Uutiset
03.03.2011

Ranking-listojen sijoituksista käydään kovaa kilpaa

Korkeakoulujen laadunarviointi ja sen totuudenmukaisuus kiinnostavat myös yliopistomaailman ulkopuolella.

Korkeakoulurankingit ovat tuskin milloinkaan puhuttaneet laajaa yleisöä yhtä paljon kuin viimeisen vuosikymmenen aikana. Shanghain Jiao Tong -yliopisto laati vuonna 2003 maailmanlaajuisen ranking-listan selvittääkseen kiinalaisten yliopistojen tasoa kansainvälisessä vertailussa. Listaus, jonka kärkipaikkoja tähdittivät länsimaiset yliopistot, ei jäänyt huomaamatta maailmalla ja kilpailevia listauksia innostuttiin laatimaan Euroopassa jo seuraavana vuonna.

Ranking-listojen julkaisusta on nopeasti kehkeytynyt jokavuotinen mediamylläkkä, joka on ajanut yliopistot kiihkeään kilpailuun maineesta.

Suomen Korkeakoulujen arviointineuvoston puheenjohtaja, Turun yliopiston venäjän kielen ja kulttuurin professori Riitta Pyykkö katsoo, että ranking-listojen nopeasti syttynyt suosio kertoo yliopistojen välisestä kovenevasta kilpailusta. Parhaita yliopistoja rankkaavia listauksia seuraavat kilpailun kohteena olevat rahoittajat, opiskelupaikkaa valitsevat nuoret ja houkuttelevaa yliopistoa etsivät tutkijat.

"Nykyisillä globaaleilla koulutusmarkkinoilla on kysyntää tällaisille kansainvälisille listauksille, joissa on onnistuttu pelkistämään helposti ymmärrettävällä asteikolla yliopistojen tasokkuus", toteaa koulutussosiologian tutkimuskeskuksen professori Osmo Kivinen.

Osaltaan kiinnostusta ranking-listoja kohtaan selittää myös yliopistojen lisääntynyt julkinen tili- ja tulosvelvollisuus. Kivinen huomauttaa, että useissa maissa kalliit lukukausimaksut velvoittavat yliopistot osoittamaan, että rahoille tarjotaan vastinetta. Toisaalta valtiovetoiset järjestelmät ovat avautuneet markkinoille ja siten yliopistotkin ovat aiempaa riippuvaisempia ulkopuolisesta rahoituksesta.

"Verovaroin rahoitettuja korkeakouluja valvotaan aiempaa tarkemmin ja niihin kohdistuvat tulospaineet ovat monella tavalla ilmassa", Pyykkö pohtii.

Maine laadun edelle

Ranking-listat ovat kiinnostuksen ohella herättäneet kritiikkiä. Niitä on moitittu esimerkiksi arviointikriteereiden yksipuolisuudesta sekä vastustettu sillä perusteella, ettei keskenään hyvin erilaisten yliopistojen asettaminen paremmuusjärjestykseen olisi ylipäätään mahdollista.

Pyykkö uskoo ranking-listojen olevan päteviä laadun mittareita omalla asteikollaan, mutta pitää kyseenalaisena niiden kykyä mitata yliopistojen laatua kokonaisuutena. Listaukset heijastavat aina käyttämiään kriteereitä, joissa olisi nykyisellään kehittämisen varaa.

"Kokonaisia yliopistoja verrattaessa arviointiperusteiden tulisi olla paljon nykyistä monipuolisempia, mutta vielä paremman käsityksen yliopistojen laatueroista saisi keskittymällä alakohtaiseen vertailuun. Nyt listauksissa tuntuvat pärjäävän luonnontieteissä vahvat yliopistot, ja esimerkiksi humanistiset ja kasvatustieteelliset alat painottuvat vertailussa vähemmän."

Myös opetuksen laatu on käytännössä katsoen sivuutettu nykyisissä arviointiperusteissa. Pyykkö näkee kuitenkin edessä muutoksen mahdollisuuden.

"OECD:llä on nyt käynnissä uudenlainen arviointihanke, jota voisi kuvata korkeakoulujen Pisa-tutkimukseksi. Tämä mittaustapa keskittyy korkeakoulujen arvioinnissa ensimmäistä kertaa opetuksen laatuun ja opiskelijoiden saavuttamiin oppimistuloksiin."

Oppimistulosten vertailu erilaisten kulttuurien välillä on kuitenkin vaikeaa.

Kehittämisen varaa ranking-listojen kriteereissä näkee myös Kivinen, joka toivoisi näkevänsä tulostietoihin, kuten julkaisujen määrään painottuvissa arviointikriteereissä myös panostietoja esimerkiksi opetukseen käytetyistä resursseista.

Kivisen mielestä listauksissa on myös annettu turhan paljon painoarvoa ylimalkaisiin mielipiteisiin perustuvalle vertaisarvioinnille, jossa tunnetut yliopistot ovat pienempiä ja syrjäisempiä vahvemmilla.

"Yksinkertaistetut listaukset osoittavat ennen muuta yliopistojen statusta mainemarkkinoilla, mutta eivät niinkään kerro totuutta yliopistojen laadusta."

Ulkopuolelle ei voi jättäytyä

Yliopistot ovat lähteneen ranking-kilpailuun innokkaasti. Pyyköstä listaamiseen liittyykin tietynlainen Matteus-efekti, joka ajaa yliopistoja pysymään kilpajuoksussa mukana.

"Se joka pärjää, sille annetaan ja joka ei listoilla menesty, sen asema kurjistuu entisestään. Hyvä maine houkuttelee yliopistoihin rahoittajia, lahjakkaita tutkijoita sekä hyviä partneriyliopistoja, mikä puolestaan parantaa mainetta entisestään."

Tässä kilpailun kehässä heikommin pärjäävillä yliopistoilla on täysi työ pitää saavuttamansa asema. Suomalaisten yliopistojen suurimpina haasteina Kivinen pitää aineellisten ja inhimillisten resurssien niukkuutta.

"Helsingin yliopiston sijoittuminen sadan parhaan kärkijoukkoon on näin pieneltä maalta hyvä saavutus. Se onkin Suomessa tällä hetkellä ainoa yliopisto, jolla on edellytykset kärkeen kaikilla edustamillaan tieteenaloilla."

Kivinen tähdentää, että maineikkaimpien ulkomaisten yliopistojen varat ovat aivan omaa luokkaansa. Esimerkiksi Harvardilla on käytettävänään yksin yhtä paljon rahaa kuin suomalaisilla yliopistoilla yhteensä.

Eurooppalaisilla yliopistoilla on tekemistä säilyttää nykyiset asemansa. Kilpailu kovenee, kun kunnianhimoisia yliopistoja nousee jatkuvasti eri puolilla maailmaa. Kivisestä on kuitenkin Suomelle tärkeätä, että Helsingin yliopiston menestyksestä pidetään jatkossakin kiinni.

"Suomessa pitää panostaa yliopistojen perustehtäviin, tutkimukseen ja korkeimpaan opetukseen. Olisi järkevää keskittää resursseja vahvoille tutkimusaloille. Tukemalla eteviä tutkimusryhmiä ja laitoksia suomalaisen tieteen taso pysyy korkeana. Sen sijaan useampien kokonaisten yliopistojen nostaminen maailman kärkeen olisi jo luksusta."

Teksti: LIISAREUNANEN

Kuva: ELLI VUORINEN

Lue myös:

http://www.tylkkari.fi/uutiset/listat-luovivat-kriteeriviidakossa