Uutiset
12.03.2009

Opintotukea aiotaan uudistaa

Tavoitteena täysipäiväisen opiskelun tukeminen.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on asettanut johtoryhmän pohtimaan opintotuen uudistamista. Ryhmän on tarkoitus esittää muutosehdotuksia vielä tämän vuoden aikana. Ryhmää johtaa valtiosihteeri Carl Haglund ja sen jäseniä on valtionhallinnon ja Kelan lisäksi myös opiskelijajärjestöistä, muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liitosta ja Suomen lukiolaisten liitosta.
Opintotukiuudistuksen pyrkimyksenä on saada opiskelijat nopeammin työelämään osana laajempaa tavoitetta lisätä suomalaisten työvuosia. Valmistumista pyritään nopeuttamaan tukemalla täysipäiväistä opiskelua. Alayhdistystoimintaa ei silti välttämättä täysin unohdeta, sillä sekä Wallin että Haglund ovat vanhoja ylioppilaskunta-aktiiveja.
Toinen uudistustyön tavoite on tukea opiskelijoita, joilla on lapsia. Perheen elättäminen opintotuen ja lapsilisän voimin on vaikeaa, minkä takia perheelliset opiskelijat joutuvat usein käymään opiskelujen lisäksi myös töissä. Täysi-ikäisistä opiskelijoista lapsia on noin kahdeksalla prosentilla.
Uudistustyö alkaa 18. maaliskuuta pidettävässä "pyöreän pöydän keskustelussa", johon on kutsuttu myös opiskelijajärjestöjä.

Teksti: Visa Kurki

Turun ylioppilaslehti 5/2009 (13.3.)