Uutiset
17.10.2012

Vihreää valoa kampuskampanjoinnille

Turun yliopisto tarkistaa ohjeistusta vaalikampanjoinnista yliopiston alueella.

Turun yliopisto on tarkistamassa ohjeistustaan puoluepoliittisesta vaalikampanjoinnista kampusalueella. Kyse on rehtorin päätöksestä "yliopiston tilojen, yliopistoalueen ja työvälineiden käytöstä muuhun kuin työtehtäviin ja opiskeluun."

90-luvulta saakka yliopiston linjaus on ollut, että yliopiston tilat ja piha-alue ovat kampanjoinnilta rauhoitettuja. Ohjeistus on syntynyt silloisten hallintojohtajan ja tilapalvelupäällikön yhteistyönä.

Vaikka uudistettua kirjallista ohjeistusta ei vielä ole, on puoluepoliittiselle kampanjoinnille näytetty ensi kertaa vihreää valoa vuosiin.

"Jatkossa on mahdollista järjestää tilaisuuksia, joihin kaikilla puolueilla on mahdollisuus lähettää edustajansa", vahvistaa yliopiston viestintäjohtaja Anne Paasi.

Kaikille tasapuolisesti

Yksittäisille puolueille kampanjointilupaa ei anneta.

"Vaalimainoksia ei saa kiinnittää yliopistoalueelle eikä myöskään jakaa tai jättää sinne jaettavaksi. Poikkeuksena ovat kaikille puolueille avoimet yhteistilaisuudet, joiden yhteydessä voi olla vaalimateriaalia esillä", Paasi jatkaa.

TYYn kunnallisvaalipaneelin yhteydessä järjestetyn poliittisten nuorisojärjestöjen vaalitorin yhtenä järjestäjänä toiminut Jukka Vornanen kiittelee uutta käytäntöä.

"Saimme tulla poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa yliopiston päärakennuksen aulaan aiemmista vuosista poiketen", hän kuvaa tilannetta.

Seuraavana tapahtumana nähdään kaikille puolueille avoin vaalitori Publicumin edustalla 22.10.

Turun ylioppilaslehti kirjoitti vaalikampanjointikiellosta viimeksi keväällä 2011, jolloin eduskuntavaaliehdokkaita oli kielletty kampanjoimasta kampusalueella.

Sittemmin yliopiston johtoryhmän kokoonpano on muuttunut, kun sekä rehtori että viestintäjohtaja ovat vaihtuneet.

Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona 17.9. ja jatkuu 23.10. saakka.

Kampuksella voi äänestää ennakkoon Luonnontieteiden talo 1:ssä. Äänestyspiste on auki 19.10. klo 9-20, 20.-21.10. klo 10-15 ja 22.-23.10. klo 9-20.

TEKSTI: LAURA MYLLYMÄKI