Uutiset
07.05.2010

Yliopistojen laadun takeet

Korkeakoulujen tason mittaaminen on yksi keskustelluimpia aiheita akateemisessa maailmassa. Kovenevassa kilpailussa yliopistoilta vaaditaan laatua ja vastinetta rahalle, mutta vääristääkö mittausjärjestelmä tieteen edistystä ja monipuolisuutta?

Suomen profiilejaan etsivissä yliopistoissa on painetta tutkimuksen huipulle. Sijoittuminen korkealle kansainvälisissä vertailuissa antaa etulyöntiaseman kilpailtaessa huippututkijoista ja rahoituksesta.

Mutta miten tieteellistä laatua voidaan mitata? Ja johtaako resurssit huippuihin satsaava tiedepolitiikka perustan murentumiseen?

Oulun yliopiston Sinikka Eskelinen on toiminut pitkään tieteentekijöiden yhdistyksissä ja nähnyt eri maiden rahoitusmalleja. Vuoden tieteentekijäksi vuonna 2005 valittu tohtori suhtautuu kriittisesti tiedekulttuurin trendeihin. Hänen mukaansa ulkomailla on todettu, että sekä vertaisarviointiin että numeerisiin kriteereihin perustuvat rahoitusmallit tukevat riskitöntä selvitystutkimusta, pakottavat julkaisemaan merkityksettömiä tuloksia ja pahimmillaan estävät todelliset tieteen läpimurrot.

"Toistaiseksi ei ole näkyvissä mitään merkkejä siitä, että yliopistojen perusrakenteiden ja toimintojen rapautuminen estettäisiin ja laadukkaan opetuksen antamista arvostettaisiin", Eskelinen toteaa Suomen tilanteesta.

Eskelinen kertoo, että yliopistojen perusrahoitus on viime laman jälkeen reaalisesti alentunut, opettajien määrä suhteessa opiskelijoiden määrään on laskenut ja opettaja-tutkijoiden työajasta entistä suurempi osa kuluu varainhankintaan. Eskelinen muistuttaa, että näiden kehityskulkujen seurauksena pitkään kasvanut Suomen kansainvälisten julkaisujen määrä kääntyi laskuun 2000-luvun puolivälissä.

Eskelinen toivoisi kurssin kääntyvän vain huippujen tukemisesta ja nopean taloudellisen hyödyn tavoittelusta. Muun muassa Isossa-Britanniassa niistä on jo luovuttu.

"Tieteessä on käynnissä valtava murros, kun Kiina ja Intia ovat kasvamassa tieteen suurvalloiksi. Jos Suomessa unohdetaan, että lahjakkuutta esiintyy kaikissa yhteiskuntaluokissa ja kaikkien tulisi saada opiskella niin pitkälle kuin heidän lahjakkuutensa ja innostuksensa riittävät, Suomi vajoaa niin henkisesti kuin taloudellisesti. Suomi muuttuu aivovientimaaksi ja täällä sinnittelevät tutkimusryhmät muuttuvat kansainvälisten tutkimuskonsortioiden apulaisiksi."

Korkeakoulujen laatua mitataan paitsi viittausten ja suoritettujen tutkintojen määrällä, myös käytänteiden laadulla.

Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) on avustanut korkeakouluja ja opetusministeriöitä yliopistojen arvioinneissa vuodesta 1996. Sen auditoinneissa ei keskitytä tuloksiin sinänsä, vaan pyritään kohentamaan kansainvälisesti vertaillen menettelytapoja joilla niihin päästään.

"Voiko olla korkeaa laatua ilman laadunvarmistusjärjestelmää? Sitä me pyrimme selvittämään auditointiprosessin edetessä erilaisin analyysein", Korkeakoulujen arviointineuvoston puheenjohtaja Riitta Pyykkö sanoo.

"Toimintamme lähtökohta on, että hyvin toimiva laadunvarmistus myös edistää laadukkaiden tulosten syntyä."

Korkeakoulujen arviointineuvoston rahoitus tulee opetusministeriöltä, jonka yliopistopolitiikkaa on kritisoitu varsin paljon. Uuden yliopistolain hengessä "laadun" pelätään vastaavan elinkeinoelämän tarpeisiin monipuolisen tieteen kustannuksella.

"Opetusministeriön rahoitus on seikka, jota kansainvälisissä yhteyksissä joutuu aina selittämään", Pyykkö myöntää.

"Näissä yhteyksissä korostan aina KKA:n täyttä toiminnallista riippumattomuutta. Me teemme itse toimintasuunnitelmamme, eikä opetusministeriö tai kukaan muukaan voi vaikuttaa päätöksentekoomme. Toisaalta arviointielimien rahoitus tulee kaikissa maissa joltakin sidosryhmältä, ja pohjoismaisittain tuntuu, että veronmaksajien raha antaa suuremman riippumattomuuden."

Teksti: Petri Rautiainen

Kuvitus: Milla Nybondas