Uutiset
30.04.2019

Vappupuhe 2019: ”Tiede on ymmärrystä. Ymmärrys on hyvinvoinnin ja onnellisuuden pohja – näin voimme olla aidosti maailman onnellisin kansa”

Kuvat:
Teemu Perhiö
  • TYY:n puheenjohtajan Sini Saarisen pitämän vappupuheen lopuksi vappukansa painoi lakit päähän.

Turun opiskelija­vappu alkaa virallisesti vapunaattona, kun tuhannet turkulaiset kokoontuvat Taidemuseonmäelle. Mäellä kuunnellaan opiskelijoiden vappupuhe, jonka lopuksi painetaan valkolakki päähän.

Tänä vuonna puheen piti Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) puheenjohtaja Sini Saarinen. Tässä koko puhe sekä tekstinä että videona:

”Opiskelijat, kaupunkilaiset, hyvä vappuväki!

Olemme maailman onnellisin kansa ja tänään se todella näkyy, kun katsoo ympärilleen.

Ystävät,

Vakavoidutaan kuitenkin hetkeksi. Jotain on mielestäni maailmassa pielessä. Masennus on kansantauti. Koemme väkivaltaa kodeissamme toiseksi eniten Euroopassa. Julkisessa keskustelussa on hyväksyttävää haukkua ja kiusata – olla aidosti kuulematta toisia.

Onko tämä todella se arki, jossa haluamme elää?

Suuri osa opiskelijoista voi edelleen huonosti. Kokee stressiä, masennusta ja riittämättömyyden tunnetta. Sen ehkäisemiseksi tehdään töitä, jotta tulevaisuudessa työelämässä jokainen jaksaa ja voi hyvin. Turun yliopistossa yhteisön hyvinvointi on strategian yksi kärki.

Kanssaihmiset,

Miksi kuitenkin ymmärrämme toisiamme väärin? Miksi emme kuule viestiä sanojen takana? Meillä maailman onnellisimmalla kansalla on melko paljon ennakkoluuloista vaikkua korvissamme ja haluttomuutta ymmärtää toisiamme.

Turku on korkeakoulukaupunki. Joka neljäs turkulainen on korkeakouluyhteisön jäsen. Itselleni korkeakoulutus merkitsee avoimuutta, sivistystä, yhteisöllisyyttä ja ymmärrystä.

Korkeakoulutuksen läsnäolo kaupungissamme tuottaa sen jokaiselle asukkaalle hyvinvointia. Puhumme uuden luomisesta, tutkimuksesta ja koulutuksesta. Puhumme tulevaisuudesta. Tulevaisuus on ollut itselleni aina täynnä toivoa ja lupauksia paremmasta.

Hyvät kuulijat,

Maassamme alkaa taas uusi poliittinen kausi.

Suomen tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä puolet ikäluokan nuorista on korkeakoulutettuja. Tämä tarkoittaa sitä, että kansamme olisi entistä ajattelevampi, sivistyneempi ja ymmärtävämpi.

Meillä on tähän mahdollisuus. Tähän tavoitteeseen emme kuitenkaan yllä, mikäli emme pidä huolta ajattelustamme jo nyt. Se ei tule ilmaiseksi.

Koulutuksesta – suurimmasta pääomastamme – on leikattu ennenkin. Tutkimuksesta – ymmärryksen pohjatyöstä – on leikattu ennenkin ja nykyisessä julkisessa keskustelussa tutkimuksen ja akateemisuuden arvo on laskussa.

Näin ei tule jatkua.

Olemme kuitenkin uskomattoman etuoikeutetussa asemassa, sillä ymmärrys ja ajattelu ovat koulutuksen maksuttomuuden ja avoimuuden vuoksi saavutettavissa jokaiselle meistä.

Päätöksenteossa, keskusteluissa ja ihan tavallisessakin arjessa vaaditaan tänään ja huomenna tiedettä. Tiede on ymmärrystä. Ymmärrys on hyvinvoinnin ja onnellisuuden pohja – näin voimme olla aidosti maailman onnellisin kansa.

Ystävä!

Katso ympärillesi – nauti kevätauringosta. Haasta itsesi kuuntelemaan ja ymmärtämään muita.

Tänään on juhlapäivä, jolloin jokaisella kaupunkilaisella on vapaus ja oikeus juhlia tasavertaisesti saavutuksiaan opinnoissa, työssä ja elämässä.

Se on todellakin vappu ny!

Ylioppilaat – lakit päähän!”

Videoitu puhe

Lue lisää:

Vappupuhe 2018: "Suomi ei ole kunnossa niin kauan kuin se leikkaa koulutuksesta ja tutkimuksesta"

Vuonna 2018 puheen piti Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) puheenjohtaja Inari Harjuniemi.

Tiesitkö tätä? Opiskelijavappu syntyi poliisin ja ylioppilaiden kahnauksesta – professori avaa 200 vuotta täyttävän juhlan salat

”Kiihtynyt joukko lähti kulkemaan pitkin katuja suuresti meluten. Viini lisäsi epäsuosiota uutta poliisilaitosta kohtaan”. Professori paljastaa, kuinka opiskelijavappu sai alkunsa tasan 200 vuotta sitten Turussa. (4/2017)

Wappu on teekkarin joulu

”Vappu on ajankohta, Wappu taas mielentila. Useasti puhutaan, että Wappu on kuin joulu teekkareille, eikä tässä mielestäni olla hirveän kaukana totuudesta." (4/2017)