Uutiset
09.12.2010

TYY laski jäsenmaksuaan

  • TYY käyttää jäsenmaksutulojaan esimerkiksi alayhdistysten tapahtumien rahoittamiseen. Satakuntalais-hämäläinen osakunta järjesti marraskuussa ylioppilaskunnan projektiavustuksen turvin heijastintalkoot, joissa kuka tahansa saattoi askarrella itselleen heijastimen talvipimeiden turvaksi. Oona Peltonen (vas.), Helinä Taimi, Laura Salonen, Tatu Virta, Mirjami Lappalainen ja Henna-Riikka Palokangas käyttivät tilaisuutta hyväkseen.

Ylioppilaskunnan jäsenmaksu on ensi vuonna 90 euroa.

Ylioppilaskunta laski jäsenmaksuaan tämänvuotisesta 91 eurosta 90 euroon ensi vuodelle. Jatko-opiskelijoiden jäsenmaksu pysyy 34 eurossa. Asiasta päätettiin edustajiston marraskuun kokouksessa.

TYYn taloustoimikunnan puheenjohtajan Tuomo Liljenbäckin mukaan jäsenmaksun alentamisesta ei ole haittaa TYYn taloudelle. "Jäsenmaksua olisi voinut alentaa useammallakin eurolla, mutta sitä ei taloustoimikunta kannattanut, sillä ensi vuonna voimaan tulevan passiivirekisterin vaikutuksia jäsenmaksutuloihin ei voi vielä tarkkaan ennustaa", Liljenbäck kommentoi.

Ensi vuonna voimaan tuleva passiivirekisteri saattaa vaikuttaa suurestikin TYYn talouteen, sillä sen myötä jopa pari tuhatta opiskelijaa saattaa poistua ylioppilaskunnan jäsenkirjoista ja lakata maksamasta jäsenmaksua. Ensi vuoden talousarviossa on valmistauduttu 1400 opiskelijan jäsenmaksujen menettämiseen passiivirekisterin vuoksi.

Esityksen jäsenmaksun alentamisesta edustajiston kokouksessa tehneen TYY Terveeksi -ryhmän puheenjohtajan Juho Hurmeen mukaan maksun alentamista ehdotettiin, koska TYYllä on nyt siihen varaa. "TYYn talous on ollut usean vuoden ylijäämäinen ja näyttää siltä, että se tulee olemaan sitä myös ensi vuonna", Hurme kommentoi.

Hurme itse ollut valmis alentamaan jäsenmaksua parillakin eurolla. "Maksu olisi mielestäni hyvä määrittää joka vuosi tulevan vuoden talousarvion mukaan", Hurme toteaa. Viime vuosina kertynyttä ylijäämää Hurme käyttäisi siten, että ylioppilaskunta hyväksyisi mahdolliset pienet alijäämät, joilla pyrittäisiin pienentämään ylioppilaskunnan kertynyttä ylijäämää.

Esitystä vastustaneiden edustajiston jäsenten mielestä alennus aiheuttaa turhaa edestakaista liikettä jäsenmaksun suuruuteen ja lisäksi syntyvä ylijäämä olisi syytä olla olemassa passiivirekisteriä ja ylioppilastalojen remonttia varten.

Ylioppilaskunnan jäsenmaksun alentaminen on harvinaista. Monissa ylioppilaskunnissa painitaan talousvaikeuksien kanssa ja maksuja on jouduttu korottamaan. Syy korotuspaineeseen on ollut vuoden 2009 tutkintouudistuksen aiheuttama valmistumispiikki, joka laski ylioppilaskuntien jäsenmääriä.

TYYssä piikki ei kuitenkaan johtanut jäsenmäärän laskuun. Ylioppilaskunnan jäsenmäärä päinvastoin nousi, kun yliopisto ja kauppakorkeakoulu yhdityivät vuoden 2010 alussa. Kauppakorkean opiskelijoiden siirtyminen TYYn jäseniksi ei lisännyt menoja, mutta toi lisää jäsenmaksutuloja.

Ylioppilaskunnan jäsenmaksusta puhuttaessa on hyvä muistaa, ettei koko 90 euron summa mene ylioppilaskunnalle. YTHS:lle menee jmaksusta 42 euroa ja Suomen ylioppilaskuntien liitolle 4,90 euroa. Näihin kuluihin TYY ei pysty suoraan vaikuttamaan. Tuomo Liljenbäckin mukaan YTHS on suunnitellut vuodelle 2013-14 nostavansa opiskelijakohtaista maksuaan noin kolmella eurolla.

TYYn talous 2011

– Jäsenmaksu on ensi vuonna 90 euroa.

– Summasta 42 euroa menee YTHS:n terveydenhuoltoon, TYYn osuus on 48 euroa.

– 48 euron osuudesta reilut 40 prosenttia menee ylioppilaskunnan henkilöstömenoihin.

– Toiseksi eniten rahaa kuluu alayhdistysavustuksiin.

– SYL:n jäsenyys ja Tylkkäri maksavat noin viisi euroa per jäsen, TYYn kirjasto kolme ja puoli euroa.

– TYYn ensi vuoden 780 000 euron tuloista 90 % tulee jäsenmaksuista. Muita tulonlähteitä ovat vuokrat ja yritysyhteistyö.

Teksti: SAMULI MAXENIUS

Kuva: LAURI HANNUS