Uutiset
14.03.2013

Yo-talo B:n alakerran tilat käyttöön ensi syksynä

  • TYYn pääsihteeri Rauli Elenius (vas.) ja TYYn hallituksen puheenjohtaja Heikki Isotalo tutkivat remontoituja B-talon entisiä osakuntatiloja. TYY selvittää parhaillaan, mitkä alayhdistykset ovat kiinnostuneita vuokraamaan tilat.

TYS penää ylioppilaskunnalta yhtenäistä esitystä tilojen käyttötarkoituksista.

Yo-talo B:n alakertaa katsellessa on vielä hieman vaikea hahmottaa, millaisessa käytössä tilat tulevat kevään jälkeen olemaan.

Vanha lava ja baaritiski puuttuvat. Ravintolaa tai keikkapaikkaa ei enää nähdä, sillä puutteelliset äänieristeet ja seuraavassa kerroksessa olevat vuokra-asunnot estävät entisenlaisen toiminnan.

Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Heikki Isotalo toteaa, että tulevaisuudessa alayhdistykset voivat käyttää tiloja esimerkiksi yhteisinä toimistoina tai varastoina.

Kevään aikana selvitetään, millaisia tarpeita alayhdistyksillä on, ja tilaa muokataan sen mukaan. Ainakin ovia pitää vielä rakentaa.

TYYn tarkoituksena on etsiä alayhdistykset, jotka sitoutuvat vuokraamaan tilat. Sen jälkeen ylioppilaskunta kirjoittaa vuokrasopimuksen Turun ylioppilaskyläsäätiön kanssa.

Vuokran neliöhinnaksi tulee kahdeksan euroa, mikä on moninkertaisesti verrattuna remonttia edeltävään aikaan.

TYY:n pääsihteeri Rauli Elenius toteaakin, että alayhdistysten vuokranmaksukyky aiheuttaa vielä epävarmuutta. TYY on päättänyt tukea ylioppilastalojen elävänä pysymistä subventoimalla Yo-talo B:n alakerran tilojen kuukausivuokria kahdella eurolla neliöltä.

Suurin ongelma tilavuokrien maksamisessa on pienillä yhdistyksillä, jotka saavat kerättyä rahaa nipin napin oman toimintansa ylläpitämiseen.

Entisissä S-Osiksen tiloissa toiminut Turun yliopiston pohjalainen osakunta ei voi palata Yo-talo B:n alakertaan taloudellisista syistä.

"Jos päättäisimme lähteä sinne, niin olisimme vararikossa alta aikayksikön", toteaa osakunnan kuraattori Toni Kangasoja.

Edulliseksi TYS:llekään ei tule pitää 400 neliön tiloja tyhjillään. Säätiön toimitusjohtaja Kalervo Haverinen ilmaiseekin huolensa asian suhteen.

"Olemme antaneet pallon puoli vuotta sitten opiskelijajärjestöille, mutta mitään ei ole tapahtunut. Haluamme ylioppilaskunnalta yhtenäisen esityksen siitä, millaiseen käyttöön tilat tulevat", hän näpäyttää.

B-talossa tapahtuneen vesivahingon vuoksi tiloihin ei myöskään aiemmasta suunnitelmasta poiketen pääse ennen syksyä.

"Tilojen huolelliseen kuivaamiseen menee ainakin kaksi kuukautta", arvioi Haverinen.

TYS haluaa antaa tilan ensisijaisesti opiskelijajärjestöjen käyttöön, mutta jos järjestöillä ei ole resursseja vuokrata tilaa, täytyy Haverisen mukaan uusia ratkaisuja miettiä.

Yhteiseksi olohuoneeksi

S-Osiksen tiloista häädetyt osakunnat tekivät 15 000 euron remontin moottoripyöräkerhon entisiin tiloihin Kirkkotielle. Osakuntatalo Uusiksesta rakennettiin juhlatila, jota vuokrataan muun muassa ainejärjestöille.

Satakuntalais-Hämäläisen Osakunnan varapuheenjohtaja Patrik Niskanen toteaa, että toiminta on Uusikselle muuton jälkeen muuttunut.

"Vuokraustoiminnan ja syrjäisen sijainnin vuoksi ihmiset eivät voi poiketa samalla tavalla päiväkahville kuin aiemmin. Se aiheuttaa ongelmia uusien jäsenten hankkimiseen. Ihmiset kyllä tietävät Uusiksesta juhlien kautta, mutta he eivät vielä tiedä, että tänne voi tulla päivystysaikaan vain hengailemaankin."

Satakuntalais-Hämäläinen ja Savo-Karjalainen osakunta ovat päättäneet palata Yo-talo B:n alakertaan pitämään kaikkien opiskelijoiden yhteistä olohuonetta. Niskasen mukaan tiloista on tarkoitus tehdä niin sanottu sisäänottopaikka uusille aktiiveille. Tiloissa on tarkoitus pitää muun muassa elokuvanurkkausta ja biljardipöytää.

Vielä on epäselvää, tuleeko Yo-talo B:n alakerrassa olemaan myös jonkinlainen juhlatila.

Vector ry:n juhlatila Sotkun vuokrasopims puretaan kesällä, ja Osakuntatalo Uusiksella on elinaikaa noin kolme vuotta. Sen jälkeen opiskelijat kohtaavat suuren ongelman tapahtumanjärjestämisessä.

"Kohta on tilanne, ettei kenelläkään ole tiloja, kun vuokrat nousevat ja tilat lähtevät alta. Ideaalitilanne olisi, jos saisimme kaikki osakunnat, ainejärjestöt ja TYY:n mukaan tontin ostamiseen ja opiskelijoiden yhteisen tilan rakentamiseen", visioi Patrik Niskanen.

TEKSTI: TERHI MAHLAMÄKI

KUVA: KRISTIAN TERVO

EDIT: Alkuperäisessä tekstissä väitettiin, että juhlatila Sotku puretaan kesällä. Rakennuksen purkamisesta ei kuitenkaan ole vielä varmuutta. Sen sijaan tilan nykyinen vuokrasopimus päättyy kesällä.