Uutiset
02.02.2009

Yliopistot yhdistyvät

Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhdistämisessä riittä vielä tekemistä.

Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun hallitukset päättivät viime viikolla uuden Turun yliopiston perustamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että 1. tammikuuta 2010 lähtien Turussa on vain kaksi yliopistoa: Turun yliopisto ja Åbo Akademi.
"Vaikka hallitusten tekemät päätökset olivat tulevan yliopistolain pakottamia ja siten muodollisia, pääsemme nyt toden teolla toteuttamaan kauppakorkeakoulun ja yliopiston yhdistymistä. Tähän mennessä olemme toimineet lähinnä yliopistolakiluonnoksen pohjalta ilman mitään varsinaista päätöstä", Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen sanoo.

Turun kauppakorkeakoulun asema uudessa yliopistossa on vielä kuitenkin auki. Hallitusten päätösten mukaan yksi vararehtoreista tulee kauppakorkeakoulusta. Varsinainen liittymissopimus on tarkoitus hyväksyä maaliskuun aikana.
"Esitys liittymissopimuksesta tuli kauppakorkeakoulusta. Kauppakorkeakoulu menettää yhdistymisen mukana itsenäisyytensä, mutta on kuitenkin kaikkien etu, että se ei menetä identiteettiään. Turun yliopisto koostuu tulevaisuudessa kuuden tiedekunnan ja kauppakorkeakoulun kokonaisuudesta", sanoo Virtanen.
Turun kauppakorkeakoulun rehtori Tapio Reponen sanookin kauppakorkeakoulun pitävän kiinni omasta profiilistaan.
"Kyseessä on kahden yliopiston liittyminen yhdeksi yliopistoksi. Kauppakorkeakoulun asema määritellään kauppakorkeakouluja koskevien kansainvälisten esimerkkien mukaisesti", Reponen tähdentää.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Turun kauppakorkeakoulu tulee esimerkiksi hallinnoimaan omaa budjettiaan ja toteuttamaan kauppatieteellistä tutkimusta ja koulutusta uudessa yliopistossa.
"Mikäli kauppakorkeakoulu ja sen profiili heikkenisi yhdistymisen myötä, olisi se tappio koko kaupungille", Reponen sanoo.
Turun yliopiston ja kauppakorkeakoulun liittymissopimuksessa tullaan määrittelemään keskeisiä asioita hallinnon tasolla.
"Tällä hetkellä käymme keskusteluja uuden yliopiston hallinnon kuvioiden järjestelemisestä. Eli esimerkiksi siitä, mitä hallinnon palveluja keskitetään ja mitä hajauteen", Virtanen täsmentää.
Kun liittymissopimus on hyväksytty, edessä on vielä kiireinen vuosi yliopistoilla.
"Syksyllä tilanne on mielenkiintoinen, kun täällä toimii kolme hallitusta samaan aikaan. Uuden yliopiston hallitus on mielestäni nimettävä jo elokuussa. Kauppakorkeakoulun ja yliopiston nykyiset hallitukset toimivat vuodenvaihteeseen saakka", Virtanen sanoo.
"Listassa on kuitenkin sata muutakin asiaa, jotka pitää vielä hoitaa ennen vuodenvaihdetta. Kyllä hommat ehditään hoitaa, mutta työtä riittää ja näkemystä tarvitaan", sanoo Virtanen.
Jani Sipilä
kuva Jani Sipilä

Turun ylioppilaslehti 2/2009 (30.1.)