta (TYY Terveeksi).

Viime vuonna neuvottelut kestivät jopa kuusi tuntia – tällä kertaa yhteisymmärrys äänten enemmistön kanssa löytyi nopeasti.

”Ei löytynyt tarjottavaa tai kaupankäynnin välinettä toiselta puolelta, että olisi pystynyt horjuttamaan ääntenenemmistölle muodostumassa olevaa sopimusta”, Seittenranta sanoo.

Itse edustajiston kokouksessa neuvottelutulos näkyi siinä, että hallitusvalinnat tehtiin lähes nuijan kopautuksella: ei vastaesityksiä.

Käydäkö neuvotteluja vai ei, siitä on keskusteltu viime vuosina paljon, esimerkiksi Suomen ylioppilaskuntien liiton yhteydessä. SYL ei nimittäin enää neuvottele liittokokouksessaan: hallitusjäsenistä äänestetään suoraan.

Seittenranta näkee, että kun kerran äänestetään, äänistä voi käydä myös kauppaa, ne ovat ”käypää valuuttaa”, jolla voi yrittää saada oman ryhmän asioita läpi. Millään ryhmistä kun ei ole äänten enemmistöä koskaan yksinään.

Samalla tavalla sovitaan myös Suomen hallituksesta.
 

Neuvotteluilla oli mielenkiintoinen lähtötilanne, sillä yhteensä yhdeksästä ehdokkaasta (kaksi puheenjohtajaksi ja seitsemän hallituksen jäseneksi) kahdeksan oli naisia.

Ylioppilaskunnan sääntöihin on otettu naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain pykälän 4 momentti 1, joka velvoittaa soveltamaan hallituksen valinnassa tasapuolisuussääntöä. Tavoitteena on, että sekä naisilla että miehillä tulee olla vähintään 40 % edustus, ellei erityisistä syistä muuta johdu.

Edustajiston kokouksessa äänestettäväksi esitetään listaa hallituksen jäsenistä. TYYn sääntöjen mukaan esittäjän ”on huolehdittava säännöissä mainitun tasapuolisuussäännön toteutuminen ehdokkaiden joukossa.”

Hybridiaanin esittämässä listassa oli vain yksi mies – ei kuitenkaan yllättäen, sillä enempää mieshakijoita ei ollut. Neuvotteluissa olisi toki ollut mahdollista asettaa lisää henkilöitä ehdolle, säännöt eivät sitä kiellä.

Seittenrannan mukaan se olisi kuitenkin osoittanut ”esittäjältä suurta epäkunnioitusta kaikkia niitä kohtaan, jotka osallistuvat ja käyttävät aikaa siihen prosessiin” – tasapuolisuussääntöä olisi ikään kuin käytetty hyväksi, Seittenranta sanoo.

Sääntöihin kirjaamattomana toimintakulttuurina on ollut, että hakemukset lähetetään määräaikaan mennessä, minkä jälkeen toteutetaan videohaastattelut ja paneeli.

Seittenrannan mukaan sääntöjen sanamuoto ellei erityisistä syistä muuta johdu mahdollistaa tämänmuotoisen päätöksen. Asiaa oli pohdittu puheenjohtajiston ja pääsihteerin kanssa.

”Siten se on tulkittavissa, kun muita hakijoita ei ole. Listaa esittävä huolehtii siitä niin hyvin kuin voi. Tässä tilanteessa tulkittiin, että on erityisiä syitä, mistä johtuen ei ole mahdollista sitä [tasapuolisuutta] toteuttaa.”

Yhden ryhmän kanssa on ollut alustavia keskusteluja siitä, että ensi kevään aikana voisi käsitellä sääntömuutosta, jossa tasapuolisuuskysymykseen koitettaisiin puuttua.

Ongelmana on ollut, että hallitukseen valitut voivat kokea osaamisensa olevan toissijaista, jos kokevat tulevansa valituksi automaattisesti vain sukupuolensa perusteella.
 

Edustajiston puheenjohtaja vuodelle 2021 valittiin jo heti kokouksessa alussa. Saana Ylikruuvilla (Vihreä lista) ei ollut haastajia, valinta oli yksimielinen

Yleensä puheenjohtajasta on pitänyt äänestää. Kyseessä on kuitenkin korkein valittu luottamustoimija ylioppilaskunnassa.

Seuraavaksi tapahtui jotain poikkeuksellista: varapuheenjohtajaksi ei ollut yhtään ehdokasta. Kokouksessa pidettiin puolen tunnin neuvottelutauko. Lopulta ehdolle asettuivat Juho Pitkäranta (TSE-lista) ja Noel Niskanen (Soihdunkantajat). Niskanen voitti äänestyksen 23–18.

Turun ylioppilaslehden johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Elisa Hyvärinen (Ryhmä Lex) ja valintatoimikunnan puheenjohtajaksi Suvi Sajakorpi (TYY Terveeksi).

Edustajiston kokouksessa hyväksyttiin myös uusi yhdenvertaisuusohjelma TYYlle.
 

Lue lisää

Kommentti: Edarissa saa sanoa tyhmiäkin, mutta lähtökohtana pitäisi olla toisten kunnioittaminen

Muutosesitykset TYYn poliittiseen linjapaperiin aiheuttivat somekohun keväällä 2020. (3/2020)

Epäsopua, junttausta, yllätysesityksiä – TYYn edaattorit puivat menneitä kausia, mutta kehuvat ylioppilaskunnan muuttuneen yhtenäisemmäksi

Piknik-eväistä voimansa saava edustajisto päättää 14 000 opiskelijajäsenen asioista – aika pienistä, mutta lopulta myös aika tärkeistä. (6/2019)

Aliisa Wahlsten keräsi TYYn edarivaaleissa eniten ääniä koko maassa – Hybridiaanin edustaja on järjestötilojen ja joustavien opintojen puolella

TYYn edustajistovaalien äänivaltias oli 23-vuotias biologian opiskelija Aliisa Wahlsten. 159 äänen potti oli koko valtakunnan suurin. (7/2019)