Uutiset
19.11.2016

Riina Lumme on SYL:n puheenjohtaja 2017

Teksti:
Nella Keski-Oja
Kuvat:
Juha Laurila

Turun yliopiston ylioppilaskunnan Riina Lumme on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtajaksi vuodelle 2017.

TYY palaa SYL:n johtoon 19 vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran sama tapahtui vuonna 1998, kun SYL:n puheenjohtajana toimi TYYn ehdokas oikeustieteen opiskelija Jarkko Kotamäki.

Puheenjohtajapaikkaa tavoittelivat myös Tarik Ahsanullah Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta ja Tuomas Kuoppala Tampereen yliopiston ylioppilaskunnasta. Ahsanullah ja Kuoppala vetäytyivät kuitenkin ehdokkuudestaan lauantaina.

SYL valitsi uuden hallituksen lauantaina liittokokouksessaan. SYL on opiskelijoiden etujärjestö, jonka jäsenyhteisöihin kuuluu noin 135 000 yliopisto-opiskelijaa.